Verta voi pian luovuttaa Veripalvelun toimipisteiden ja verenluovutustilaisuuksien lisäksi myös aivan uudenlaisessa ympäristössä, Verenluovutusbussissa. Varta vasten verenkeräykseen suunniteltu…
Veripalvelun uusi mobiilisovellus tuo verenluovutustiedot helposti luovuttajien saataville. Ensivaiheessa sovelluksesta löytyvät muun muassa tiedot seuraavasta mahdollisesta luovutusajankohdasta,…
Kantasolusiirtoa käytetään esimerkiksi leukemiaan sairastuneen potilaan viimeisenä mahdollisuutena parantua. Korkeintaan 25 prosentille kantasolusiirtoa tarvitsevista potilaista löytyy…
Työyhteisöjen osallistuminen yhteiskuntavastuuseen saa uuden vaihtoehdon Veripalvelun lanseeraamasta työpaikkasertifikaatista. Sertifikaatti on tunnustus, jonka organisaatio saa käyttöönsä,…
Veripalvelu on aloittanut projektin, jonka tarkoituksena on hyödyntää käyttämättä jääneitä istukkaverivalmisteita lääketieteellisessä tutkimuksessa. Noin tuhat istukkaverta luovuttanutta…
Veripalvelu kiertää jatkuvasti eri paikkakunnilla keräämässä verta auttamishaluisilta verenluovuttajilta. Tänäkin kesänä on järjestetty joka arkipäivä 4−5 tilaisuutta eri puolilla…
Lomakausi vähentää kävijöitä verenluovutuspisteillä, mutta potilaille vapaaehtoisten verenluovuttajien apu on elintärkeää vuodenajasta riippumatta. Yhden kesäviikonlopun aikana Veripalvelu…
Veripalvelu huolehtii verivalmisteiden turvallisuudesta. Veren välityksellä tarttuvat, usein oireettomat infektiot aiheuttavat verenluovutukseen varoaikoja. Yhtenä esimerkkinä tästä on 28…
Keskiviikkona 14. kesäkuuta vietetään Maailman verenluovuttajien päivää. Kansainvälisen teemapäivän tarkoituksena on muistuttaa verenluovutuksen merkityksestä ja kiittää verenluovuttajia…
Veripalvelu avaa vuoden 2024 alussa uuden verenluovutuspaikan Vantaalle kauppakeskus Jumbo-Flamingoon. Uusi tila tulee korvaamaan Helsingin Kivihaan toimipisteen. Vantaan toimipisteeseen muuttaa…