Superpesis ja Kantasolurekisteri solmivat yhteistyösopimuksen
Superpesis ja Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun ylläpitämä Kantasolurekisteri ovat solmineet merkittävän yhteistyösopimuksen, joka jatkuu vuoden 2026 loppuun saakka. Sopimuksen myötä Kantasolurekisteristä tulee Superpesiksen pääyhteistyökumppani.
Yhteistyön tarkoituksena on tuoda Kantasolurekisteri lähemmäksi suomalaisia urheilukuluttajia. Kumppanuuden tavoitteena on lisätä tietoisuutta Kantasolurekisterin tärkeydestä ja rekrytoida uusia vapaaehtoisia kantasolujen luovuttajia.
Kumppanuus tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden yhdistää urheilun voima ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus tärkeän asian puolesta.
”Olemme innoissamme tästä yhteistyöstä, joka tuo Kantasolurekisterin entistä näkyvämmäksi osaksi suomalaisten arkea. Urheilun avulla voimme tavoittaa laajan yleisön ja ihmisiä, joita emme muuten tavoittaisi,” iloitsee Veripalvelun markkinoinnin asiantuntija Hille Nylander.
Myös Superpesis näkee yhteistyön arvokkaana lisänä toimintaansa. ”Yhteistyö Kantasolurekisterin kanssa on meille luonnollinen valinta, sillä haluamme olla mukana tukemassa tärkeitä yhteiskunnallisia asioita. Tämä sopimus vahvistaa rooliamme vastuullisena toimijana,” kertoo Superpesiksen toimitusjohtaja Olli Aro.
Kantasolurekisteri tarvitsee lisää jäseniä
Kantasolurekisterin vapaaehtoisista jäsenistä etsitään sopivaa luovuttajaa vakavasti sairaille potilaille. Kantasolusiirtoa käytetään esim. leukemiapotilaiden viimeisenä mahdollisuutena parantua. Kantasolurekisterissä on tällä hetkellä noin 73 000 jäsentä. Vuoden aikana heistä n. 40 pääsee pelastamaan ihmishengen. Luovuttaja valitaan kudostyypin perusteella.
Kantasolurekisteriin voi liittyä 18–35-vuotias ja perusterve henkilö. Tällä hetkellä Suomessa joka viidennelle potilaalle ei löydy parasta sopivaa luovuttajaa. Uusia jäseniä tarvitaan lisää, jotta mahdollisimman moni potilas voisi pelastua.
Superpesis on pesäpallon korkein sarjataso, jossa naiset ja miehet pelaavat pesäpallon Suomen mestaruuksista. Naisten Superpesis on Suomen seuratuin naisten palloilulaji yleisömäärillä mitattuna. Kaudella 2024 miesten Superpesistä pelaa 13 joukkuetta ja naisten Superpesistä 12 joukkuetta ympäri Suomen. Viime kaudella Superpesis-otteluissa vieraili miltei puoli miljoonaa katsojaa.