#Elämänvirtaa-kampanja innostaa luovuttamaan verta

Verenluovutustoiminta on vapaaehtoisten varassa, ja uusia luovuttajia tarvitaan jatkuvasti. Salibandyseurat Seinäjoen Peliveljet SPV, Esport Oilers ja FBC Turku lähtivät yhdessä mukaan yhteisölliseen #Elämänvirtaa-verenluovutuskampanjaan tärkeän asian puolesta.

Salibandyn F-liigan syyskauden ajan joukkueet aktivoivat yleisöään ja ystäviään luovuttamaan verta seuran nimeä kantavan VeriRyhmän eli verenluovutusporukan alla.

”Tahtotilamme on kasvattaa verenluovuttajien määrää ja innostaa koko salibandy-yhteisö perheineen ja tuttavineen mukaan hyvän asian puolesta. Kampanjan aikana luovutamme itse verta ja haastamme myös muut tekemään samoin”, kertoo SPV:n toiminnanjohtaja Tommy Koponen.

Kampanja-ajan 16.9.2022–21.12.2022 tavoite on saada mahdollisimman moni luovuttamaan verta. Kauden lopussa selviää, mikä salibandyseura onnistui parhaiten.

”Seurojen VeriRyhmän nimissä tehtyjen verenluovutusten määrä päivittyy Elämänvirtaa.fi -sivustolle, joka toimii kannustimena kampanjan ajan. Tiedotamme aiheesta myös seuran omilla verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa”, kertoo Oilersin toiminnanjohtaja Jouni Vehkaoja.

Jokainen meistä tarvitsee monenlaista virtaa

#Elämänvirtaa-kampanjan mahdollistajana toimii sähköjakeluyhtiö Caruna yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kanssa. Caruna tekee yhteistyötä myös Salibandyliiton kanssa. Tavoitteena on edistää liikkumista ja liikunnallista elämäntapaa ja näin tuoda energiaa arkeen.

“Kampanjan avulla haluamme saada mahdollisimman moni innostumaan verenluovuttamisesta ja
kasvattaa tietoisuutta Veripalvelun toiminnasta sekä uusien vapaaehtoisten verenluovuttajien
jatkuvasta tarpeesta,” sanoo Carunan viestintä- ja markkinointijohtaja Leena Lehti-Stenholm.

”Veripalvelu huolehtii keskitetysti koko Suomen veripalvelutoiminnasta.
Caruna haluaa nostaa esille Veripalvelun tekemää elintärkeää työtä ja omalta osaltaan vauhdittaa
verenluovuttajien määrän kasvua koko maassa”, Lehti-Stenholm jatkaa.

Sairaalat käyttävät verivalmisteita muun muassa leikkauspotilaiden, onnettomuusuhrien, syöpää
sairastavien ja keskoslasten hoitoon. Verihiutaleet säilyvät käyttökelpoisina vain viisi päivää, ja
uusia luovuttajia tarvitaan jatkuvasti.

Kampanja-aikana 16.9.2022–21.12.2022 verenluovuttajien toivotaan käyvän joko lähimmässä
veripalvelutoimistossa tai missä tahansa verenluovutuspaikassa. Kaikki luovutuspaikat ja

ajanvaraus löytyvät Veripalvelun sivulta. Luovutuksen voi tehdä missä päin Suomea tahansa, kunhan muistaa mainita seuran VeriRyhmän verta luovuttaessa.

“On todella innostavaa olla mukana tässä yhteisessä projektissa, jossa urheilun avulla tehdään
hyvää. Salibandy on yhteisöllistä ja mukaansatempaavaa toimintaa. Lajin vaikutusalue on suuri, ja
on hienoa, että pystymme tavoittamaan kerralla paljon ihmisiä tämän tärkeän asian puolesta”,
painottaa FBC Turun manageri Antti Vääri.

Lisätietoja:

Tommy Koponen

Urheilutoimenjohtaja, Seinäjoen Peliveljet
tommy.koponen@peliveljet.fi
0500 548 646

Jouni Vehkaoja

Toiminnanjohtaja, Espoo Oilers
jouni.vehkaoja@esport.fi
044 351 7957

Antti Vääri

Manageri, FBC Turku
antti.vaari@fbcturku.net
050 338 3161

Leena Lehti-Stenholm

Viestintä- ja markkinointijohtaja, Caruna
leena.lehti-stenholm@caruna.fi
040 549 7842

Hille Nylander

Markkinointisuunnittelija, Veripalvelu
hille.nylander@veripalvelu.fi
050 436 0404

Viimeksi päivitetty: 10.03.2023