Lentolippu elämään

Tuntemattomalta saatu kantasolusiirre oli leukemiaan sairastuneelle Antti Illikaiselle ainoa keino parantua.

Leukemiasta parantunut mies metsässä.

– Yhtä karvainen kuin kananmuna. Enpä olisi arvannut, kuvaa Antti Illikainen, 36, hetkeä, jolloin hän katsoi peiliin vessassa.

Oli vuosi 2019, ja Antti oli Tampereen yliopistollisessa sairaalassa saamassa hoitoa leukemiaan. Sytostaattihoitojen seurauksena hiukset irtosivat isoina tukkoina. Kun Antti palasi vessasta takaisin, huonekaveri vilkaisi muuttunutta olemusta ja kommentoi: ”Sulle tuli sitten sulkasato elokuvan mainostauolla.”

Syyskuussa 2021 Antin peilikuva on muuttunut takaisin sellaiseksi kuin se oli ennen sairastumista myelooiseen leukemiaan, jonka Antti tarkentaa harvinaiseksi FLT3-geenimutaatioksi. Sairaus paljastui 26.5.2019, samana päivänä kuin Suomi voitti jääkiekossa kolmannen maailmanmestaruuden.

Antti oli jo alkukuusta ihmetellyt olkapäähän ilmestynyttä puolikkaan appelsiinin kokoista paisetta. Sitä oli hoidettu sairaalassa Turussa, jossa Antti oli käymässä silloisen tyttöystävänsä luona. Eräänä päivänä käteen tuli myös haava, joka alkoi turvota.

– Olin perjantaina normaalisti töissä, ja kuten jo jonkin aikaa oli käynyt, huomasin hengästyväni tavallista helpommin työntäessäni asiakkaiden pyörätuoleja. Lauantaina sippasin sitten täysin, invataksin kuljettajana työskennellyt Antti kertoo.

Sunnuntaina Antti esitteli lääkärille olkapään lisäksi kättään, kun pyörtyi yllättäen lääkärin hoitopöydälle. Hänet passitettiin heti taksilla päivystykseen.

– Verikokeiden jälkeen käskettiinkin jo pukea sairaalavermeet päälle.

Koska Antti oli kotoisin Tampereen läheltä, Kangasalta, hänet lähetettiin ambulanssilla TAYSiin. Siellä Hematologisen osaston yöhoitaja sitten kertoi, että Antilla epäiltiin olevan leukemia.

– Auttoi, kun osasin suhteuttaa asiat. Olin työssäni nähnyt paljon ihmisiä, joiden kropasta oli toinen puoli halvaantunut koko loppuiäksi. Leukemia tuntui sellaiselta rastilta, että pystyn elämään sen kanssa.

”Vähän erityyppinen hotelli”

Leukemia leimahti liekkeihin, ja veriarvot romahtivat hetkessä. Keskiviikkona alkoi ensimmäinen sytostaattihoito. Pahoinvointilääkkeet onneksi toimivat, ja vieraita riitti: äiti, pikkusiskot ja kaverit kävivät tervehtimässä. Isäkin tuli Kemistä asti.

– Ilmoitin Facebookin kautta kavereille, että tässä sitä ollaan vähän erityyppisessä hotellissa yöpymässä. Tsemppiviestejä alkoi sataa.

Ne olivatkin tarpeen, sillä pian alkoivat kivut ja sitten matalasoluvaihe, jossa keho on todella altis infektioille. Viikon verran Antti virui kuumehorkassa. Tulehdusarvot olivat korkealla ja verivalmisteita, punasoluja ja trombosyyttejä, valutettiin suoneen pussitolkulla.

Onneksi huonekaveriksi sattui Sauli, jonka kanssa synkkasi. Ja hyviä uutisiakin tuli: lääkäri kertoi, että etsinnässä on kantasoluluovuttaja, koska sopivia sukulaisluovuttajia ei ollut.

Tuntemattomalta luovuttajalta saatu kantasolusiirto olisi minulle ainoa tie pois sairaalakierteestä. Mutta milloin sopiva luovuttaja löytyisi – ja löytyisikö lainkaan – siitä ei ollut tietoa.

Kaksi viikkoa hoidon aloittamisesta tilanne oli pahin. Antti ei saanut syötyä.

– Ravitsemusterapeutin käynti toi valoa. Hän ehdotti korkeaenergistä, soseutettua ruokaa. Makuteknisesti sain sitten aika haastavia tuotteita eteeni, mutta lusikkaa vaan suuhun.

