Mediatiedote

Kantasoluluovuttajien päivää vietetään 16.9. – Joka viidennelle potilaalle ei löydy täydellistä luovuttajaa

Kantasolusiirtoa käytetään esimerkiksi leukemiaan sairastuneen potilaan viimeisenä mahdollisuutena parantua. Korkeintaan 25 prosentille kantasolusiirtoa tarvitsevista potilaista löytyy kudostyypiltään täysin sopiva, terve luovuttaja lähisukulaisista. Loput kolme neljännestä tarvitsevat tuntemattoman rekisteriluovuttajan apua.

Veripalvelu siirtää käyttämättömiä istukkaverivalmisteita biopankkiin tutkimuskäyttöön

Veripalvelu on aloittanut projektin, jonka tarkoituksena on hyödyntää käyttämättä jääneitä istukkaverivalmisteita lääketieteellisessä tutkimuksessa. Noin tuhat istukkaverta luovuttanutta äitiä ja heidän lastaan saavat elokuussa Veripalvelulta kirjeen, jossa heiltä pyydetään lupaa luovutetun istukkaveren siirtämiseksi Veripalvelun biopankkiin.

Veripalvelu kiertää Suomea: vuosittain yli tuhat verenluovutustilaisuutta noin 200 eri paikassa

Veripalvelu kiertää jatkuvasti eri paikkakunnilla keräämässä verta auttamishaluisilta verenluovuttajilta. Tänäkin kesänä on järjestetty joka arkipäivä 4−5 tilaisuutta eri puolilla Suomea. Liikkuvalla toiminnalla on tärkeä merkitys verihuollon kannalta, sillä kiertävissä verenluovutustilaisuuksissa kerätään lähes puolet kaikesta Suomessa tarvittavasta verestä.

Kesämatkailu ja verenluovutus: Huomioitavaa suunnitellessa

Veripalvelu huolehtii verivalmisteiden turvallisuudesta. Veren välityksellä tarttuvat, usein oireettomat infektiot aiheuttavat verenluovutukseen varoaikoja. Yhtenä esimerkkinä tästä on 28 vuorokauden varoaika luovutukseen Keski- ja Etelä-Euroopassa matkailun jälkeen Länsi-Niilin viruksen epidemiakauden (1.7.–30.11.) aikana.

Potilaat selviävät vapaaehtoisten verenluovuttajien avulla

Keskiviikkona 14. kesäkuuta vietetään Maailman verenluovuttajien päivää. Kansainvälisen teemapäivän tarkoituksena on muistuttaa verenluovutuksen merkityksestä ja kiittää verenluovuttajia heidän tekemästään arvokkaasta vapaaehtoistyöstä.

Veripalvelu ensi vuonna kauppakeskus Jumbo-Flamingoon

Veripalvelu avaa vuoden 2024 alussa uuden verenluovutuspaikan Vantaalle kauppakeskus Jumbo-Flamingoon. Uusi tila tulee korvaamaan Helsingin Kivihaan toimipisteen. Vantaan toimipisteeseen muuttaa Kivihaasta niin tavanomainen verenluovutus kuin verihiutaleiden erikoisluovutus eli trombafereesi.

Verenluovutus on kädenojennus potilaille

Verta käydään luovuttamassa, koska se on konkreettinen tapa auttaa potilaita. Verenluovutus tuo myös luovuttajille itselleen iloa. Vuonna 2022 verta luovutti Suomessa yli 115 000 henkilöä.