Tietosuoja

Tietosuojalla tarkoitetaan yksityisyyden suojaamista henkilötietoja käsiteltäessä. Henkilötietojen suoja on Euroopan unionin perusoikeuskirjan mukainen jokaiselle luonnolliselle henkilölle kuuluva perusoikeus.

Henkilötietojen käsittely on välttämätöntä Veripalvelun toiminnalle, ja käsittelyn asianmukaisuus on tärkeää niin luovuttajien, asiakkaiden, potilaiden kuin koko yhteiskunnan luottamuksen ylläpitämiseksi. Kunnioitamme jokaisen oikeutta henkilötietojensa suojaan ja käsittelemme henkilötietoja luottamuksellisesti ja huolellisesti. Keräämme vain toimintamme kannalta tarpeellisia henkilötietoja ja suojaamme niitä niiden luonteen edellyttämällä tavalla. Tietoja käsittelevät vain ne henkilöt, jotka tarvitsevat niitä työtehtävissään. Työntekijöitämme ja yhteistyökumppaneitamme sitoo salassapitovelvollisuus.

Yleisen tietosuojaa koskevan lainsäädännön, kuten EU:n tietosuoja-asetuksen, lisäksi Veripalvelun toimintaa säätelee joukko erityislakeja, jotka osaltaan määrittelevät henkilötietojen käsittelyä Veripalvelussa. Esimerkiksi veren tai kudoksen luovutukseen liittyy lain mukaan 30 vuoden jäljitettävyysvelvoite, minkä vuoksi luovuttajaa ja luovutusta koskevia tietoja ei voida tuona aikana poistaa.

Toimintaamme liittyy useita eri henkilörekistereitä tietojen käyttötarkoituksen mukaan. Ne tietosuojaselosteet, joissa Veripalvelu toimii rekisterinpitäjänä, löytyvät sivun alaosassa olevista linkeistä.

Näistä rekistereistä voit tehdä tietopyynnön Veripalvelulle sinusta tallennetuista tiedoista tietopyyntölomakkeella, mahdollisen oikaisupyynnön oikaisupyyntölomakkeella ja mahdollisen poistopyynnön poistopyyntölomakkeella. Lisäksi voit myös kieltää tietojesi käytön veripalvelun sisäisissä tutkimuksissa tutkimuskieltolomakkeella.

Tietosuojaan liittyvissä kysymyksissä voit ottaa yhteyttä kyseisen henkilörekisterin vastuuhenkilöön (yhteystiedot tietosuojaselosteessa) tai tietosuojavastaavaan: tietosuojavastaava(at)veripalvelu.fi.​

Suomen Punaisen Ristin henkilötietojen käsittelystä löydät kuvaukset ja yhteystiedot Punaisen Ristin tietosuojasivuilta.

Yleiset ehdot Veripalvelun www-sivujen käyttämiselle löydät oikeudellisesta huomautuksesta.

Henkilötietojen käsittely terveydenhuollolle tarjottavissa tutkimuksissa

Veripalvelu toimii henkilötietojen käsittelijänä toimittaessaan tuotteita ja palveluita terveydenhuollon toimijoille (kts ammattilaisten sivusto). Näitä ovat mm. kudossopeutuvuustutkimukset, raskaudenaikaiset veriryhmä- ja veriryhmävasta-ainetutkimukset ja verensiirtotutkimukset (mukaan lukien verensiirtotuktimuksiin liittyvä referenssilaboratoriotoiminta). Niihin liittyvät tietopyynnöt tulee tehdä tutkimukset Veripalvelusta tilanneelle taholle, joka on potilasta hoitava terveydenhuollon yksikkö esim. hyvinvointialue. Terveydenhuollon toimintayksikkö toimii rekisterinpitäjänä tietojen osalta.

Veripalvelun tietosuojavastaava

Sanni Palosaari

Viimeksi päivitetty: 22.04.2026