Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu on ottanut käyttöön uudet toimitilansa Vantaan Vehkalassa. Veripalvelun vanhaan kiinteistöön Helsingin Kivihakaan jäi toistaiseksi vielä…
Miehiä tarvitaan lisää verenluovuttajiksi. Veripalvelun uusi kampanjavideo nostaa esille tosielämän supermiehet. Jos verta luovuttavien miesten määrä nousisi samalle tasolle kuin naisten,…
Veripalvelun ja keskisuomalaisen kulttuuriväen yhteistyökampanja KulttuuriÖverit haastaa kulttuurialan toimijoita luovuttamaan verta. Lokakuusta vuoden loppuun kestävässä kampanjassa eri…
Soluterapiat sekä verisolujen ja kantasolusiirtojen tutkimus saivat rahoitusta, kun Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu jakoi tutkimusrahastonsa vuoden 2022 apurahat.
Maailmanlaajuista kantasoluluovuttajien päivää vietetään 17.9. Veren kantasolujen siirtoa käytetään hoitona muun muassa leukemiassa, eli verisyövässä. Suomessa tehdään vuosittain noin…
Veripalvelu selvitti verenluovuttajamiesten kokemuksia ja näkemyksiä verenluovutuksesta kyselytutkimuksella. Suuri enemmistö piti verenluovutusta helppona. Läheisten kannustus oli monelle syy…
Kesä-heinäkuussa verta luovutti Suomessa noin 29 000 henkilöä, kun tavoite oli 2000 enemmän. Potilaat ovat saaneet tarvittavat verivalmisteet, mutta uusia luovuttajia kaivataan kipeästi.
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu aloittaa yhteistyössä ensihoitolääkärien kanssa tutkimuksen kokoverivalmisteen käytöstä ensihoidon tukena. Tutkimuksessa selvitetään kokoverivalmisteen…
Kesällä verenluovuttajan kannattaa ottaa huomioon muutamia tärkeitä asioita. Ulkomaanmatkailu voi aiheuttaa tilapäisen verenluovutusesteen, sillä Euroopan matkaajille astuu voimaan…
Verenluovuttajilla on korvaamaton rooli yhteiskunnan toimintavarmuuden kannalta. Tämän viikon verenluovuttajat auttavat pelastamaan potilaita myös ensi viikolla.
Viisivuotisjuhliaan viettävän Veripalvelun biopankin arvokas kokoelma sisältää jo yli 58 000 verenluovuttajan tiedot. Verenluovutuksen yhteydessä kerätyt näytteet luovat pohjan…
Toukokuussa sairaaloissa on käytetty paljon verivalmisteita. Verenluovuttajia tarvitaan erityisen paljon helatorstaiviikolla ja kuun vaihteessa, jotta apu potilaille saadaan varmistettua joka…