Hoitajan kynästä: Verenluovutuksella valmiutta
Tässä blogitekstissä Veripalvelun sairaanhoitaja Heli Mäkelä kertoo, mikä merkitys varuskuntaluovutuksilla on valmiuden kannalta, ja millaista on työskennellä verenluovutustilaisuuksissa varuskunnissa.
Olen Heli Mäkelä ja työskentelen verenluovutuksen hoitajana Seinäjoella. Olen sairaanhoitaja, joka rakastaa kirjoittamista. Tässä blogissa kerron työstäni verenluovutuksen parissa. Näissä blogiteksteissä vien sinut tiedon ja tarinoiden avulla verenluovutuksen ytimeen. Yksityisyydensuojaan liittyvien asioiden vuoksi olen sekoittanut tarinoita ja tapahtumapaikkoja tai kertonut asioista sellaisella tasolla, ettei kertomusten henkilöitä ole mahdollista yhdistää oikeisiin henkilöihin. Ehkä saat teksteistä rohkaisua lähteä kokeilemaan verenluovutusta tai vahvistusta omaan rooliisi verenluovuttajana! Joinakin päivinä pitelen kädessäni neulaa, mutta tänään kädessäni on kynä. Tervetuloa matkalle verenluovutuksen maailmaan!– Sairaanhoitaja Heli Mäkelä
Moni varusmiespalvelusta suorittava saa palvelusaikanaan mahdollisuuden luovuttaa verta ensimmäistä kertaa. Vuoden aikana verenluovutustilaisuuksia järjestetään varuskunnissa ympäri Suomen. Varuskuntaluovutukset näkyvät Veripalvelun tilastoissa selkeästi ensiluovuttajien määrissä, sillä noin 2000 henkilöä vuodessa aloittaa verenluovutuksen nimenomaan varuskunnissa. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Veripalvelun viime vuoden 20 000 ensiluovuttajan tavoitteesta varuskunnat kattoivat 10 %. Se on aika huikea määrä!
Luovutettu veri on valmiutta monin tavoin. Se on valmiutta siihen, että verta on saatavana potilaille silloin, kun he sitä tarvitsevat. Tämän edellytyksenä on, että Suomessa on riittävästi verenluovuttajia valmiudessa ojentamaan kätensä silloin, kun sitä tarvitaan. Voidaan siis ajatella, että jokainen verenluovuttaja on osaltaan vahvistamassa valmiutta.
Olen ollut mukana varuskuntaluovutuksissa muutaman kerran Tampereen porukassa työskennellen. Nautin siitä, kun pääsen tutustumaan muiden toimipaikkojen kollegoihin. Verenluovutuksen hoitajan työ on samanlaista kaikissa Veripalvelun toimipaikoissa, joten työn tekeminen itsessään on tuttua, vaikka paikka ja työkaverit eivät olisi ennestään tuttuja. Tämä on toiminnan kannalta tärkeää: luovutustyötä on mahdollista tehdä hyvin ja turvallisesti, koska samat ohjeistukset ovat voimassa paikasta riippumatta.
On aurinkoinen maaliskuinen aamu, kun ajelen Seinäjoelta Niinisaloon. Google Maps ohjaa minut ensin väärään paikkaan, mutta soitettuani Tampereen liikkuvan vastaavalle hoitajalle saan tarkat ohjeet ja löydän lopulta sotilaskodin parkkipaikalle. Ajan portille, jossa sotilaspoliisi tarkistaa kaikkien portista kulkevien henkkarit. En ole koskaan ollut varuskunta-alueella, joten suorastaan kihisen innosta ja jännityksestä päästessäni tekemään perustyötäni itselleni uudessa paikassa.
Suurin osa päivän aikana tapaamistani luovuttajista on palvelustaan suorittavia nuoria aikuisia. Hyvin monelle luovutuskerta on ensimmäinen. Osa iloitsee verenluovutuksen jälkeisestä vapaasta illasta. Veriryhmätiedon saaminen kiinnostaa, joten muistutan Veripalvelun sovelluksen lataamisesta puhelimeen.
Keskustelen luovuttajien kanssa niin lähestyvästä viikonloppuvapaasta kuin maailmantilanteestakin. Eräs nuori mies jää erityisesti mieleeni viisaine sanoineen.
– Kun nyt on kaikenlaista puhetta sodan uhasta Euroopasta ja muusta sellaisesta, niin pyöriikö ne asiat paljon mielessä?
– Kyllähän ne asiat väkisinkin on jonkin verran ajatuksissa. Olen kuitenkin opettanut itseäni siihen, etten seuraa uutisia enää niin paljon kuin ennen, ettei mieli ala pyöriä liikaa niissä asioissa, mitkä ovat pielessä. Oma toimintakyky pysyy parempana, kun ei murehdi liikaa.
On virkistävää työskennellä päivän verran tamperelaisten kanssa. Kaikki ovat minulle todella ystävällisiä ja saan uusia näkökulmia esimerkiksi siihen, miten tavarat voi asetella pistovaunun pöydälle. Kun työtä tekee vain omassa toimipaikassaan ja aina samoilla käytänteillä ja pään sisäisillä asetuksilla, ei tule edes huomanneeksi, miten ajattelu urautuu. Jokaiselle tekisi varmasti hyvää ainakin välillä käydä toisessa toimipisteessä kyläilemässä ja saamassa uusia ideoita omaan työhön.
Päivän päätteeksi me hoitajat käymme kahvilla sotilaskodissa. Ikävä kyllä tänään kuuluisia sotkun munkkeja ei ole myynnissä kuin varusmiehille ja -naisille, mutta onneksi pääsen lämmittämään itselleni paninin parilalla. Tauon jälkeen hyvästelen kollegat ja toivottelemme toisillemme puolin ja toisin turvallista matkaa. Päivän annista innostuneena laitan ääniviestiä esihenkilölleni ja kerron fiiliksiäni. Vaikka päivä on ollut pitkä, on se tuonut minulle mukavaa vaihtelua ja uusia kokemuksia, jotka ilahduttavat minua pitkään.
