Haku Menu

Kantasoluluovuttaja Juha-Pekka pelastaa henkiä työssä ja vapaa-ajalla

Juha-Pekka luovutti kantasoluja pelastaakseen tuntemattoman potilaan. Alla Juhan tarina kantasolujen luovutuksesta.

Liityin Kantasolurekisteriin ystävämme Muhosen painostamana, lähes pakottamana. Ajankohta taisi olla syksyä tai loppuvuotta 2015, jos en väärin muista. Helppo homma, netissä kaavakkeen täyttö, paluupostina puikko, johon rapsutellaan solunäytteitä posken sisäpinnasta ja puikko edelleen postilla rekisterille. Helppo homma. Sinne meni, ja asia ehti jo vähän unohtuakin.

Tuli kesä 2016 ja puhelin soi. Soittaja oli Anu Kantasolurekisteristä. Kyseltiin, olisinko edelleen valmis kantasolujen luovuttamiseen, ja saattaisin olla potentiaalinen luovuttaja. Jatkoa varten tarvittiin verinäytteitä, jotka kävinkin antamassa Ison Omenan veripalvelutoimistossa kesällä 2016. Kerrottiin, että tässä kohtaa tutkitaan useampi mahdollinen luovuttaja, mutta asiaan palataan taas kuukauden tai parin päästä ja kerrotaan mikä tilanne. Asia selvä, taas odoteltiin ja elo rullasi normaalia polkuaan.

Kesä taittui syksyn puolelle, ja jälleen soi puhelin. Se oli jälleen Anu, jolla olikin suuria uutisia kerrottavana: minut on valittu kantasolujen luovuttajaksi, mikäli edelleen olen tähän halukas ja valmis sitoutumaan operaatioon. Valmiutta luovutukseen ei edelleenkään tarvinnut punnita, vaikka nyt ensimmäisen kerran asiaan liittyen puhkesi lievä jännitys ilmoille. Puhelimessa käytiin läpi koko tuleva kuvio ajankohtineen ja käytäntöineen, sekä hyvin seikkaperäisesti miten asia etenee tästä eteenpäin. Luovutuksen ajankohtakin oli jo selvillä, kuten myös se, että kohdallani luovutus tapahtuu keräämällä kantasoluja verenkierrosta.

Juha_Pekka_Salo_kuvaaja Susanne Vuorinen.jpg 

Juha-Pekka pelastaa henkiä myös työkseen ensihoitajana Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella.


 

Lokakuussa oli vuorossa prosessin ensimmäinen osa, eli hyvinkin laajamittainen terveysselvitys Meilahdessa. Päivän aikana tuli tutustuttua potilaan näkökulmasta niin röntgeniin, labraan, erikoislääkärin vastaanottoon, kuin myös tulevan luovutustoimenpiteen ympäristöön ja henkilökuntaan.

Joskus vielä käy niin hassusti, että luovuttajasta tuleekin hetkeksi aikaa potilas. Näin ollen tällä arvotulla rannekkeella pääsi tutustumaan vielä ylimääräisen kierroksen toisen erikoisalan konttoriin. Muutaman päivän jännittämisen, kahden lääkärin konsultaation ja ylimääräisten tutkimusten jälkeen kaikkien helpotukseksi voitiin kuitenkin todeta kyseessä olevan ns. väärä hälytys, ja käynnissä ollutta luovutusprosessia voitiin jatkaa ennalta suunniteltuun malliin.

Itse luovutuskuvio meni niin, että ensimmäiset neljä päivää kävin Meilahdessa kasvutekijäpistoksissa ja labroissa. Omalta osalta käynnit alkoivat marraskuussa 2016 Kolmiosairaalassa. Viikonloppuisin pistokset annetaan osastolla, jossa hoidetaan esimerkiksi kyseisiä kantasolusiirteitä odottavia henkilöitä, jotka ovat ilmeisesti pääasiallisesti leukemiaa sairastavia potilaita. Lyhyet pistoskäynnit osastolla olivat vähintäänkin maailmankatsomusta avartavia kokemuksia. Istuskellessa osaston päiväsalissa jo pienessä hetkessä löytyi juttuseuraa, osaston henkilökunta ja potilaat tervehtivät kohdatessaan, koko tunnelma osastolla oli käsin kosketeltavan lämminhenkinen ja toinen toistaan kannustava, vaikka näky osittain oli "terveen" ihmisen silmin vähintäänkin lohduton. Ei muuten maanantaina enää samalla lailla harmittanut, jos Prismasta oli käsin jauhetut 2,5 paahtoasteen kahvipavut loppu, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Jo hyvissä ajoin ennen kasvutekijähoitojen alkua kerrottiin, että luuytimissä tulee tapahtumaan paljon, mikä osaltaan voi aiheuttaa pääasiassa luustokipuja ja päänsärkyä. Ensimmäisen pistoksen jälkeen aine lähinnä kirveli ja suurinta tuskaa tuotti laastarien poisto vatsakarvoituksesta. Seuraavilla kerroilla käytinkin potilaan itsemääräämisoikeutta ja kieltäydyin laastareista, heh.

