Veripalvelun biopankkiin on liittynyt yli 58 000 henkilöä

Viisivuotisjuhliaan viettävän Veripalvelun biopankin arvokas kokoelma sisältää jo yli 58 000 verenluovuttajan tiedot. Verenluovutuksen yhteydessä kerätyt näytteet luovat pohjan tutkimustyölle, joka keskittyy sairauksien ennaltaehkäisyyn ja tautimekanismien tunnistamiseen.

”Suurkiitokset kuuluvat vapaaehtoisille biopankkiin liittyneille verenluovuttajille, jotka näin auttavat myös tulevaisuuden potilaita”, toteaa Veripalvelun tutkimusjohtaja Jukka Partanen.

Biopankkiin liittyneiden näytteiden avulla Veripalvelun tutkijat ovat esimerkiksi kehittäneet uuden, luovuttajan genomitietoja hyödyntävän menetelmän. Sen avulla voidaan löytää sopivat verenluovuttajat sellaisille potilaille, jotka tarvitsevat tarkasti tyypitettyjä verivalmisteita.

”Verenluovuttajien biopankki on Veripalvelun oman tutkimuksen ytimessä, ja sen erityisalueena on verensiirtohoitoihin ja verenluovutukseen liittyvä tutkimus. Se tarjoaa myös arvokkaita näytteitä moniin, esimerkiksi yliopistojen vetämiin tutkimushankkeisiin. Nämä hankkeet keskittyvät muun muassa soluterapiaan tai kansantautien perinnöllisen pohjan selvittämiseen”, Partanen kertoo.

 

Lisätietoa biopankista ja tutkimuksesta