Veripalvelun tutkimusrahasto

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun tutkimusrahasto jakaa apurahoja tieteellisille hankkeille, jotka tukevat Veripalvelun tutkimusstrategian toteutumista eli Veripalvelun nykyisten ja tulevien valmisteiden ja palveluiden tutkimusta ja kehittämistä. Rahoituksella pyritään erityisesti tukemaan Veripalvelun ulkopuolella toimivia tutkimusryhmiä.

Tutkija katsoo mikroskoopin läpi.

Tutkimusrahaston apurahojen hakuaika on vuosittain keväällä. Soveltuvia tieteenaloja ovat esimerkiksi bio- ja kliininen lääketiede sekä tekniikan, hoito-, yhteiskunta- ja terveystaloustieteen alueet.

Veripalvelun tutkimusrahasto on Suomen Punaisen Ristin perustama rahasto , jonka varojen käytöstä SPR:n hallitus päättää vuosittain Veripalvelun talousarvioprosessin yhteydessä. Jaettavan apurahan suuruuden päättää SPR:n hallitus vuosittain.

Apuraha voidaan myöntää 1ꟷ3 vuodeksi kerrallaan. Monivuotiset rahoitukset myönnetään kokonaisuudessaan ensimmäisen haun yhteydessä, kuitenkin ehdolla, että apurahan saaja osoittaa vuosiraportoinnissaan riittävää edistymistä.

Arviointitoimikunta käsittelee hakemukset ja tekee ehdotukset rahoitettavista hankkeista. Veripalvelun johtokunnan tekemät päätökset apurahojen jakamisesta ilmoitetaan hakemuksessa nimetyille vastuullisille tutkijoille hakuvuoden syksyllä. Myönnetyt apurahat julkistetaan myös tällä verkkosivulla.

Rahoitusta voi hakea tutkimuskuluihin, palkkoihin, henkilökohtaiseksi apurahaksi tai tutkijavierailuun.

Lue lisää vuoden 2022 rahoitetuista tutkimuksista täältä.

Tutkimusrahaston hakemuslomake

Hakuaika 6.2.-31.3.2023.

Hakemuslomake 2023 (PDF)

Apurahan saajan ohjeet

Ohje apurahan saajalle (PDF)

Tutkimusrahaston raportointilomake

Raportointilomake (PDF)
Kirjaamo

Hakemusten toimitus

Jukka Partanen

Tutkimusjohtaja