Haku Menu

Rennosti luovuttamassa – ja aina yhdessä

Oman tyttären verentarve vauvana herätti pietarsaarelaisen pariskunnan luovuttamaan verta. Vuosien varrella verenluovutuksesta on kehkeytynyt mukava ohjelmanumero, johon kuuluu myös puolisoiden välinen pieni kisailu.

Anne ja Hannu Pirttimaa luovuttivat verta ensimmäistä kertaa jo alle kaksikymppisinä, Hannu miehille tyypillisesti armeija-aikana ja Anne muuten vaan ystävänsä kanssa kun ikäraja tuli täyteen.

Kiireisiin perheenperustamisvuosiin osunut tauko katkesi, kun nuorin lapsi Juulia sairastui vakavasti alle vuoden ikäisenä ja tarvitsi verta leikkauksesta toipuakseen.

– Vauvalla oli tavallisenoloinen keuhkoputkentulehdus, mutta onneksi tunnollinen lääkäri lähetti hänet kuvaukseen. Keuhkoista löytyi varjostuma, joka tutkimuksissa osoittautui kasvaimeksi. Leikkauksen jälkeen ilmeni, että kyseessä oli vauvan nyrkin kokoinen syöpäkasvain, joka tyypillisesti lähettää etäpesäkkeitä, Anne kertoo.

Pieni potilas sai verivalmisteita toipuakseen raskaasta leikkauksesta ja vahvistuakseen kaavailtua sytostaattihoitoa varten. Pian saatiin kuitenkin hyviä uutisia: syöpä ei ollut levinnyt, ja 99 prosenttia siitä oli saatu poistettua leikkauksella. Juulia jäi seurantaan, ja perhe selvisi säikähdyksellä.

– Verenluovutuksen merkitys tuli Juulian sairauden dramaattisissa käänteissä niin konkreettisesti lähelle, kun pieni potilas voimistui lahjoitetun veren avulla. Vauvamme oli saanut elintärkeää apua tuntemattomilta luovuttajilta, joten verenluovutus tuntui luontevalta keinolta tarjota itse apua, Anne pohtii.

Hannuun vaikutti myös lapsuudenperheen esimerkki.

– Isäni oli ahkera luovuttaja, ja kertoi asiasta usein meille muille. Muistan hyvin erään tarinan 60-luvun lopulta. Isäni hälytettiin työpaikalta luovuttamaan suoraan sairaalaan, missä veripullo kiidätettiin saman tien viereiselle osastolle. Tuore äiti sai verta synnytyksessä aiheutuneesta verenhukasta selvitäkseen. Käsittääkseni verensiirto pelasti naisen hengen, Hannu kertoo.

Muistoja vuosien varrelta

Anne on käynyt luovuttamassa verta yli 40 kertaa parinkymmenen vuoden aikana. Hannun mukaan houkuttelu vei vähän pidemmän aikaa, mutta nyt hänkin on luovuttanut vajaat 20 kertaa.

– Rehellisesti sanottuna luulen, että naiset ovat näissä asioissa paljon urheampia. Miehet usein epäröivät, pelkäävät että sattuu tai pyörryttää. Viimeinen sysäys itselleni oli isäni kuolema, jonka jälkeen halusin jatkaa hänen perintöään, Hannu sanoo.

Annella on mukavia muistoja vuosien varrelta. Lasten ollessa pieniä he olivat usein mukana luovuttamassa. Kerran kun Juulia näki paljon ihmisiä makaavan luovutuspedeillä, kysyi hän kirkkaalla lapsen äänellään: "Äiti, onko nää kaikki täällä kuolleita?" "Eivät suinkaan, päinvastoin", vastasi Anne.

Tutuksi tullut Veripalvelun terveydenhoitaja tarjosi lapsillekin mehua ja pullaa, sillä lapsilla oli tapana laulaa kaikkien luovuttajien iloksi. Yksi suosituimmista lauluista oli pyhäkouluklassikko ”Jumalan kämmenellä”.

Oman aikataulun mukaan

Anne muistuttaa, että verenluovutuksesta ei tarvitse tehdä itselleen taakkaa. Luovuttamassa voi käydä silloin kun itselle sopii. Anne ja Hannukaan eivät käy luovuttamassa kovin usein, sillä kotipaikkakunnalla ei ole omaa luovutuspistettä.

Mutta silloin kun he käyvät, luovutuksesta tehdään kaupunkikäynteihin sopiva ohjelmanumero. Pariskunta käy luovuttamassa aina yhdessä.

– Yhdistämme verenluovutuksen usein kaupunkireissuihin, kun käymme Tampereella, Vaasassa tai Helsingissä tervehtimässä opiskelevia lapsiamme. Verta luovutettuaan saa kunnon välipalankin ostoskierroksen lomaan, Anne vinkkaa pilke silmäkulmassa.

Annelle verenluovutuksesta on hyötyäkin, sillä hänen hemoglobiininsa on aina ollut ylärajoilla.

– Win-win-tilanne siis, saan vereni normalisoitua ja voin auttaa jotakuta muuta. Täytyy myös mainita, että Veripalvelun toimipisteissä on aina todella mukava tunnelma. Siellä jos missä tuntee itsensä tervetulleeksi, mikä on oleellinen osa hyvän mielen kokemusta, Anne painottaa.

– Hoitajat jaksavat aina kuunnella luovuttajien kuulumisia. Koko toimenpidettä ei aina edes huomaa kuulumisten vaihdon keskeltä, ja lähtiessä kiitetään aina sydämellisesti, Hannu komppaa.

Pariskunnalla on myös verenluovutukseen liittyvä leikkimielinen kisa. Tähän mennessä Anne on aina voittanut korkeamman hemoglobiiniarvon osuuden, kun taas Hannu on aina onnistunut luovuttamaan nopeammin.

Pieni vaiva, suuri merkitys

Hannu muistuttaa, että verentarve saattaa koska tahansa osua omalle tai läheisen kohdalle.

– Puolen litran veripussin luovuttaminen on todella mitätön vaiva verrattuna siihen, miten tärkeisiin tarkoituksiin verta käytetään. Tyttäremme Juulia muistuttaa tästä joka päivä, Hannu alleviivaa.

Tänä päivänä Juulia on 22-vuotias sosionomiopiskelija Vaasassa. Hän ei voi lapsuudenaikaisen sairautensa takia luovuttaa verta, mutta 24-vuotias isosisko Lotta on jo käynyt muutaman kerran luovuttamassa. Pirttimaan pariskunnalla ei ole aikomustaan lopettaa yhteistä harrastustaan.

– Verenluovutuksesta tulee vain niin hyvä olo ja hyvä mieli, että jatkamme varmasti niin kauan kuin säännöt sallivat, pariskunta sanoo kuin yhdestä suusta.

Vuonna 2014 verenluovutuksen ikäraja nostettiin 70 vuoteen. Ikärajan nostaminen on antanut usealle tuhannelle luovuttajalle mahdollisuuden jatkaa potilaiden auttamista.

 

Teksti: Minna Kalajoki / Mediafocus
Valokuvat: Suvi Elo

Katso Annen ja Hannun video

Annen ja Hannun tytär Juulia sai apua verivalmisteista ja parani syövästä.