Mikä kulttuuriala luovuttaa eniten verta? Haastekampanja alkaa!

Veripalvelun ja keskisuomalaisen kulttuuriväen yhteistyökampanja KulttuuriÖverit haastaa kulttuurialan toimijoita luovuttamaan verta. Lokakuusta vuoden loppuun kestävässä kampanjassa eri kulttuurialojen toimijat kisailevat siitä, mikä taiteenala luovuttaa eniten verta.

Kampanjan Kick off -tapahtuma järjestetään Veripalvelun Jyväskylän toimipisteessä (Kolmikulma, Puistokatu 2–4) maanantaina 3.10. klo 10.45 alkaen. Median edustajat ovat tervetulleita tapahtumaan.

Tapahtumassa eri taiteenalojen kulttuuriala (musiikki, näyttämötaide, tanssi, kirjallisuus vai kuvataide) edustajat ottavat vastaan verenluovutushaasteen ja Veripalvelun eteen muodostetaan kannatusjono, jossa 50 ensimmäiselle on luvassa KulttuuriÖverit -ämpäri. Kaikille mukana olleille on tarjolla munkkikahvit.

”Kampanjassa halutaan kannustaa mahdollisimman monia kokeilemaan verenluovutusta”, kertoo Veripalvelun asiakaspäällikkö Liisa Romo.

Vapaaehtoisia verenluovuttajia tarvitaan, jotta potilaat saavat elintärkeitä verivalmisteita. Valtakunnallisena tavoitteena on saada 20 000 uutta verenluovuttajaa vuosittain.

”KulttuuriÖvereihin osallistuminen on yksi keino auttaa tavoitteen saavuttamisessa”, Romo toteaa.

Kampanjan suojelijana toimii tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen. Kick off -tapahtumassa paikalla ovat edustajat Jyväskylän kaupunginteatterilta, Jyväskylän Sinfoniasta, Teatteri Eurooppa Neljästä, Huoneteatterista sekä Keski-Suomen Harrastajateatterista.

Kulttuuripositiiviseen luovutushaasteeseen voi osallistua luovuttamalla verta tai haastamalla muista mukaan. Kerro luovutukseen tullessasi, että osallistut haasteeseen ja minkä taiteenalan puolesta luovutat. Omasta verenluovutuksesta kannattaa tietenkin kertoa eteenpäin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Lue lisää kampanjan verkkosivulta.

 

Viimeksi päivitetty: 10.03.2023