Keskosille luovutusveri on elintärkeää

​Maailmanlaajuista keskoslasten päivää juhlistetaan torstaina 17.11. Keskoset ovat suurin verensiirtoja tarvitseva ikäryhmä Suomessa.

Kaikkien vastasyntyneiden, myös keskosten, hemoglobiini laskee väistämättä syntymän jälkeen.

– Uusien punasolujen tuotanto ei keskosilla riitä ylläpitämään riittävää hemoglobiinitasoa, ja he tarvitsevat punasolusiirtoja. Myös verinäytteiden otto anemisoi, vaikka moneen analyysiin tarvittava verimäärä on pieni. Muita syitä on herkempi verenvuototaipumus, leikkaukset, infektiot ja veriryhmäimmunisaatiot, lastentautien ja neonatologian erikoislääkäri Ilkka Ketola kertoo.

Ketola työskentelee Helsingin seudun yliopistollisen keskussairaalan Lastenklinikalla, jossa toimii Suomen suurin vastasyntyneiden tehohoito-osasto. Osastolla hoidetaan vuosittain keskimäärin 2000 vastasyntynyttä. Heistä noin 150 painaa syntyessään alle 1500 grammaa ja noin 60 alle 1000 grammaa.

– Hoidamme nykyään entistä pienempiä keskosia jo raskausviikon 22 loppupuolelta alkaen. Suurin osa verensiirroista menee kaikkein pienimmille keskosille.

Pikkukeskonen saa punasolusiirron noin kahdesta neljään kertaa hoitojakson aikana. Punasolut ja verihiutaleet valmistetaan samalla tavalla kaiken ikäisille.

Aikuisten punasoluvalmiste jaetaan keskosia varten kolmeen yhtä suureen, noin 90 millilitran suuruiseen, osaan. Tämä vähentää altistumista usean luovuttajan verelle.

– Pohdimme huolellisesti kaikkien verivalmisteiden käyttöä. Siihen pyritään, että alle 28-viikkoiset saisivat vain yhden luovuttajan verta ensimmäiset viikot, eli niin kauan kuin kolme pussia riittää, Ketola kertoo.