Haku Menu

Ikimuistoinen viikko

Kantasoluluovuttaja Tomi Järveläinen valmistautui luovuttamaan kantasoluja tuntemattomalle potilaalle Helsingissä samana päivänä, kun hän tuki vaimoaan Mirkaa synnytyksessä Kuopiossa.

Tomi_kantasoluluovuttajan_tarina.JPG
 

Kunhan Järveläisen perheen kuopus Benjamin vähän kasvaa, saa hän kuulla hengästyttävän tarinan syntymäpäivästään.

Kaikki sai alkunsa pari vuotta sitten, kun Pohjois-Savon Keiteleeltä kotoisin olevan Tomin silmät osuivat Veripalvelun toimipisteen mainokseen Kantasolurekisteristä. Verta jo vuosia luovuttanut nuori mies näki siinä uuden mahdollisuuden auttaa.

– Etsin netistä lisätietoja. Kantasolurekisterin sivuilla asiat oli esitetty perinpohjaisesti, ja liittyminenkin tehty helpoksi, nyt 35-vuotias Tomi muistelee.

Kutsu tarkempiin tutkimuksiin tuli jo vajaan vuoden kuluttua rekisteriin liittymisestä.

– Sain viestin, että jossakin olisi potilas, joka saattaisi tarvita juuri minun kantasolujani. Tuntui hyvältä, että yhteydenotto tuli niin äkkiä.

Sopivan siirteen löytäminen on usein työlästä, ja Kantasolurekisterin jäsen saattaa olla ainoa henkilö, joka voi auttaa potilasta. Tomille päätös prosessin jatkamisesta oli kuitenkin helppo, sillä asia oli hänen mukaansa jo mietitty läpi ja Mirka-vaimokin tuki päätöstä.

Seuraava etappi oli perusteellinen lääkärintarkastus Meilahden sairaalassa Helsingissä.

– Koko ajan varmistettiin, että olin valmis ja motivoitunut luovuttamaan. Tuli tunne, että kyse on todellakin omasta päätöksestäni, Tomi mainitsee.


Vähintäänkin haastava ajoitus

Alusta pitäen oli selvää, että luovutusajankohta osuisi hyvin lähelle Järveläisten toisen lapsen arvioitua syntymäpäivää. Laskettu aika oli viikkoa ennen kasvutekijäpistosten kaavailtua aloitusaikaa.

– Järkeilimme, että toinen lapsi tulee kuitenkin nopeammin, joten poika ehtisi syntyä ennen Helsinkiin lähtöä, Tomi sanoo.

Aina kaikki ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan. Vaikka Mirka juoksi portaita ylös alas, niin lapsi ei vain ottanut syntyäkseen. Jossakin vaiheessa perhe pohti jopa synnyttämistä Helsingissä.

Laskettu aika oli ollut ja mennyt, kun Mirka jäi kotiin Keiteleelle ja Tomi sekä tuolloin kaksivuotias Aada lähtivät Helsinkiin. Jospa kuopus vielä viikon myöhästyisi, Järveläiset tuumivat.

Tomi ja Aada saapuivat Helsinkiin ja majoittuivat hotelliin. Tomin käydessä kasvutekijäpistoksissa Mirkan sukulaiset hoitivat Aadaa.


Nyt olisi pikkuisen kiire…

Toisena Helsingin-aamuna se sitten tuli, soitto Keiteleeltä. Kun puhelin soi ennen kuutta, Tomi tiesi heti, mistä oli kysymys.

– Mirka oli matkalla synnyttämään Kuopioon, ja minä heräilin 400 kilometrin päässä. Kiiruhdimme Aadan kanssa Meilahteen jo kahdeksaksi, vaikka pistos oli sovittu puolille päivin. Samalla selvittelin nopeinta yhteyttä Kuopioon. Lentoaikataulut eivät sopineet, joten bussilla mentäisiin taas.

Tomi ei suinkaan rynnännyt vaatimaan erityiskohtelua, vaan otti laboratorion jonotusnumeron, onneksi sentään vahingossa väärästä kohdasta. Se jono oli lyhyempi, ja pian isä ja tytär olivat jo odottamassa kasvutekijäpistokseen pääsyä.

– Hetken odoteltuamme oli pakko mainita, että nyt olisi kyllä pikkuisen kiire, nimittäin vaimo lähti juuri synnyttämään. Eikä suinkaan tuohon viereen Naistenklinikalle vaan Kuopioon. Näillä sanoilla pääsin sitten suoraan pistoksiin, Tomi muistelee vauhdikasta päiväänsä.

Sairaalakeikan jälkeen teräshermoinen – ja retkeilyä harrastava – Tomi käveli Meilahdesta neljän kilometrin matkan Kampin linja-autoasemalle. Aada kulki tottuneesti reppuselässä.

