Verenluovutukseen varoajat apinarokosta

Useissa Euroopan maissa on raportoitu apinarokkotartuntoja ja myös Suomesta on löydetty ensimmäiset tapaukset. Verensiirtojen välityksellä saatuja apinarokkotapauksia ei ole todettu, mutta varotoimena verenluovutuksessa otetaan 13.6. alkaen käyttöön kolmen viikon varoaika apinarokolle altistumisesta.

​Apinarokko on zoonoosi, eli eläimistä ihmisiin tarttuva tauti. Tyypillisesti virus tarttuu ihmiseen Afrikan mantereen villieläimistä. Länsi- ja Keski-Afrikassa virus aiheuttaa ajoittaisia paikallisia tartuntaryppäitä ihmisillä.

Pääsääntöisesti apinarokko tarttuu ihmisestä toiseen huonosti ja vain läheisessä kontaktissa. Tauti voi tarttua ihmisestä toiseen suorassa kontaktissa sairastuneen ihmisen iho- ja limakalvomuutoksiin ja pisaroiden välityksellä hengitysteistä pitkään kestävässä lähikontaktissa kasvokkain.

Taudin ensioireita voivat olla kuume, päänsärky, turvonneet imusolmukkeet, selkäkipu, lihaskivut ja väsymys. Lisäksi apinarokko aiheuttaa iho-oireita.

Apinarokko on aiemmin levinnyt Afrikan ulkopuolelle eläinten ja matkailun välityksellä pääasiassa satunnaisina tapauksina. Toukokuun aikana Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ja Australiassa on todettu satoja apinarokkotapauksia henkilöillä, jotka eivät ole matkustaneet alueilla, missä apinarokkoa tavallisesti esiintyy, vaan tartunnat ovat levinneet ihmisten välisissä kontakteissa.

Varoajat apinarokolle altistumisesta ja sairastamisesta

Verensiirtojen välityksellä saatuja apinarokkotapauksia ei ole todettu tai raportoitu. Verivälitteisen tartunnan riskiä pidetään toistaiseksi pienenä oireettomalla henkilöllä, mutta ei voida täysin sulkea pois. Tästä syystä verenluovutuksessa otetaan varotoimenpiteenä käyttöön 13.6. alkaen varoaika apinarokolle altistumisesta.

Altistuminen eli lähikontakti apinarokkoa sairastavaan (tai vahva epäily altistuksesta): 3 viikon (21 vrk) varoaika viimeisimmästä altistumispäivästä.

Lähikontakteja ovat mm. seksipartnerit, samassa taloudessa asuvat, saman vuoteen jakaminen ja apinarokkoa sairastuneen hoitoon osallistuva, joka ei ole käyttänyt asianmukaisia henkilökohtaisia suojaimia. Apinarokkotartunnan saaneen henkilön katsotaan olevan tartuttava oireiden alusta siihen asti, kunnes ihorakkuloiden ruvet ovat hävinneet.

Apinarokon sairastaminen: 2 viikon (14 vrk) varoaika oireiden päättymisestä ja ihorakkuloiden rupien häviämisestä. Jos tauti on vaatinut sairaalahoitoa, varoaika on 3 kuukautta.

Lisätietoa apinarokosta ja sen oireista löydät THL:n sivuilta.