Helatorstai on verenluovutukselle haaste – luovuttajia tarvitaan lisää

Toukokuussa sairaaloissa on käytetty paljon verivalmisteita. Verenluovuttajia tarvitaan erityisen paljon helatorstaiviikolla ja kuun vaihteessa, jotta apu potilaille saadaan varmistettua joka päivä.

Toukokuussa sairaaloissa on käytetty paljon verivalmisteita. Verenluovuttajia tarvitaan erityisen paljon helatorstaiviikolla ja kuun vaihteessa, jotta apu potilaille saadaan varmistettua joka päivä.

Toukokuun loppu ja kesäkuun alku ovat usein haastavaa aikaa verenluovutuksen kannalta ja verenluovuttajia on vaikeaa saada liikkeelle. Samaan aikaan potilaiden hoitoon tilataan paljon verivalmisteita.

”Viime viikkoina sairaaloihin on toimitettu enemmän verivalmisteita kuin mitä meillä on käynyt verenluovuttajia”, kertoo Veripalvelun tuotantojohtaja Ari Hemminki.

Veripalvelu pitää jatkuvasti vähintään neljän päivän varastoja, jotta verivalmisteita pystytään toimittamaan sairaaloille myös hätätilanteissa. Erityisesti verihiutaleet säilyvät luovutuksen jälkeen vain muutaman päivän.

Verenluovuttajien tarve korostuu helatorstaiviikolla, kun verenluovutuspäiviä on arkipyhän takia neljä normaalin viiden sijasta. Juuri nyt on tärkeää, että verenluovuttajia saadaan runsaasti liikkeelle lähipäivinä ja -viikkoina.

Veripalvelun toimipisteiden aukioloaikoja on juuri laajennettu ja tarjolla on aiempaa myöhäisempiä aikoja. Verenluovuttajat ovat tervetulleita kysymään myös ilman ajanvarausta, onko verenluovutukseen vapaita aikoja.

Näistä aiheista verenluovuttajat kysyvät juuri nyt

Allergiat ja verenluovutus

Suurin osa allergioista ja allergialääkkeistä ei estä verenluovutusta. Verta voi luovuttaa, mikäli allergiaoireet pysyvät kurissa esimerkiksi nenäsuihkeen, silmätippojen tai antihistamiinivalmisteiden avulla.

Matkustaminen voi vaikuttaa verenluovutukseen

Matkasta useimpiin Euroopan maihin ei tällä hetkellä tule lyhyttäkään estettä luovutukselle. Matkustaminen EU- ja EFTA- maiden ulkopuolelle aiheuttaa 28 vuorokauden luovutusesteen. Malaria-alueella oleskelun jälkeen on odotettava puoli vuotta ennen verenluovutusta.

Sairastetusta koronasta kahden viikon luovutuseste

Koronavirustartunnan jälkeen lievässä taudissa on ennen luovutusta odotettava vähintään 10 vrk oireiden alusta tai näytteenottopäivästä. Jos kuumetta on ollut yli 38 astetta, varoaika on 14 vrk paranemisesta. Vaikean, sairaalahoitoa vaatineen koronavirusinfektion jälkeen varoaika on kolme kuukautta.

Verta voi luovuttaa myös mökkipaikkakunnalla

Verta voi luovuttaa missä päin Suomea tahansa, riippumatta omasta asuinpaikkakunnasta. Veripalvelun toimipisteet palvelevat yhdeksässä kaupungissa. Ympäri Suomea järjestetään myös viikoittain useita verenluovutustilaisuuksia.

Kaikki verenluovutuspaikat löydät kalenterista Veripalvelun verkkosivuilla.

Ajan verenluovutukseen voi varata osoitteessa veripalvelu.fi/ajanvaraus.

Verta voi luovuttaa ensimmäisen kerran 18–59-vuotiaana. Säännöllisesti luovuttava voi jatkaa siihen asti, kunnes täyttää 71 vuotta. Oman soveltuvuutensa luovuttajaksi voi testata helposti Sovinko luovuttajaksi -nettitestillä.

Veripalvelun toimipisteet

Espoo Iso Omena, Suomenlahdentie 1, p. 029 300 1040

Helsinki Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, p. 029 300 1030

Helsinki Kivihaka, Kivihaantie 7, p. 029 300 1020

Jyväskylä Kolmikulma, Puistokatu 2-4, p. 029 300 1220

Kuopio Sektori, Puijonkatu 23, p. 029 300 1170

Lahti Trio, Kauppakatu 10, p. 029 300 1240

Oulu Isokatu 32 C, p. 029 300 1110

Seinäjoki Kauppakatu 26, p. 029 300 1190

Tampere Koskikeskus, Hatanpään valtatie 1, p. 029 300 1130

Turku Yliopistonkatu 29 B, 3. krs. p. 029 300 1140