Hoitajan kynästä: Lääkkeiden vaikutus verenluovutukseen

Tässä blogitekstissä Veripalvelun sairaanhoitaja Heli Mäkelä johdattaa lukijan Kaustiselle ja kertoo lääkkeiden vaikutuksesta verenluovutukseen. Seuraavassa blogikirjoituksessa kerrotaan muun muassa, kuinka hoitaja pistää neulan verta luovuttaessa.

Henkilö seisoo vaaleaa taustaa vasten ja hymyilee kameralle.
Olen Heli Mäkelä ja työskentelen verenluovutuksen hoitajana Seinäjoella. Olen sairaanhoitaja, joka rakastaa kirjoittamista. Tässä blogissa kerron työstäni verenluovutuksen parissa. Näissä blogiteksteissä vien sinut tiedon ja tarinoiden avulla verenluovutuksen ytimeen. Yksityisyydensuojaan liittyvien asioiden vuoksi olen sekoittanut tarinoita ja tapahtumapaikkoja tai kertonut asioista sellaisella tasolla, ettei kertomusten henkilöitä ole mahdollista yhdistää oikeisiin henkilöihin. Ehkä saat teksteistä rohkaisua lähteä kokeilemaan verenluovutusta tai vahvistusta omaan rooliisi verenluovuttajana! Joinakin päivinä pitelen kädessäni neulaa, mutta tänään kädessäni on kynä. Tervetuloa matkalle verenluovutuksen maailmaan!
– Sairaanhoitaja Heli Mäkelä

Lääkkeiden vaikutus verenluovutukseen

Kaustisella musiikillisuutta ei voi olla huomaamatta, sillä paikallisessa kiertoliittymässä matkaajaa tervehtii viulun muotoinen veistos. Kaikissa luovutuspaikoissa on omat erityispiirteensä, ja Kaustisen tunnelma on omalla tavallaan erityinen.

Työskentelen Veripalvelun Seinäjoen toimipisteessä. Veripalvelu Seinäjoki järjestää verenluovutustilaisuuksia kolmen maakunnan alueella, ja matkustamme säännöllisesti samoihin paikkoihin.

Seurakuntakeskuksessa on iloinen tunnelma. Vapaaehtoiset toivottavat meidät tervetulleeksi, tuoreen ruisleivän tuoksu tulvii sieraimiin ja sokerista kimaltelevat hillomunkit odottavat kahville tulevia luovuttajia.

– Onkos kahden viikon aikana tullut otettua mitään lääkkeitä tai särkylääkkeitä? kysyn keski-ikäiseltä naisluovuttajalta.

– Otin eilen illalla Buranan päänsärkyyn, muttei minulla mitään lääkitystä ole, nainen vastaa.

– Hyvä kun sanoit! Kirjaan sen ylös.

Lääkkeet ovat harvoin este verenluovutukselle

Törmään yhteen asiaan työssäni sairaanhoitajana verenluovutuksessa lähes päivittäin. Hyvin usein luovuttaja mieltää lääkkeeksi vain ne lääkkeet, joita käytetään säännöllisesti. Kaustisellakin keskustelen haastattelupisteellä erään luovuttajan kanssa lääkeasioista.

Lääkitys on harvoin esteenä verenluovutukselle, mutta luovuttajan tulee kuitenkin kertoa, jos hän on kuluneen kahden viikon aikana käyttänyt lääkkeitä, sillä jotkin lääkeaineet vaikuttavat verihiutaleiden toimintaan

Tietyillä lääkkeillä voi olla jopa teratogeenisia vaikutuksia, eli ne saattavat aiheuttaa sikiövaurioita. Joskus lääkitys aiheuttaa väliaikaisen esteen luovuttamiselle tai verta ei voida antaa kaikille potilaille.

Esimerkiksi verenpainelääkkeet, kolesterolilääkkeet, allergia- ja astmalääkkeet, eturauhasen hyvänlaatuista liikakasvua hillitsevät lääkkeet, masennuslääkkeet, tulehduskipulääkkeet ja unilääkkeet eivät lääkkeinä estä luovutusta. Verenpainelääkkeen käytön aloituksesta tulee olla kulunut kaksi viikkoa ja psyykenlääkkeiden käytön aloituksesta neljä viikkoa. Diabeteslääkkeistä vain insuliinit estävät verenluovutuksen. Tablettimuotoisen diabeteslääkityksen aloituksesta tulee olla kulunut neljä viikkoa.

Päivän mittaan opin paljon uutta verenluovuttajilta. Keskustellessani esimerkiksi erään luovuttajan kanssa saan kuulla Jukolan viestistä, joka järjestetään Kaustisella vuonna 2029. Suunnistustapahtuman valmistelut aloitetaan kuulemma jo hyvissä ajoin ja tapahtuma järjestetään Keski-Pohjanmaalla ensimmäistä kertaa. Luovuttaja kertoo omasta suunnistusharrastuksestaan silmin nähden innokkaana.

– Koeta kuitenkin tänään malttaa ottaa luovutuksen jälkeen rennosti.

– Joo, tänään en lähde metsään rämpimään.

Luovutuksen päätyttyä kiitän luovuttajaa ja ohjaan hänet kahville. Tarjolla on makeiden munkkien lisäksi paikallista herkkua, Pesolan leipomon ruisleipää. Se on tietääkseni ainoa ruisleipä, jolle on tehty oma laulu.

 

 

Viimeksi päivitetty: 23.02.2026