Vakava sairaus pysäytti Jennan elämän – verenluovuttajien apu kantoi läpi hoitojen

Jenna oli juuri valmistumassa ammattikoulusta. Vakituinen työpaikka oli tiedossa. Oli talvi, ja Jenna oli juuri juhlinut kumppaninsa ylioppilaaksi pääsyä.

Samoihin aikoihin oudot oireet olivat kuitenkin vaivanneet Jennaa. Kyynärpäihin ja lonkkiin oli ilmestynyt isoja mustelmia. Kun alahuuleen ilmestyi veripatti, Jenna hakeutui terveysasemalle ja pääsi kiireellisiin verikokeisiin.

Jo samana päivänä hoitaja soitti Jennalle verikokeiden tuloksista ja kertoi, että hänelle oli varattu kiireellinen paikka Meilahden sairaalan päivystyksestä.

– Pakkasin nopeasti tavarani ja lähdin sinne, Jenna kertoo.

Verikokeissa oli selvinnyt, ettei Jennalla ollut enää juurikaan valkosoluja eikä verihiutaleita. Hänet ohjattiin päivystyksen eristyshuoneeseen infektiovaaran vuoksi ja lääkärit tutkivat Jennaa tarkemmin.

Verivalmisteita tarvittiin viikosta toiseen

Jenna siirrettiin osastolle, jossa hän sai verihiutalevalmisteita. Verihiutaleita saadaan vain verenluovuttajien luovuttamasta verestä. Verihiutaleet ovat tärkeitä veren hyytymisessä ja verenvuotojen tyrehdyttämisessä. Jos verihiutaleita on hyvin vähän, pienikin vaurio voi aiheuttaa verenvuodon, minkä vuoksi potilas voi tarvita verihiutalevalmisteita ehkäisemään tai hoitamaan vuotoja.

Jennalta otettiin luuydinnäyte, jonka myötä varmistui, että hänellä on aplastinen anemia. Aplastinen anemia on harvinainen hematologinen autoimmuunisairaus, jossa verisolujen tuotanto vähenee, mikä aiheuttaa anemian, vuototaipumuksen ja infektioalttiuden.

– En ollut koskaan kuullut kyseisestä sairaudesta, joten mielessäni pyöri paljon kysymyksiä ja huolia. Se oli todella raskasta. Onneksi ihanat lääkärit ja hoitajat vastasivat kaikkiin kysymyksiini, Jenna kertoo.

Läheisten ja perheen merkitys oli Jennalle valtava. Heidän vierailunsa sairaalassa auttoi jaksamaan. Ystävät toivat ruokaa, kumppanin äiti milloin joulu- pääsiäis- tai vappukoristeita. Kun sytostaattihoidot alkoivat, Jenna alkoi kärsiä pahoinvoinnista.

– Saatoin soittaa äidilleni myöhään illallakin, että nyt tekisi mieli syödä jotain tiettyä. Äiti lähti kauppaan hakemaan milloin lihapullia, nakkeja tai uunipizzaa, valmisti ne kotona ja kiiruhti folioon käärityn ruoan kanssa osastolle luokseni, Jenna muistelee.

Jenna sai hoitojensa aikana paljon verivalmisteita: viikoittain useamman kerran verihiutalevalmisteita ja myöhemmin myös säännöllisesti punasoluvalmisteita. Verihiutalevalmisteet auttavat ehkäisemään ja hoitamaan verenvuotoja, kun potilaan omia verihiutaleita on liian vähän. Punasoluvalmisteita puolestaan tarvitaan vaikean anemian hoidossa, jotta elimistö saa riittävästi happea.

– Useita kertoja minulla saattoi esimerkiksi alkaa yhtäkkinen ienverenvuoto, joka ei tyrehtynyt millään. Silloin joutui vain pakkaamaan nopeasti tavarat ja lähteä päivystykseen verivalmistetiputukseen – vaikka keskellä yötä, Jenna kuvailee.

Tuntematon kantasoluluovuttaja toi toivon

Koska Jenna on nuori ja perusterve, lääkärit valitsivat hoitomuodoksi allogeenisen kantasolusiirron. Kantasolusiirtoon turvaudutaan, kun aggressiivista ja pahanlaatuista veritautia ei voida parantaa lääkehoidolla ja elinajanennuste on lyhyt. Kantasolusiirrossa vapaaehtoiselta luovuttajalta kerätyillä terveillä kantasoluilla korvataan potilaan sairaat kantasolut.

Jennalle alettiin etsiä sopivaa kantasoluluovuttajaa Veripalvelun Kantasolurekisteristä.

– Alkuun pelkäsin, että matkani täällä päättyy tähän. Mutta kun sain lukuisia verensiirtoja ja lopulta löytyi vielä tuntematon kantasoluluovuttaja Kantasolurekisteristä, valoa alkoi näkyä tunnelin päässä.

Vaikka sairasloma piteni, elämä ei tuntunut enää pysähtyneeltä. Verensiirrot olivat olleet raskaita, joten kantasolusiirto tuntui myös helpottavalta.

– Olen tälle tuntemattomalle kantasoluluovuttajalle valtavan kiitollinen. Minulla kävi tuuri, kun sopiva luovuttaja löytyi niin nopeasti.

Kantasolusiirto on mittava operaatio, mutta Jennan kohdalla kaikki sujui hyvin. Hänelle tuli vain hieman pahoinvointia. Rankinta oli osastolla vietetty aika. Viisi viikkoa tuntui pitkältä, kun piti vain odottaa, että veriarvot asettuvat viitearvoihin. Infektiovaaran vuoksi osastolta ei saanut poistua – edes ikkunaa ei saanut avata. Osastolla vietetty aika tuntui erityisen rankalta siksi, kun edeltävätkin kuukaudet Jenna oli viettänyt kotona immuuniherkkänä, sillä valkosolutasot olivat nollissa.

– Onneksi minulla tuli joka päivä joku läheinen käymään. Lopulta rakensin legoja, jotta saisin ajan kulumaan, Jenna kertoo.

Takaisin arkeen

Viikko ennen kotiutumista tuntui siltä, että rankin vaihe on takanapäin. Kun Jenna sai luvan lähteä kotiin, se tuntui helpottavalta ja onnelliselta.

Tällä hetkellä Jenna voi hyvin. Veriarvoja tarkastetaan säännöllisesti ja rajoituksia on vielä jonkin verran, ja hän on edelleen pois työelämästä. Arki alkaa kuitenkin tuntua jo omanlaiselta.

– Arki on alkanut palautua normaaliksi. Saan ulkoilla ja nähdä ystäviä ja käyn katsomassa kumppanin jääkiekkopelejä, Jenna kuvailee.

Sairastumisen myötä Jenna myös suhtautuu elämään nykyään eri tavalla.

– Kyllä se, että elämäni on ollut kiinni veripusseista, on muuttanut minua. Arvostan terveyttä ja lähipiiriäni ihan eri tavalla, kuin ennen sairastumista.

Verivalmisteet ovat olleet merkittävä osa Jennan toipumismatkaa. Nyt hän haluaa lähettää kaikille verenluovuttajille kiitokset.

– Ymmärrän, että verenluovutukseen voi liittyä jännitystä ja neulakammoa, mutta jos yhtään miettii, että haluaisi luovuttaa verta, niin kannustan siihen. Se voi pelastaa jonkun hengen.