Haku Menu

Verensiirto pelasti jo kohdussa

Nurmijärveläisten Chelsea ja Leo Hyryn kuudesta lapsesta neljä ovat saaneet kohdunsisäisen verensiirron.

Sikiön tai vastasyntyneen hemolyyttinen tauti eli niin sanottu rhesus-tauti aiheutti vielä 1970-luvulle tultaessa valtaosan kohtukuolemista ja oli merkittävä syy myös vastasyntyneiden kuolemiin. ​Mikäli odottavan äidin ja sikiön veriryhmän välillä vallitsee epäsopivuus, äidin puolustusjärjestelmä voi alkaa tuottaa vasta-aineita sikiön punasoluja vastaan. Yleisin on tilanne, jossa äiti on veriryhmältään RhD-negatiivinen ja sikiö RhD-positiivinen. Tällöin äidin puolustusjärjestelmä voi alkaa tuottaa anti-D-vasta-ainetta eli äiti on vaarassa immunisoitua.

Ensimmäinen raskaus ei yleensä vielä aiheuta ongelmia, mutta jos veriryhmäepäsopivuus toistuu myöhemmissä raskauksissa, sikiö on vaarassa saada äidin verenkierrossa syntyviä vasta-aineita istukan kautta. Nämä vasta-aineet saattavat alkaa hajottaa sikiön punasoluja.

Lievimmillään sikiön hemolyyttinen tauti on oireeton, ja hoidoksi riittää synnytyksen käynnistäminen pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Taudin vaikein muoto voi kuitenkin johtaa hoitamattomana sikiön tai vastasyntyneen kuolemaan tai vammautumiseen. 

Nurmijärveläisten Chelsea ja Leo Hyryn kuusilapsisessa perheessä on kolme vauhdikasta koululaista ja kolme leikki-ikäistä tenavaa. Chelsean kaksi ensimmäistä raskautta sujuivat hyvin siitä huolimatta, että kaikki lapset perivät isältään RhD-positiivisen ja äidiltään RhD-negatiivisen veriryhmän.



– Kun odotin esikoistamme Benjaminia, Suomessa ei vielä annettu automaattisesti anti-D-suojausta raskauden aikana vaan ainoastaan sen jälkeen. Minulle alkoi kuitenkin muodostua vasta-aineita jo odotuksen loppuaikana, joten anti-D-suojauksesta ei olisi ollut enää synnytyksen jälkeen hyötyä. Benjaminin kanssa kaikki meni silti hyvin. Seuraavaa lastamme Oliveria odottaessani vasta-aineet alkoivat kuitenkin nousta kriittiselle tasolle, Chelsea kertaa reilun kymmenen vuoden takaisia tapahtumia.

Hän oli molempien raskauksien aikana neuvolan ja äitiyspoliklinikan tehostetussa seurannassa. Oliverin anemian riskiä arvioitiin ultraäänikuvauksella. Sikiön keskimmäisen aivovaltimon verenvirtauksen huippunopeudesta voidaan päätellä, tarvitaanko lisäverta jo ennen syntymää. Oliverin kohdalla sitä ei lopulta tarvittu, mutta hän sai kaksi verensiirtoa pian syntymänsä jälkeen.

Kun Hyryn perheeseen vuonna 2012 alettiin odottaa kolmatta poikaa, tilanne oli jo paljon huonompi. Ensimmäiseen kohtuun kajoavaan toimenpiteeseen piti ryhtyä heti, kun sikiö saavutti pikkukeskosen eloonjäämisen rajana pidetyn noin 24 raskausviikon iän.

Toimiva seulonta mahdollistaa hoidon

Rhesus-taudin kansallinen seulontaohjelma on jo 50-luvulta asti tähdännyt siihen, että hoitoa vaativa sikiön anemia pystytään löytämään ajoissa. Veripalvelun rooli on ollut työssä merkittävä, sillä Veripalvelussa on jo yli 30 vuoden ajan tehty kaikkien raskaana olevien naisten veriryhmä- ja veriryhmävasta-ainetutkimukset. Veripalvelu myös koordinoi riskiraskauksien seurantaa ja hoitoa neuvoloissa sekä erikoissairaanhoidossa.

Vuodesta 2014 kaikille RhD-negatiivisille äideille, joiden sikiö on RhD-positiivinen, on annettu jo raskausaikana sekä heti synnytyksen jälkeen rutiininomainen anti-D-suojaus. Anti-D-pistos ehkäisee tehokkaasti immunisoitumista, mutta siitä huolimatta se tapahtuu pienelle osalle äideistä.

Hoitokeino on tällöin kohdunsisäinen verensiirto, johon joutui myös Chelsea Hyry. Se on erikoisosaamista vaativa korkean riskin toimenpide, joka kuitenkin osaavissa käsissä useimmiten onnistuu. Ilman hoitoa sikiö kuolisi tai lapsi vammautuisi pysyvästi.

