Luovuta plasmaa

Veriplasmasta valmistettavat lääkkeet ovat elintärkeitä lääkevalmisteita, joita käytetään laajasti eri sairauksissa. Esimerkiksi vakavista vasta-ainepuutoksista kärsivillä potilailla ne ovat ainoa hoitovaihtoehto. Kun tavanomaisessa verenluovutuksessa luovutat kokoverta, plasmanluovutuksessa otetaan koneen avulla talteen ainoastaan plasmaa.

Plasmanluovuttaja hymyilee kameralle.

Voit luovuttaa plasmaa, jos olet aiemmin luovuttanut ainakin kerran kokoverta. Tältä sivulta löydät tietoa siitä, miten plasmaa luovutetaan ja kuka sopii plasmanluovuttajaksi.

Plasmanluovutusta Vantaalla

Plasmaa voi luovuttaa vain Veripalvelun Vantaan toimipisteessä.

Plasman koneellista luovutusta sanotaan plasmafereesiksi tai lyhyemmin afereesiksi. Se tapahtuu verenluovutuksen tavoin, mutta laite kerää vain plasmaa ja palauttaa muut osat, eli punasolut ja verihiutaleet, takaisin luovuttajan verenkiertoon. Luovutus kestää noin 45 minuuttia, ja käyntiin on hyvä varata aikaa reilu tunti kahvitteluineen.

Jumbo-Flamingon toimipisteessä voi myös luovuttaa pelkkiä verihiutaleita eli trombosyyttejä trombafereesissä.

Kuka voi luovuttaa plasmaa?

Plasmanluovutuksessa pätevät lähtökohtaisesti samat perusedellytykset luovutussoveltuvuudelle kuin kokoveriluovutuksessa, mutta esimerkiksi matkustukseen tai ulkomailla asumiseen liittyviä varoaikoja ei tarvitse huomioida lainkaan.

Plasmanluovuttajan tulee painaa vähintään 60 kg ja painoindeksin (BMI) tulee olla enintään 40.

Plasmanluovutuksessa veriryhmällä ei ole merkitystä silloin, kun plasmasta erotellaan komponentteja ja ne käytetään lääkkeiden raaka-aineeksi – toisin kuin kokoveriluovutuksessa. Sen vuoksi plasmanluovuttajiksi toivotaan erityisesti AB+ ja B+ -veriryhmän luovuttajia, joiden verta tarvitaan potilaskäytössä muita veriryhmiä vähemmän.

Muille veriryhmille (esim. A+, O+, O-) suositellumpi tapa auttaa potilaita on jatkaa tavallisia kokoveriluovutuksia!

Miksi luovuttaisin pelkkää plasmaa?

Myös tavallisesta kokoveriluovutuksesta erotellaan plasma, mutta plasmafereesillä kerättävä määrä on noin kolminkertainen. Plasmalle on tarvetta, sillä plasmasta valmistettavien lääkkeiden käyttö on merkittävässä kasvussa – Euroopassa on jo useamman vuoden ollut pulaa plasmaraaka-aineesta.

Veripalvelu toimittaa kerätyn plasman sopimuskumppanilleen Takedalle, joka käyttää plasmaa lääkkeiden valmistukseen.

Maksetaanko plasmanluovutuksesta?

Verenluovuttajat eivät Suomessa saa maksua luovuttamastaan plasmasta, kuten eivät muustakaan verenluovutuksesta / afereesiluovutuksesta. Maksuttoman ja vapaaehtoisen verenluovutuksen periaatteesta on säädetty veripalvelulaissa.

Kenelle plasmaa tai plasmaperäisiä lääkkeitä annetaan?

Plasma sisältää useita tärkeitä ainesosia: vasta-aineita, hyytymistekijöitä ja muita valkuaisaineita. Plasmasta voidaan erotella tarpeellisia ainesosia erityyppisiksi lääkkeiksi. Siitä voidaan tiivistää esimerkiksi hyytymistekijöitä, joita käytetään vuototautien, hyytymistekijäpuutosten ja verenvuotojen hoitoon.

Plasmasta eroteltua albumiinia käytetään nestehoidossa esimerkiksi palovamma- ja sokkipotilailla, ja plasman immunoglobuliineista saadaan lääkkeitä vasta-ainepuutospotilaille ja tulehdustautien estoon.

Kuinka usein voi luovuttaa plasmaa?

Kahden plasmanluovutuksen tai verihiutaleiden luovutuksen ja plasmanluovutuksen välillä on oltava vähintään 14 vuorokautta. Plasmanluovutuksen ja perinteisen verenluovutuksen väleissä on oltava miehillä vähintään  30 vrk ja naisilla 45 vrk.  Plasmaa voi siis luovuttaa enintään 25 kertaa vuodessa.

Nuorille naisille (18-25 v.) tai muuten raudanpuutteen riskissä oleville suosittelemme plasmanluovutusta korkeintaan kolmen kuukauden välein. Itse plasman mukana ei poistu rautaa, mutta jokaisen plasmanluovutuksen yhteydessä otetaan n. 50 ml verinäyte. Se on noin kymmenesosa siitä, mitä kokoverenluovutuksessa kerätään verta.

Näin luovutat plasmaa

1. Varaa aika ja täytä sähköinen terveyskysely

Plasmanluovutukseen on varattava aika etukäteen.

Täytä ennen luovutusta sähköinen terveyskysely. Kyselyllä ja hoitajan tekemällä haastattelulla pyritään varmistamaan sekä sinun että potilaan turvallisuus. Vastaa tarkasti ja rehellisesti.

