Haku Menu

Veripalvelulle WWF:n Green Office -sertifikaatti

1.9.2020 14:30

Veripalvelu haluaa olla ympäristövastuullinen työpaikka. Ensimmäisenä WWF:n Green Office -sertifikaatin sai Helsingin Kivihaassa sijaitseva veripalvelukeskus, ja seuraavaksi ympäristötyötä jatketaan veripalvelutoimistoissa ja liikkuvassa veripalvelussa.

Veripalvelun matka kohti WWF:n Green Office -organisaatiota on saavuttanut ensimmäisen etappinsa. Elokuun puolivälissä Kivihaan veripalvelukeskukselle myönnettiin WWF Suomen Green Office -sertifikaatti. Ohjelmaan on kirjattu toimenpiteitä koko Veripalvelun henkilöstöä koskien matkustukseen/liikkumiseen, ruokailuun ja tarjoiluihin, hankintoihin ja viestintään liittyen. Lisäksi pyritään vähentämään sähkön kulutusta.

Veripalvelutoimistoihin laaditaan vielä omat ympäristöohjelmat syksyn aikana, jonka jälkeen myös toimistot saavat kukin oman sertifikaattinsa.

Green Office on WWF Suomen kehittämä ja koordinoima, toimistoille suunnattu ympäristöohjelma. Tarkoituksena on vahvistaa organisaatioiden ympäristötietoisuutta sekä toteuttaa konkreettisia ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Suomen Punainen Risti on ollut mukana ohjelmassa jo useamman vuoden ajan.