Haku Menu

Verivalmisteet vahvistivat Eliniä syöpähoitojen aikana

Tänä päivänä Elin Nystedt on kuin kuka tahansa kolmasluokkalainen. Tavallinen arki koulussa ja kavereiden kanssa on parasta. Pari vuotta sitten tilanne oli aivan toinen.

Huhtikuussa 2013 helsinkiläisen Elinin äkillisesti alkaneet vatsakivut eivät hellittäneet, ja vanhemmat veivät tyttärensä Lastenklinikan päivystykseen. "Ehkä umpisuoli", isä Staffan Nystedt ajatteli.

Pian selvisi, että 6-vuotiaalla eskarilaisella oli Wilmsin tuumori, pahanlaatuinen munuaiskasvain, joka oli vallannut toisen munuaisen. Esihoidot ennen munuaisen poistamista aloitettiin saman tien. Määränpäänä oli Lastenklinikan syöpäosasto, osasto 10.

– Elämä pysähtyi kuin seinään. Työpaperit kirjaimellisesti putosivat kädestäni, kun jäin kotiin hoitamaan Eliniä. Työkaverini onneksi jatkoivat siitä, mihin olin jäänyt, pienen potilaan äiti Johanna Nystedt muistelee.

Johanna sattuu olemaan Veripalvelun Solutuotantokeskuksen osastonjohtaja. Solubiologian tohtori ja soluterapian dosentti kehittää työkseen soluterapioita muun muassa syöpätauteihin. Tieto lisää tuskaa, kuten sanotaan.

– Pystyin ehkä selittämään asiaa Elinille, sukulaisille ja ystäville paremmin, mutta toisaalta ymmärsin tilanteen vakavuuden vähän liiankin hyvin. Leikkauksessa nimittäin ilmeni, että tuumorin solutyyppi oli erittäin pahanlaatuinen. Sen takia Elin siirrettiin alkuperäistä suunnitelmaa huomattavasti rankempaan ja pidempään hoitokaavioon. Onneksi syöpä ei kuitenkaan ollut levinnyt. 

Leikkauksen jälkeen alkoivat loputtomilta tuntuneet syöpähoitojaksot, joita kertyi yhteensä 16.  Elin vietti joka kolmas viikko neljä päivää sairaalassa sytostaattihoidoissa. Väliaikoina käytiin säännöllisesti veri- ja laboratoriokokeissa sekä veritankkauksissa.

– Sairaalassa oli inhottavaa, kun siellä oli aina niin huono olo. Onneksi äiti tai isä sai olla mukana, Elin muistelee.

Veritankkaus vahvistaa

Verivalmisteilla on erittäin tärkeä rooli lasten syöpien hoidossa. Veritankkauksilla vahvistetaan pieniä kehoja kestämään rankat syöpähoidot, koska oma keho ei niiden takia tuota omia verisoluja.  Sytostaatit eli solumyrkyt kun tuhoavat syöpäsolujen lisäksi elimistön omiakin, hyviä soluja.

– Itsekin tajusin kunnolla vasta lasten syöpäosastolla, mikä merkitys verivalmisteilla syöpähoitojen tukihoitona on. Ne ovat vahvasti mukana osaston arjessa, Johanna mainitsee.

– Lasten syöpähoitojen tueksi tarvitaan melkoinen määrä vapaaehtoisia verenluovuttajia. Pelkästään Elinin hoitoihin tarvittiin laskujeni mukaan ainakin 120 luovuttajaa, ja monet tarvitsevat verivalmisteita vielä paljon enemmän.

Elin sai enimmäkseen verihiutaleita eli trombosyyttejä, mutta myös punasoluja. Yhteensä verivalmisteita tarvittiin noin 50 pussia. Juuri verihiutalevalmisteisiin tarvitaan paljon luovuttajia. Ne myös säilyvät käyttökelpoisina vain viisi vuorokautta.

– Olen kyllä miettinyt, että verenluovuttajat ovat aika kilttejä, Elin pohtii.

Elin ja Johanna viettivät eristyksissä vuoden päivät. Koulua käytiin kotoa käsin, toisinaan myös sairaalassa. Infektioita ei saanut tulla, ja ruokarajoitteet rajoittivat elämää.  Eipä silti, ruokahalukin oli olematon.

– Kun isoveli Anton sairastui pahaan yskään, muutimme kolmeksi viikoksi mökille. Kavereita Elin tapasi skypen välityksellä ja pihalla, mutta koskettaa ei saanut. Ruokahalun pelastajaksi koituivat television kokkiohjelmat, jotka innoittivat meitä leipomaan ja maistelemaan tuotoksia, Johanna muistelee.

Sama vanha Elin tuli takaisin

Lapset tottuvat onneksi uusiin tilanteisiin nopeasti. Elinin päivärutiineihin kuuluivat television lastenohjelmat, koulujutut ja gerbiilien Sunen ja Bossen hoitaminen, hanskat kädessä tosin. Ja tietysti leipominen. Yhdeksi suosikiksi nousivat laskiaispullat.

Reilun vuoden kuluttua hoitojen aloittamisesta, keväällä 2014, Elin sai puhtaat paperit. Jäännöstautia ei havaittu, eikä hän ollut saanut merkittäviä vaurioita raskaista hoidoista.

Arki muuttui kertaheitolla. Koulunkäynti alkoi Kulosaaren ruotsinkielisellä ala-asteella syksyllä 2014, kavereita kyläilee liki päivittäin, ja pianotunnilla käydään kerran viikossa.

– Olen vihdoin sama Elin kuin aikaisemminkin, vähän isompi vain, Elin tiivistää.

Johannasta tuntui mahtavalta palata töihin Elinin parannuttua. Kun lasten ja heidän perheidensä kamppailua syöpää vastaan on seurannut niin läheltä, motivaatio omaan työhön soluterapioiden kehittäjänä on entistä korkeammalla.

– Ensimmäisenä töihin palattuani tuntui siltä, että halusin rientää halaamaan Veripalvelun Kivihaan verenluovutuspisteen luovuttajia, Johanna lisää.

Nystedtin perheen arki on palannut uomiinsa. Pikkuasioista ei viitsitä stressata. Ruokarajoitteita ei enää ole, ja kaupassakin voi käydä kun huvittaa.

Vähän aikaa sitten Elin saavutti tärkeän rajapyykin, vuoden ilman merkkejä syövän uusiutumisesta. Kontrollikäynnit jatkuvat kuitenkin kolmen kuukauden välein.



 

Teksti: Minna Kalajoki / Mediafocus

Valokuvat:  Johanna Nystedt ja Jari Härkönen

 

Katso Elinin video

​Elinin lempiaine koulussa on kuvaamataito, ehkä myös matikka. Huoneen seiniä kiertävät itse tehdyt taideteokset. Gerbiileitä on nykyään kolme. Sairaudesta muistuttaa enää kirjahyllykkö, jonka puitteisiin on liimattu sairaalakäynneillä saatuja tarroja. Niitä on aika monta.

Verivalmisteilla on erittäin tärkeä rooli lasten syöpien hoidossa.