Team Rynkeby luovuttaa ja pyöräilee pienten potilaiden puolesta

Heinäkuun 7. noin 240 pyöräilyjoukkue Team Rynkebyn jäsentä starttaa polkien Suomesta kohti Pariisia. Hyväntekeväisyysjoukkue treenaa reissulle yhdessä pitkin vuotta, mutta tärkein tehtävä on kerätä varoja Suomen Lasten Syöpäsäätiö Aamulle ja Sylva ry:lle. Tiimi luovuttaa yhdessä myös verta auttaakseen pieniä potilaita.

Team Rynkebyn jäseniä.

Mistä Team Rynkeby sai alkunsa?

Eurooppalainen hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkue Team Rynkeby perustettiin vuonna 2002 tanskalaisen miehen toimesta, joka oli saanut lääkäriltä käskyn ryhtyä liikkumaan säilyttääkseen työkykynsä. Joukko Rynkeby-mehutehtaan työntekijöitä päätti osallistua liikuntaremonttiin työkaverinsa tueksi ja pyöräillä yhdessä katsomaan Tour de France -kisan maaliintuloa. Työnantajan antamat matkarahat riittivät hyvin ja jäi ylikin. Ylijäämä lahjoitettiin paikalliselle lastensairaalalle.

Miten suuri ilmiö Team Rynkeby on kansainvälisesti?

Vuonna 2023 Team Rynkeby toimii yhdeksässä maassa ja joukkueita on 67. Joukkueissa on yhteensä noin 2500 pyöräilijää. Näistä kahdeksan joukkuetta on Suomessa, ja yhdessä kansainvälisessä joukkueessa on mukana suomalaisia pyöräilijöitä. Pyöräilijöitä Suomessa on noin 240. Kaikki joukkueet pyöräilevät edelleen Pariisiin joka vuosi, näin myös vuonna 2023. Matka kestää viikon ja on pituudeltaan keskimäärin 1200 km. Suomen joukkueet menevät laivalla Travemündeen, josta varsinainen pyöräilyurakka alkaa. Joukkueessa on sekä ensikertalaisia että konkareita.

Mikä tavoitteenne on?

Tärkein tehtävä on kerätä varoja vakavasti sairaille lapsille. Suomessa kohteena ovat Aamu – Suomen Lasten Syöpäsäätiö, joka tukee lasten syöpien tutkimusta sekä Sylva ry, joka tarjoaa psykososiaalista tukea syöpään sairastuneille lapsille sekä heidän perheilleen. Vuosittain koko Team Rynkeby -hanke kerää varoja noin 10 miljoonaa euroa, ja Suomessa kerättävä summa on lähellä miljoonaa euroa.

Miten Team Rynkeby harjoittelee?

Vuoden aikana treenaamme, jotta matka olisi kaikille mukava ja turvallinen. Samalla edistämme terveellisiä elämäntapoja, saamme uusia ystäviä ja lisäämme näkyvyyttä vakavasti sairaiden lasten puolesta. Keltapaitaiset pyöräilijät voi tavata talvikaudella spinningsalin lisäksi pulisemassa iloisesti pitkillä kävelylenkeillä vieruskaverin kanssa tai erilaisissa tapahtumissa.

Pienet syöpäpotilaat tarvitsevat usein verivalmisteita, joten on luontevaa, että Team Rynkeby Helsingin pyöräilijät kirjaimellisesti käyvät myös luovuttamassa yhdessä ja ojentavat auttavat kätensä.

 

Lue myös Avun maailman juttu joukkueesta vuodelta 2019.

Tutustu luovuttajaryhmien toimintaan.

Team Rynkeby luovuttaa verta.
Team Rynkebystä Ville, Tiina, Saku ja Anna kävivät keväällä luovuttamassa Sanomatalolla.
Viimeksi päivitetty: 16.08.2023