Toisen pistopäivän iltana alkoi tuntua siltä, että olen saanut kehooni jonkinlaista turbohormonia. Buranaa ja Panadolia naama täyteen, niin pystyihän sitä olemaan. Tämän lisäksi nappasin mukaan viihdyttävän lääkeaineille resistentin päänsäryn. Olin siinä suhteessa harvinainen yksilö, että nappasin mukaan lähes kaikki haittavaikutukset mitä tarjolla oli. Tämä on tietenkin luonnollista asiassa kuin asiassa, toiset yksilöt reagoivat eri tavalla kuin toiset. Kuten valvovat asiantuntijat kertoivat, joillekin ei kehity minkäänlaisia oireita, toisille taas enempi ja vähempi erilailla ilmeneviä asiaan kuuluvia vitsauksia. Ja totta kai se rauhoitti kuulla, että tämä kaikki oli täysin asiaan kuuluvaa. Itse ajattelin asian niin, että tässä soluketjussa mulla on se vähäpätöisin haitta, joka on varmasti ohimenevä.

Maanantaina kolmas pistos hematologian polilla, ja kun tiedusteltiin vointia, kerroin totta kai tuntemuksista. Sain hyviä ja huonoja uutisia: Hyvät uutiset ovat ne, että ytimissä tapahtuu, ja se on koko valmistavan pistoshoidon tarkoitus. Huonot uutiset olivat ne, että tuntemukset eivät tule ainakaan helpottamaan ennen varsinaisen luovutuksen aloittamista. Ou jeah, oli ensimmäinen ajatus. Ja tähän väliin sopii esittää erittäin suuri kiitos kyseisen erikoisalan henkilökunnalle, jotka ensiluokkaisella tavalla osasivat esittää faktat asioista ja psyykata tulevaan. Ihan huippua.

Koitti keskiviikko, ja varsinainen luovutuspäivä. Aamulla jälleen Meilahteen, ja alkuvalmistelujen jälkeen keräys saatiin aloitettua. Käytännössä ja yksinkertaistettuna homma toimii niin, että molempiin kyynärtaipeisiin asetetaan kanyylit, joista toista pitkin veri siirtyy solujen erotteluun, ja toista pitkin suodatettu veri palaa omaan verenkiertoon. Konkretiassa siis itse luovutus kestää 5–6 tuntia, jonka ajan tulee maata kädet suorina. Tähän helpotuksena tarjoiltiin aamupalaksi paitsi kipulääkettä, myös elämäni ensimmäiset Diapamit, minkä ansiosta aamu menikin mukavasti matkustellessa eri ulottuvuuksissa. Aika kului muutekin yllättävän nopeasti, lisäksi talon väki jaksoi hienosti kertoa, mitä keräyksen aikana tapahtuu, siis asioita mitä itse en pysty havaitsemaan ja hädin tuskin ymmärtämään.

Labratulokset antoivat alkuun vahvan viitteen, että keräys saataisiin kokonaisuudessa pakettiin keskiviikon aikana, mutta toisin kävi. Solut jäivät juuri ja juuri alle tarvittavan, joten keräys uusittiin vielä tänään torstaina, kuitenkin huomattavasti lyhemmässä mittakaavassa. Tämä päivä, joka sisälsi saman aamukoktailin, meni käsittämättömän nopeasti osaksi toki tietyn lääkevalmisteen edesauttaman aikamatkailun ansiosta.

Kun aiemmin mainitsin kasvatusvaiheen kiputuntemuksista, oli suorastaan hämmästyttävää huomata, kuinka ensimmäisen keräyksen jälkeen kaikki tuntemukset olivat tiessään. Onneksi ne saatiin kuitenkin vielä kerran takaisin, sillä luonnollisesti sain vielä yhden annoksen kasvutekijää toista keräystä varten. Toisenkin keräyksen jälkeen kaikki tuntemukset tiessään.