Viiden tunnin bussimatka Kuopioon tuntui ikuisuudelta.

– Vähän ennen määränpäätä sain tekstiviestin, että Mirka oli viety synnytyssaliin. Silloin kyllä hikikarpalot nousivat otsalle, Tomi kertoo.

Mirkan veli oli vastassa linja-autoasemalla, josta kaasutettiin kiireen vilkkaa keskussairaalaan. Synnytysosaston käytävällä piti jo pistää juoksuksi.

Mirka oli jo ehtinyt ajatella selviävänsä synnytyksestä ilman miehensä tukea:

– Ovathan naiset ennenkin synnyttäneet ilman miehiä. Mutta kyllä se oli valtava ilon ja kiitollisuuden tunne, kun Tomi pyyhälsi ovesta sisään ja ehti tuekseni. Uskomaton tuuri, sillä poika syntyi siinä sitten kolmen vartin päästä.


Sovitusta pidetään kiinni

Seuraava kasvutekijäpistos oli sovittu seuraavaksi aamuksi.

– Kantasolurekisterin koordinaattori myönsi onneksi tuoreelle isälle hieman joustoa, Tomi muistelee hymyillen.

Perhe ehti viettää yön sairaalan perhehuoneessa, ja aamulla Tomi matkusti taas bussilla Kuopiosta Helsinkiin ehtiäkseen iltapäiväksi kasvutekijäpistoksiin.  Tällainen tuoreen isän sitoutuminen ei voi olla herättämättä huomiota.

– Kyllähän sovitusta pidetään kiinni, varsinkin jos on lupautunut johonkin näin tärkeään. En oikeastaan ajatellut koko asiaa niin paljon kuin moni voisi luulla. Lähinnä vain noudatin minulle annettua aikataulua, vaatimaton Tomi toteaa.

Myös Mirka piti asiaa tärkeänä ja tuki Tomia.

– Tomi varmisteli minulta moneen kertaan, että onko luovutus ok, vaikka laskettu aika oli niin lähellä. Sanoin, että totta kai. Asia tuli jotenkin vielä lähemmäksi, kun sai itse kokea syntymän lahjan. Uskomatonta, että samaan aikaan lapsen isä voisi vielä pelastaa jonkun toisen hengen, Mirka sanoo.

Lisäksi Mirkan lähipiiriin kuuluva henkilö oli samoihin aikoihin saamassa kantasoluja. Tuli konkreettisesti selväksi, että tarve voi todellakin osua kenen tahansa kohdalle, koska tahansa.

– Kantasolurekisterin henkilökunta oli aivan erityisen ymmärtäväistä tilanteessamme. Meille annettiin koko ajan mahdollisuus kieltäytyä jatkosta, mutta samalla he toki kannustivat meitä kaikin voimin. Tämä tietysti vain lisäsi omaa sitoutumistamme, Mirka jatkaa.


Koko perheen projekti

Koko Järveläisten lähisuku oli valjastettu poikkeukselliseen projektiin, ja kuljetus- ja lastenhoitoapua järjestyi kummassakin päässä. Jännitysnäytelmää seurattiin Kantasolurekisterin lisäksi kahdessa yliopistollisessa keskussairaalassa ja Keiteleen neuvolassa.

– Kyllä monessa paikassa sanottiin, että aika ikimuistoinen kokemus. Ja niinhän se olikin, Tomi toteaa.

Tomin kantasolut kerättiin verenkierrosta kaksi päivää kuopuksen syntymän jälkeen. Perhe jännitti, pääsisikö isä saman tien kotiin. Joskus nimittäin soluja ei saada yhdellä kerralla kerättyä tarpeeksi, vaan toimenpide pitää uusia seuraavana päivänä.

Tuore isä pääsi onneksi saman tien kotiin, ja seuraavana päivänä koko perhe oli vihdoin koolla.

Nyttemmin Järveläisen perheen elämä on asettunut uomiinsa. Tomi työskentelee kuljetusalan perheyrityksessä työnjohtotehtävissä, ja Mirka on perhevapaalla lastentarhanopettajan työstään.

Tomi on jo ehtinyt suositella Kantasolurekisteriin liittymistä tutuilleen.

– Jos siinä jonkin auttamisen kipinän saisi sytytettyä. Liittyminen rekisteriin ei vielä sido mihinkään, mutta antaa mahdollisuuden auttaa muita. Homma on tehty helpoksi, mutta sitoutumista se toki vaatii, Tomi tuumaa.


Teksti: Minna Kalajoki / Mediafocus
Valokuvat: Petteri Kivimäki

Juttu on ilmestynyt alun perin Avun maailma 02/2016 -lehdessä.