Verenluovuttajat elintärkeitä potilaille

Verenluovuttajien osuus kaikista Suomen luovutusikäisistä ihmisistä oli viime vuonna vain reilut 3 %. Kymmenen vuoden aikana osuus on vähentynyt noin prosenttiyksiköllä. Luovuttajakunnan laajentaminen on tärkeää varautumisen kannalta.

Verenluovuttaja luovutuspedillä.

– Uusien verenluovuttajien saaminen on elintärkeää, jotta muuttuviin hoitotarpeisiin pystytään vastaamaan. Vuosittain verivalmisteita tarvitsee Suomessa noin 40 000 ihmistä, viestintä- ja henkilöstöjohtaja Willy Toiviainen Veripalvelusta kertoo.

Veripalvelu kerää verta sairaaloiden tarpeen mukaisesti. Vuonna 2023 verta luovutettiin lähes 180 000 kertaa. Verta kävi luovuttamassa yli 114 000 henkilöä.

Kokoverenluovutuksista hieman yli puolet (55 %) kerättiin verenluovutuksen kymmenessä toimipisteessä ja loppuosa eri puolilla maata järjestettävissä verenluovutustilaisuuksissa. Näitä liikkuvia verenluovutustilaisuuksia järjestettiin 1 115 kertaa, yhteensä 215 eri paikassa.

Uusien määrä hienoisessa kasvussa

Veripalvelun tavoitteena on saada vuosittain noin 20 000 uutta luovuttajaa. Luovuttajakunnan koon tulee kasvaa, jotta se riittää kattamaan paitsi väestön vanhenemisen ja monimuotoistumisen, myös äkilliset muutokset verentarpeessa.

– On tärkeää osallistaa riittävän laaja joukko ihmisiä tähän vapaaehtoistyöhön, jotta meillä on aina hyvä valmius tuottaa verivalmisteita potilaille ympäri vuoden ja kaikissa tilanteissa, Toiviainen sanoo.

Verenluovutuksen voi aloittaa 18–59-vuotiaana ja sitä voi jatkaa siihen asti, kunnes täyttää 71 vuotta.

Vuonna 2023 vertaan luovutti 19 119 uutta kävijää. Uusien luovuttajien määrä oli 2 % edellisvuotta suurempi, ja heitä oli 17 % kaikista verenluovuttajista.

– Tämän vuoden alku näyttää myös lupaavalta, kun kolmen ensimmäisen kuukauden aikana on ollut jo yli 5000 uutta rekisteröitynyttä verenluovuttajaa, Willy Toiviainen iloitsee.

Miehiä ja hätäveren luovuttajia tarvitaan lisää

Etenkin miehiä toivotaan lisää verenluovuttajiksi. Miesten osuus kasvoi vuonna 2023 edellisestä vuodesta kahdella prosenttiyksiköllä 43 %:iin, mutta on edelleen selvästi pienempi kuin naisten osuus.

Miehet ovat usein kooltaan naisia suurempia, joten myös heidän verivolyyminsa on suurempi kuin naisten. Miehillä on myös huomattavasti naisia suurempi rautavarasto, ja miehet voivat luovuttaa naisia useammin. Lisäksi heille tulee vähemmän elämäntilanteista, kuten lasten saannista johtuvia taukoja.

Vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä miesten osuus luovuttajista oli jo lähes 50 %, johtuen paljolti alkuvuoden varuskuntaluovutuksista. Veripalvelun tavoitteena on saada miesten osuus nousemaan puoleen kävijöistä.

– Jos verta luovuttavien miesten määrä nousisi, se vahvistaisi verihuollon toimintavarmuutta Suomessa, Toiviainen toteaa.

Erityinen tarve on jatkuvasti myös O Rh negatiivisen eli ns. hätäveren luovuttajista. Uusista luovuttajista hätäveriryhmän omaavia oli viime vuonna 5 %.

Tarve on jatkuvasti suuri, koska hätäverta tarvitaan sairaaloissa suhteellisesti enemmän kuin sen luovuttajia on väestössä.

Kantasolurekisterin jäsenmäärä kasvussa

Veripalvelun ylläpitämällä Kantasolurekisterillä oli erityisen hyvä vuosi 2023, kun rekisteriin liittyi ennätykselliset 7 513 uutta jäsentä. Rekisterin kokonaisjäsenmäärä on nyt 72 976. Kantasolurekisterin jäsenet ovat valmiita auttamaan vaikeasti sairaita potilaita luovuttamalla heille omia veren kantasolujaan.

Myös Veripalvelun biopankki on saanut paljon jäseniä. Biopankkiin oli liittynyt viime vuoden lopussa jo yli 70 000 luovuttajaa. Biopankin kautta luovuttaja voi auttaa lääketieteellistä tutkimusta.

Veripalvelun toiminnan luvut löytyvät vuosikertomuksesta vuosikertomus.veripalvelu.fi

Viimeksi päivitetty: 17.04.2024