Luovutus perustuu vapaaehtoisuuteen, ja siitä aiheutuvat kulut (matkat, ruokailut, yms.) korvataan täysmääräisenä. Lääkärintarkastuspäivä, kantasolujen kasvatus ja luovutus ovat luovuttajalle sairasloma-aikaa, josta aiheutuneet kulut Kantasolurekisteri korvaa työnantajalle. Tässä välissä on myös aiheellista antaa omalle työnantajalle suuri tunnustus ymmärryksestä ja tukemisesta kertoessani tulevasta operaatiosta. Tähän yhteyteen sopii loistavasti erään esimiehen (oikeasti) humoristinen väite, että tekisin näköjään kaikkeni, ettei tarvitse käydä töissä.

Nyt tämän lähes viikon mittaisen episodin jälkeen olon kuin olisi ajettu junalla yli ja vielä peruutettu resiinalla päältä. En ajattele sitä kuitenkaan hetkeäkään negatiivisessa mielessä. Olen saanut ainutlaatuisen kokemuksen ja mahdollisuuden olla osana huippuun hiottuna terveydenhuollon toimintaa, jossa tapahtuu asioita ja temppuja, mitä tällä kapasiteetillä en edes yritä ymmärtää. Mietin jo alkuun, että täytyyhän tämän jossain tuntua. Niin se on tehnytkin, sekä henkisellä että fyysisellä tasolla. Suuresti, mutta pelkästään hyvällä tavalla.

Tällä kirjoituksella ei missään tapauksessa ole tarkoitus nostattaa itselle minkäänlaista gloriaa siitä, mitä on tullut tehtyä. Luulen, että Kantasolurekisteri on toiminnaltaan monelle vieras, kuten se oli itsellekin. Tämä teksti onkin puhtaasti omien kokemusten kautta luotu mainos, joka toivottavasti johtaa kiinnostukseen kantasolujen luovuttamista kohtaan. Kantasolurekisterin sivuilla on erittäin kattavasti tietoa kaikesta rekisteriin ja luovutukseen liittyvästä.

Se, kenelle nyt luovutetut kantasolut menevät, ei tule ikinä tietooni. Prosessin aikana on mahdollista saada tietoon, onko kysymyksessä lapsi vai aikuinen ja vastaanottajan sukupuoli. Itse ajattelin alkuun haluavani tietää nämä yksityiskohdat, mutta suoraan sanottuna unohtui kysyä tämän kaiken aikana. Ja jälkeenpäin mietittynä hyvä niin. Sillä ei ole mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta.

Jos koko prosessia miettii jälkeenpäin, ja ennen kaikkea sitä, jos olisin tiennyt mitä kaikkia tuntemuksia se tuo tullessaan, kuuluu kysymys, olisinko lähtenyt hommaan mukaan? Tai jos kutsu käy uudestaan vuosien päästä, lähdenkö mukaan? Lähden tai lähtisin. Mikään kohta nyt koetussa kokonaisuudessa ei saa epäröimään päätöstä hetkeäkään.

Tähän loppuun on aika esittää omalta osalta kiitokset koko Meilahden porukalle, ketä tapasin prosessin aikana, ja teille ketkä osallistuitte ensiluokkaisesti toteutettuun hoitooni. Kiitokset Kantasolurekisterille hyvästä huolenpidosta ja informoinnista asiassa kuin asiassa.

Suurin kiitos kuitenkin kotijoukoille, erityisesti Jennille joka on jälleen kulkenut mukana ja jaksanut tukea hetki hetkeltä prosessin ajan. Kiitos lastenhoidossa avustaneille ja ihan kaikille ketä on häiritty milloin missäkin asiassa tänä aikana.

Ja Sinä, joka olet saanut nämä parin päivän aikaansaannokset. Toivottavasti ne tuovat Sinulle muutakin kuin pakottavan tarpeen kääntää päätä aina ohittaessa oksentavan aarnikotkan logolla varustetun nelipyöräisen tai lähes pakottavan tarpeen kertoa mauttomia "vitsejä" väärässä tilanteessa.

Toivottavasti Sinulla on vielä paljon edessä.


Teksti: Juha-Pekka Salo
Kuva: LUP/Susanne Vuorinen