Siirtoja tehdään Suomessa Helsingin Naistenklinikalla ja Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa noin 10–15 odottavalle äidille vuodessa.
Toimenpiteen aluksi sikiölle annetaan tarvittaessa rauhoittavaa lääkettä pieneen reisilihakseen, ettei kovasti liikkuva vauva aiheuttaisi riskiä hoidon onnistumiselle.

– Huone oli täynnä lääkäreitä ja hoitajia, enkä ollut saanut syödä mitään, sillä minut oltiin valmiudessa viemään heti keisarileikkaukseen, mikäli tulisi komplikaatioita, Chelsea muistelee ensimmäistä koitostaan.

Itse toimenpiteessä ohut, vain aavistuksen sikiön verisuonta pienempi neula viedään tarkassa ultraääniohjauksessa äidin vatsapeitteiden läpi napanuoran laskimoon. Aluksi mitataan sikiön lähtöhemoglobiini.

Pienimmillään siirrettävä punasolumäärä, niin sanottu ”babypuuro”, on vain 4–5 millilitraa ja enimmillään noin puoli desilitraa, riippuen siitä, missä vaiheessa raskautta siirto tehdään. Kyseessä on Veripalvelun erikoisvalmiste, jota varten luovuttaja kutsutaan yleensä erikseen verenluovutukseen. Toimenpiteen lopuksi mitataan vielä sikiön loppuhemoglobiini, jonka perusteella suunnitellaan seuraava siirto.

Raskausimmunisaation hoidossa kohdunsisäinen punasolusiirto joudutaan aluksi toistamaan 1–2 viikon välein.

– Olihan se pelottava kokemus, mutta silloin oli vain pakko toivoa parasta ja katsoa eteenpäin, Chelsea sanoo.

Synnytys käynnistettiin heti, kun merkittäviä keskosuuteen liittyviä ongelmia ei enää ollut odotettavissa. Lukas syntyi lopulta viiden verensiirron jälkeen kolmikiloisena raskausviikolla 36.

Raskausimmunisaatio ei katoa

Naistenklinikan lääkäreistä ja hoitajista tuli tuttuja ja osastosta kuin toinen koti Hyryn pariskunnalle, sillä perhe on kasvanut Lukaksen jälkeen vielä kolmella lapsella. Raskausimmunisaatio ei kerran muodostuttuaan katoa äidin immunologisesta muistista, joten myös Owen, Venla ja Theodore ovat tarvinneet verensiirtoja kohdussa köllötellessään. Yhteensä Chelsea on ollut siirrossa 20 kertaa.

– Joka kerta on pelottanut, että kun viimeksi meni hyvin, niin nyt varmaankin käy jotakin. Mutta onneksi lopputulos on joka kerta ollut onnellinen, eikä mitään pysyviä ongelmia ole jäänyt, Chelsea iloitsee.

Pojilla ja Venlalla riittää energiaa, ja isommat lapset ovat myös päässeet hieman jyvälle siitä, mitä äidin kasvavalle vatsalle aina välillä on tehty.

– Erityisesti nyt nuorimmaisen odotusaikana lapset tiesivät, että menen verensiirtoon. Toimenpiteen jälkeen he halusivat aina nähdä mahani, sillä se oli desinfiointiaineen jäljiltä keltainen. Myös pistoskohdat, joita saattoi olla viidestä kuuteen, kiinnostivat kovasti, Chelsea hymyilee.

Itse hän oli siirtojen jälkeen aina todella väsynyt. Syömättömyys, pitkä toimenpide ja korkea stressitaso ilmenivät ylimääräisinä supisteluina, ja perheenäidin piti ottaa seuraavat päivät hyvin rennosti.
 
Kansainvälistä vertaistukea

Rankat kokemukset ovat nousseet kunnolla pintaan oikeastaan vasta synnytysten jälkeen. Koska kohdunsisäiset verensiirrot ovat äärimmäisen harvinaisia, ei kohtalotovereita ollut, ja neuvolassakin asia oli melko tuntematon. Lisäksi haastetta toivat isompien lasten hoitojärjestelyt sairaalassaolon aikana. Viimeisimmässä raskaudessa tarjolla oli onneksi kotihoidon apua.

– Silloin oli vain pakko mennä eteenpäin, mutta edelleen kärsin siitä uupumuksesta, jonka alituinen huoli syntymättömien lasten selviytymisestä aiheutti.

Facebookista Chelsea löysi lopulta maailmanlaajuisen tukiryhmän, joka auttoi ymmärtämään, ettei hän olekaan ainoa odottava äiti laatuaan. Se vain vahvisti kiitollisuutta Suomen terveydenhuoltoa kohtaan. Erityiskiitokset menevät Naistenklinikan taitaville lääkäreille ja osaavalle henkilökunnalle.

– Kaikissa maissa sikiöiden verensiirtoja ei tehdä lainkaan, vaan jotkut kohtalotoverini joutuvat matkustamaan ulkomaille asumaan raskausajaksi saadakseen hoitoa. Meiltä matkaa sairaalaan oli 45 kilometriä.

– Iso kiitos myös verenluovuttajille, joita kuuluu meidänkin lähipiiriimme. Nämä lapset ovat suuri lahja.