2. Juo nestettä ja vältä rasvaisia ruokia ennen plasmanluovutusta

Ennen plasmanluovutusta on hyvä huolehtia nesteytyksestä juomalla hieman tavallista enemmän.

Luovuttajan ruokavaliolla voi olla vaikutusta plasman rasvaisuuteen ja sen myötä luovutuksen onnistumiseen. Jos plasma on normaalia sameampaa eli rasvaisempaa (lipeemistä), se estää luovutetun plasman jatkokäsittelyn ja käytön.

Plasmanluovuttajan on siis syytä välttää rasvaisia aterioita 3–4 tuntia ennen verenluovutusta, esimerkiksi paistettuja ruokia, runsasrasvaisia makkaroita ja juustoja, pasteijoita, kananmunia sekä kerma- ja majoneesipohjaisia ruoka-aineita ja kermaisia juomia kuten pirtelöitä. Myös alkoholi aiheuttaa lipeemisyyttä ja sitä kannattaa välttää edeltävän vuorokauden ajan.

Nälkäisenä ei toki pidä tulla luovutukseen, vaan suosittelemme kevyttä ateriaa/välipalaa edeltävästi (esimerkiksi voileipä/hedelmä/tuoremehu).

3. Luovutus alkaa ilmoittautumisella

Ilmoittaudu vastaanottotiskillä, jossa tarkistamme henkilöllisyytesi ennen jokaista luovutuskertaa. Ota henkilötodistuksesi aina mukaan.

4. Kahvia tai mehua

Ota kuppi kahvia tai lasillinen mehua.

5. Haastattelemme sinua ja mittaamme hemoglobiinisi

Seuraavaksi käyt terveyskyselyn läpi hoitajan kanssa. Keskustelu käydään kahden kesken, ja hoitajamme on vaitiolovelvollinen.

Ennen plasmanluovutusta sormenpäästäsi otetaan verinäyte, josta tutkitaan hemoglobiinipitoisuus. Plasmaa voi luovuttaa, kun hemoglobiini on naisella 125–175 g/l ja miehellä 135–195 g/l.

Tarkastamme myös pituutesi ja painosi, jotta osaamme kerätä plasmaa juuri sopivan määrän.

6. Luovutus on vajaan tunnin hengähdyshetki

Jos kaikki luovutusedellytykset täyttyvät, pääset luovutuspedille. Plasmaa luovutetaan yhdellä luovutuskerralla 750 tai 850 millilitraa.

Plasmanluovutus kestää noin 30-45 minuuttia. Luovutuksen aikana käytössäsi on langaton verkkoyhteys sekä hyvä valikoima aikakaus- ja sanomalehtiä. Plasmanluovutuksen lopuksi saat nesteen menetystä korvaavaa keittosuolaliuosta suoneen tiputettuna.

Plasmanluovutuksen ei kuulu sattua. Jos sinulle tulee luovutuksen aikana huono olo tai neula tuntuu epämiellyttävältä, kerro siitä hoitajalle. Luovutus voidaan keskeyttää pyynnöstäsi missä vaiheessa tahansa, eikä sinun tarvitse perustella päätöstäsi.

7. Nauti tarjoiluista ja ota loppupäivä rauhallisesti

Tarjoamme luovuttajille kahvia ja teetä sekä pientä syötävää, joten istu hetkeksi nauttimaan kahvion antimista. Se auttaa elimistöäsi palautumaan luovutuksesta.

Luovutuksessa menettämäsi plasma korvautuu noin viikossa. Plasmanluovutus ei alenna hemoglobiinia, joten se ei heikennä fyysistä suorituskykyä. Luovutuspäivä kannattaa kuitenkin ottaa levon kannalta. Vältä luovutuspäivänä liikuntaa, saunomista ja kaikkea ylimääräistä hikoilua. Riittävä juominen on kesällä erityisen tärkeää.

Pidä side paikoillaan ja vältä luovutuskäden rasittamista vähintään kahden tunnin ajan, jottei pistokohta ala vuotaa ja käteen synny mustelmaa.

8. Luovutuksen jälkeen

Jos plasmanluovutuksen aikana tai milloin tahansa sen jälkeen huomaat unohtaneesi kertoa meille asiasta, joka saattaa vaikuttaa luovuttamasi plasman turvallisuuteen, ota välittömästi yhteyttä luovutuspaikkaan tai soita verenluovuttajien maksuttomaan infonumeroon 0800 0 5801.

Ota meihin yhteyttä myös, jos verenluovutukseen jälkeen:

  • sairastut kuumeeseen viikon kuluessa,
  • sinulla todetaan jokin vakava sairaus (esim. syöpä) kuukauden kuluessa,
  • ilmenee, että sinulla tai seksikumppanillasi on jokin veriteitse tarttuva sairaus (esim. HIV tai hepatiitti B tai C).

9. Tervetuloa uudelleen!

Varaa seuraava luovutusaika jo käyntisi aikana tai soittamalla numeroon 029 300 1884. Voit luovuttaa plasmaa seuraavan kerran jo 14 vuorokauden kuluttua.

Kiitos, että olet mukana auttamassa!

Haluatko lisätietoa plasmanluovutuksesta? Soita meille p. 029 300 1884.

Tietoa plasmasta ja plasmalääkkeistä

Soita meille, jos haluat lisätietoa plasmanluovutuksesta!