Haku Menu

Kuin kuka tahansa ysiluokkalainen

Moni verenluovuttaja on seurannut mäntsäläläisen Jesse Spännärin tarinaa. Kävimme katsomassa, mitä pojalle kuuluu nyt.

 

 

Jessen tarina on pysähdyttävä esimerkki siitä, mitä merkitystä verenluovutuksella on. Keskosena syntynyt, kuin ihmeen kaupalla selvinnyt poika on lyhytkasvuinen ja sairastaa rusto-hiushypoplasiaa, joka aiheuttaa vaikeaa anemiaa. Tästä syystä hän on saanut veritankkauksia käytännössä koko elämänsä, aluksi kahden viikon ja nyttemmin kuukauden välein.

Kyläilypäivänä 15-vuotias Jesse on juuri tullut pyörällään Mäntsälän Riihenmäen koulusta, jossa hän käy yhdeksättä luokkaa. Kohta pyörä vaihtuu vähän tehokkaampaan menopeliin, kunhan mopoautokortti saadaan suoritettua. Erikoisvalmisteinen mönkijä on jo tilattu.

Koulun jälkeen pelataan kaverin kanssa pleikkaa, ruudulla näkyy pyörivän vauhdikas NHL-peli. Kesällä Jesse kävi rippileirin ja vietti rippijuhliaan.

– Eniten pidän lätkästä, jota tosin en ole itse pelannut. Jalkapalloa ja salibandya olen kyllä pelannut paikallisissa seuroissa. Talvella tykkään lumilautailla, Jesse kertoo.

Jääkiekossa Jessen suosikkijoukkue on Helsingin IFK, ja kausikortti on kovassa käytössä. Matseissa käynti on Jessen ja hänen isänsä Tommi Spännärin yhteinen harrastus. Seinällä komeilee IFK:n pelipaita kaikkien pelaajien nimikirjoituksella varustettuna.

Jalkapalloa on selvästi opetettu myös perheen Hugo-koiralle, jolta ei palloa niin vain riistetäkään. Jessekin hoitaa koiraa, joka on kuulemma ”ihan kiva – silloin kun se ei kuorsaa”.

Jessen kahdessa uusperheessä on yhteensä neljä nuorempaa siskoa ja kaksi koiraa. Vanhemmat asuvat lähekkäin, ja vuoroasuminen sujuu rutiinilla. Koulu Jessellä sujuu kuin kenellä tahansa ikätoverilla, vaikkakaan läksyjen luku ei ole ykkösharrastus.

– Kaikista elämän kolhuista huolimatta Jessellä leikkaa todella hyvin, ottaen esimerkiksi huomioon, että hän oli syntyessään 15 minuuttia ilman happea. Jos hän vain joskus viitsisi tehdä läksynsä, keskiarvo olisi varmasti vaikka mitä, Tommi virnistää.

Peruskoulun jälkeen Jesse haluaisi opiskella ammattikoulussa lähihoitajaksi. Monet kaveritkin ovat kaavailleet samaa.

– Lähihoitajalla on paljon mahdollisuuksia. Itseäni kiinnostaisi lasten ja nuorten parissa työskenteleminen, Jesse mainitsee.

Parantuminen aivoinfarktista

Kun Jessen kanssa juttelee, ei voisi ikinä uskoa, että hän sai joulukuussa 2014 aivoinfarktin. Eräänä tavallisena perjantai-iltana poika tuupertui äitinsä Heidi Pekkalan kylpyhuoneen lattialle. Onneksi aikuiset olivat lähellä, ja ambulanssi saatiin hälytettyä heti.

– Infarktille tyypillisiä oireita ei ollut, ja vasta pään kuvaus paljasti verenvuodon aivoissa. Lääkärit varoittelivat, että herättyään poika joutuisi opettelemaan perusasioita uudelleen, Tommi kertoo.
Kuin ihmeen kaupalla Jesselle ei kuitenkaan jäänyt pysyviä jälkiä rajusta vammasta. Poika palasi tuosta vaan kouluun käytyään jonkin aikaa sopeutettua koulua.

– Tämän arvasimme oikeastaan jo Lastenklinikalla. Saavuimme pojan heräillessä teho-osastolle, ja heti havahduttuaan Jesse tokaisi: ”Mitä h----iä mä täällä teen”. Poika oli siis kunnossa, Tommi naurahtaa.

Infarktin syy ei koskaan selvinnyt, ja luultavasti se olikin usean tekijän summa. Pian infarktin jälkeen palattiin myös tuttuun veritankkausrutiiniin.

– Tankkauksesta on tullut niin rutiini, ettei sitä enää edes ajattele. Ajamme Helsinkiin äidin tai isän kanssa, ja vietämme päivän Lastenklinikalla. Kyllähän siitä tietysti virkistyy. Samalla tulee usein käytyä kaupungilla tai jossain syömässä, Jesse kertoo.

– Veritankkauspäivät on merkitty kalenteriin pitkäksi aikaa eteenpäin. Kun aika lähestyy, huomaan pojan vähän ärtyvän ja väsähtävän. Elimistö kyllä tuottaa punasoluja, mutta vääränlaisia, Tommi lisää.

Sopiva hoitomuoto Jessen tilanteeseen voisi olla kantasolusiirto. Mitään kiirettä perheellä ei sen suhteen ole, vaan Jesse saa itse päättää rankkaan hoitoon ryhtymisestä täysi-ikäiseksi tullessaan. Vähintään siihen saakka Jesse tarvitsee joka kuukausi verenluovuttajien lahjoittamaa verta.

Luovutettu veri on Jesselle elinehto

Tähän mennessä Jesse on saanut liki 400 kertaa luovuttajien lahjoittamaa verta. Monet luovutetun veren saajista tarvitsevat verivalmisteita jatkuvasti elääkseen. Läheskään kaikki veren saajat eivät siis tarvitse sitä onnettomuudesta tai leikkauksesta toipumiseen, tai jonkin akuutin sairauden hoitoon.

– Ilman verenluovuttajia poika ei olisi tässä. Jessen tarina herättää tietysti huomiota, mutta tarvitsijoita on paljon muitakin, Tommi alleviivaa.

Jesse ja Tommi kehottavatkin kaikkia asiaa harkitsevia rohkeasti luovuttamaan.

– Koskaan ei tiedä, koska tarve osuu omalle tai jonkun läheisen kohdalle. Pieni vaiva on itse asiassa iso teko, kun ajattelee, että yhdellä luovutuskerralla voi antaa avun kolmellekin potilaalle.

 

Teksti: Minna Kalajoki / Mediafocus
Valokuvat: Jari Härkönen

 

Katso Jessen video

Punasolut antavat Jesselle virtaa. Verenluovuttajien avulla hän elää normaalia nuoren miehen elämää.