Tutustu Veripalvelun vuosikertomukseen 2022

Viime vuoden vuosikertomuksesta löydät Veripalvelun tunnusluvut ja tilastot sekä katsaukset viime vuoden tärkeimpiin muutoksiin ja tapahtumiin. Vuosikertomuksessa on esitelty myös strategiamme sekä henkilöstöä ja taloutta koskevat tiedot.

Veripalvelun työntekijöitä ja laitteistoa soluerottelussa.

Alkuvuodesta 2022 Veripalvelu otti käyttöön uuden strategiansa vuosille 2022-2026. Uusi päätoimitila Vantaan Vehkalassa vahvisti toimintavarmuutta. Maailmantilanne sekä terveydenhuoltoalaa koettelleet kuntasektorin työtaistelut ja työvoimapula vaikuttivat myös Veripalvelun toimintaan.

”Veripalvelun vuosikymmenten systemaattinen työ ja osaaminen varautumisessa, huolellisessa suunnittelussa sekä toteutuksessa kantoi meidät haasteellisten aikojen yli”, kertoo Veripalvelun johtaja Pia Westman katsauksessaan.

Verenluovutukseen ilmoittautui vuonna 2022 115 528 eri henkilöä. Veripalvelun biopankkiin kuului vuoden loppuun mennessä jo yli 65 000 verenluovuttajaa. Kantasolurekisteriin liittyi 4 005 uutta jäsentä.

Veripalvelun vuosikertomus 2022 on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Löydät sen sähköisenä osoitteesta vuosikertomus.veripalvelu.fi.