Hoitajan kynästä: Kummasta kädestä
Tässä blogitekstissä Veripalvelun sairaanhoitaja Heli Mäkelä kertoo verenluovutuksen arjesta ja pienistä valinnoista, joista luovuttajien kanssa käydään keskustelua.
Olen Heli Mäkelä ja työskentelen verenluovutuksen hoitajana Seinäjoella. Olen sairaanhoitaja, joka rakastaa kirjoittamista. Tässä blogissa kerron työstäni verenluovutuksen parissa. Näissä blogiteksteissä vien sinut tiedon ja tarinoiden avulla verenluovutuksen ytimeen. Yksityisyydensuojaan liittyvien asioiden vuoksi olen sekoittanut tarinoita ja tapahtumapaikkoja tai kertonut asioista sellaisella tasolla, ettei kertomusten henkilöitä ole mahdollista yhdistää oikeisiin henkilöihin. Ehkä saat teksteistä rohkaisua lähteä kokeilemaan verenluovutusta tai vahvistusta omaan rooliisi verenluovuttajana! Joinakin päivinä pitelen kädessäni neulaa, mutta tänään kädessäni on kynä. Tervetuloa matkalle verenluovutuksen maailmaan!– Sairaanhoitaja Heli Mäkelä
Ennen luovutusta kysyn verenluovuttajalta toivetta siitä, kummasta kädestä hän haluaa luovuttaa. Toiset haluavat luovuttaa vuorotellen kummastakin kädestä. Joillakin se paras luottosuoni sijaitsee vain toisessa käsivarressa. Toisille asia on det spelar ingen roll, kumpi käsi vain käy.
Vaikka verenluovutuksessa luovutuskätisyydellä ei ole sinänsä väliä, haluavat monet luovuttaa verta siitä kädestä, jota eivät niin paljon käytä. Tämä saattaa näkyä luovutuspaikassa ajoittain vasenkätisten petipaikkojen vähyytenä, kun suurin osa oikeakätisistä haluaa antaa verta vasemmasta kädestä. Jos luovutuspaikassa on riittävästi tilaa, voi hoitaja kääntää luovutuspedin siten, että luovuttaja pääsee luovuttamaan haluamastaan kädestä. Lopullisen päätöksen pistokädestä tekee kuitenkin hoitaja sen mukaan, kummasta kädestä löytyy parhaiten verenluovutukseen sopiva laskimo.
Itse kuulen joskus luovuttajilta kommentteja omasta vasenkätisyydestäni.
– Hyvin tuo homma näyttää onnistuvan väärälläkin kädellä.
– Eikö vain! Kerran minulle on sanottu, että kirjoitan navetan puoleisella kädellä. Mun käsiala on huonoa, mutta kyllä pistäminen yleensä onnistuu.
– Joo kyllä sen huomaa, että te teette tätä työksenne, kun ei tuo neula tuntunut taas yhtään miltään.
– Hieno juttu, se on tarkoituskin!
Verenluovutuksessa luovuttaja voi yleensä valita, haluaako pistokohtaan laastarin vai sidoksen. Sidoksen poisottamiselle ei ole varsinaista takarajaa, kun taas laastari saa olla paikallaan korkeintaan kaksi tuntia. Kerran eräs luovuttaja kertoi ottaneensa laastarin pois vasta seuraavana aamuna, jolloin iho oli ehtinyt ärtyä ja laastaria oli saanut liotella vedellä irti. Sidos on iholle hellävaraisempi vaihtoehto ja sitä kannattaa pitää ainakin 3–4 tuntia, mutta osa luovuttajista kertoo pitävänsä sitä jopa seuraavaan aamuun saakka. Toiset taas pitävät laastarista siksi, että se on sidosta kevyempi vaihtoehto.
– Kumpi laitetaan, laastari vai sidos? kysyn luovuttajalta. Hän katsoo minua tuikkivin silmin ja vastaa hihaansa nostaen:
– Kun katsot tätä karvaista käsivartta, niin mitäs luulisit?
– Kappas, kyllä me sitten taidetaan mennä tällä perinteisellä sideharsolla, niin ei tartu karvoihin kiinni.
Jos pistokohta alkaa vuotamaan luovutuksen jälkeen, se ei ole vaarallista. Useimmiten luovuttaja ei ole vain malttanut painaa pistokohtaa sormellaan riittävän pitkään, jotta pistokohtaan olisi ehtinyt alkaa muodostua hyytymää. Pistokohdan mahdollinen vuotaminen tapahtuu yleensä luovutuspaikalla pian luovutuksen jälkeen. Luovuttajat ovat kuvailleet havahtuneensa käsivarressa tuntuneeseen lämmön tunteeseen ja tämän jälkeen huomanneensa, että sidoksen tai laastarin läpi on tullut verta. Näissä tilanteissa pistokohtaa kannattaa painaa sormella ja palata takaisin luovutustilaan, josta hoitaja ohjaa luovuttajan takaisin luovutuspedille. Siellä hoitaja poistaa vereentyneen laastarin tai sidoksen luovuttajan kädestä, puhdistaa käsivarren pesupyyhkeellä ja laittaa siihen sidoksen. Tämän jälkeen luovuttaja voi palata takaisin jatkamaan kahvihetkestä nauttimista.