Töyssyt eivät loppuneet siihen: pian Antin happisaturaatio putosi, keuhkoissa oli nestettä. Naamalle tuli happiviikset, ja alkoi nesteenpoisto.

– Lääkäri lupasi, että jos selviän kanttiiniin, voin päästä juhannukseksi kotiin. Se porkkana toimi.

Antti pääsi kymmeneksi päiväksi kotiin. Paino oli pudonnut yhdeksän kiloa ja oli jatkuva nälkä. Jossain vaiheessa vähän närästikin.

– Tai ei se mitään närästystä ollut. Epäiltiin, että olin saanut lievän infarktin lääkitysten seurauksena. Silloin pohdin, että mitähän vielä? Nyt minulle on annettu sellainen ranneke, että pääsen kohta kaikkiin sairaalan laitteisiin.

Seurasi toinen konsolidaatiohoidon jakso, jonka aikana Antti kykeni nukkumaan vain pätkiä. Lopun aikaa hän hiippaili käytävillä ja tinkasi hoitajilta lisää ruokaa. Koko elokuu oli onneksi luvassa kotilomaa. Sitten koittaisi huippuhetki: Saksasta oli löytynyt sopiva ”mätsi”, ja itse luovutus oli aikataulutettu tapahtuvaksi syyskuun alkupuolella 2019.

Askelia kohti dosettivapaata elämää

Kantasolurekisterin kautta saatu siirto oli minulle kuin lentolippu. Sitä ei tiennyt tulisiko kone koskaan perille, mutta lippu oli pakko käyttää, kun sellaisen sai käteensä, Antti kuvaa.

Elämän eliksiiri valui kanyylin kautta suoniin puolessa tunnissa. Toipuminen siirrosta tapahtui hitaasti. Antti tuijotti Kultakuume-ohjelmaa ja polki sinnikkäästi kuntopyörää. Lopulta syyskuun lopussa koitti kotiinlähtöpäivä.

– Oli tosi hieno hetki, kun astuin sairaalan ovista ulos, ja sain vetää raitista ilmaa keuhkoihini.

Seuraavana päivänä Antti lähti kävelylle. 2 200 askelen jälkeen hän oli hiestä läpimärkä käveltyään tasamaalla 1,8 kilometriä. Toipumiseen vaadittiin kahden tunnin päiväunet. Sen jälkeen piti venyä 1 100 askeleen kauppareissulle, jonka jälkeen Antti kuvaa pitäneensä ”sohvaa paikallaan loppuillan”.

Joulukuussa olo alkoi kohentua, ja Antti sai luvan käydä kuntosalilla, kunhan olisi tarkka hygieniasta. Keväällä 2020 Antti alkoi myös maastopyöräillä. Loppusyksystä olo oli jo parempi, mutta vuoden 2021 loppuun asti jatkuu rankka lääkitys, joka väsyttää ja aiheuttaa sivuoireita.

– Olen luottavainen tulevaisuuden suhteen. Vuoden 2022 alussa on tarkoitus aloittaa dosettivapaa elämä. Silloin koitetaan purkaa kaikki lääkitys pois. Ja on minulla myös uusia suunnitelmia työrintamalle.

Nyt Antti iloitsee yhteisestä elämästä uuden tyttöystävän kanssa, ja haaveilee siitä, että jaksaisi enemmän. Hän treenaa kuntosalilla olympianostoja – lähinnä tempausta – mutta kaikenlainen liikkuminen kiinnostaa. Sitten hän pysähtyy pohtimaan, miten nuoria miehiä saisi innostettua liittymään Kantasolurekisteriin.

– Olisihan se mahtavaa, jos rekisteriin saisi lisää ihmisiä. Omana toiveenani on myös se, että pääsen lähettämään joku päivä anonyymisti viestin minua auttaneelle Saksaan. Kirjoitan, että hei kaveri, täällä sitä ollaan – vieläkin elossa.

 

Juttu on ilmestynyt Soluista Elämää -lehdessä 2022

Teksti: Nina Pinjola / Mediafocus

Valokuvat: Juuso Noronkoski

 

Kerro meille tarinasi

Oletko saanut verivalmisteita tai kantasolusiirteen? Luovutatko verta tai oletko päässyt luovuttamaan kantasoluja ja haluat kannustaa muita? Kerro meille oma luovuttaja- tai potilastarinasi. Julkaisemme tarinoita mm. Veripalvelun somekanavissa luvallasi.

Viimeksi päivitetty: 08.05.2023