Jollekin hetki omasta elämästä, toiselle mahdollisuus elää
Kun Liinu Pellikka lähti ystävänsä kanssa verenluovutukseen, hän ei arvannut, että vierailu johtaisi mahdollisuuteen pelastaa tuntemattoman ihmisen henki. Kantasolurekisteriin liittyminen tuntui luontevalta päätökseltä, ja vain puoli vuotta myöhemmin hän sai kutsun luovuttajaksi.
Liinu Pellikka kävi ystävänsä kanssa luovuttamassa verta, kun huomasi toimipisteessä Kantasolurekisterin mainoksen. Hän päätti heti liittyä paikan päällä.
– Kun oli mahdollisuus auttaa, ei ollut mitään syytä olla liittymättä.
Veripalvelun Kantasolurekisteri on joukko vapaaehtoisia, joiden joukosta etsitään sopivaa luovuttajaa vakavasti sairaille potilaille. Vuoden aikana noin 60 rekisterin jäsentä pääsee pelastamaan ihmishengen. Luovuttaja valitaan muun muassa kudostyypin perusteella.
Kului vain puoli vuotta, kun Liinu sai kutsun jatkotutkimuksiin. Liinu oli päättänyt jo Kantasolurekisteriin liittyessään, että auttaa, jos kutsu osuu kohdalle.
– Olin aika innoissani siitä, että minut valittiin mukaan prosessiin. Se tuntui todella merkitykselliseltä, Liinu kuvailee.
Prosessi voi jännittää ja jopa pelottaa, mutta sen voi tehdä siitä huolimatta.– Liinu Pellikka
Vastuu tuntui puskevalta voimalta
Kantasolusiirtoa käytetään esimerkiksi leukemian ja muiden pahanlaatuisten verisairauksien hoitona silloin, kun kaikki muut keinot on jo käytetty. Kantasolusiirrossa vapaaehtoiselta luovuttajalta kerätyillä terveillä kantasoluilla korvataan potilaan sairaat kantasolut. Vuosittain noin 150 potilasta Suomessa tarvitsee vapaaehtoisen kantasoluluovuttajan apua.
Liinulta otettiin verinäytteet, joiden tulosten perusteella hän valikoitui parhaimmaksi kantasoluluovuttajaksi. Sen jälkeen alkoivat kattavat terveystutkimukset. Sairaalassa käyminen vaati aikataulutusta ja voimavaroja, mutta sujui kuitenkin mutkattomasti.
– Onhan se aikamoinen vastuu, että juuri minä autan kyseistä potilasta. Mutta minulle se on ollut myös se tsemppaava ja puskeva voima.
Kasvutekijä on aine, jota on normaalistikin ihmisen elimistössä pieniä pitoisuuksia. Liinu sai kasvutekijäpistoksia, joiden vaikutuksesta luuytimen kantasolut lisääntyvät ja alkoivat siirtyä verenkiertoon. Kun kantasolut ovat siirtyneet verenkiertoon, keräys voidaan aloittaa. Keräys tapahtuu kyynärtaipeisiin asetettujen kanyylien kautta ja kestää noin 5–6 tuntia.
Kantasolujen keräys sujui hyvin
Liinu sairastui kasvutekijäpistosten aikaan, mutta kantasolujen keräys onnistui silti hyvin.
-Sekä sairaalan hoitohenkilökunta että Kantasolurekisterin henkilökunta oli tosi ihana ja kannustava koko ajan. Kertaakaan ei tullut olo, että olisin jäänyt prosessissa yksin.
Läheiset kannustivat Liinua koko luovutusprosessin ajan. Ihailun ja kannustuksen myötä hän tajusi itsekin, kuinka merkittävän työn oli tehnyt.
” Toivon, että kantasolujani saannut potilas sai toivoa”
Fyysinen palautuminen kantasoluluovutuksesta on Liinun kohdalla kestänyt hieman pidempään. Kovat fyysiset suoritukset on pitänyt jättää vähemmälle, mikä on ollut EM-tasolla cheerleadingiä harrastavalle toisinaan vaikeaa. Tällä hetkellä Liinu voi hyvin. Pian alkavat yliopisto-opinnot ja muutto ensimmäiseen omaan asuntoon. Arki täyttyy taas pikkuhiljaa urheilusta, opinnoista ja kavereiden kanssa olemisesta.
-Toivon, että kantasolujani saannut potilas sai toivoa ja mahdollisuuden terveempään elämään.
Kantasolusiirtoon valikoituneita Liinu kannustaa.
-Prosessi voi jännittää ja jopa pelottaa, mutta sen voi tehdä siitä huolimatta. Voi elää tietäen, että on tehnyt jotain todella tärkeää.
Kantasolurekisteriin voi liittyä jokaisessa Veripalvelun toimipisteessä. Voit myös liittyä verkkosivuillamme tilaamalla näytepakkauksen kotiin.
-Toivon, että mahdollisimman moni voisi antaa tälle hetken omasta elämästään. Jollekin se voi mahdollistaa kokonaisen tulevaisuuden.