Haku Menu

Turvallisuus korostui veripalvelutoiminnassa 1980-luvulla

Professori Jukka Koistinen toimi useissa johtotehtävissä Veripalvelussa koko työuransa ajan. 80-luvulla saavutettiin paljon, mutta vuosikymmentä leimasi myös huoli verivalmisteiden turvallisuudesta.

"80-luvun alku oli optimistista aikaa. Plasmaa valmistettiin Kivihaassa teollisuustuotantona, ja siitä tehtiin erilaisia valmisteita esimerkiksi hemofilian hoitoon. Lisäksi tehtiin albumiinia ja gammaglobuliinivalmisteita. Plasmantuotannosta jouduttiin sittemmin luopumaan kilpailevien valmisteiden kehittyessä.

Myös virusvasta-aine interferonia valmistettiin tutkimustarkoituksiin. Lähes koko tuotanto myytiin Amerikkaan, ja Veripalvelu tunnettiin paikkana, jossa melkein kaikki maailman interferoni valmistettiin. Tällä oli suuri merkitys Veripalvelun taloudelle, ja dollaritulot pitivät myös veripussin hinnan kohtuullisena.

Verivalmisteiden säilytysmenetelmät kehittyivät nopeasti. Vielä 80-luvun alussa trombosyytit piti siirtää potilaalle kolmen tunnin kuluessa luovutuksesta, ja päivystäjämme soittelivat yökaudet luovuttajia Kivihakaan. Uuden muovilaadun kehittäminen pidensi säilyvyyden kolmeen päivään, mikä oli valtava helpotus.

70-luvun lopussa Veripalvelun vasta perustettu atk-osasto kehitti ensimmäisen luovuttaja- ja valmisterekisteritietojen käsittelyyn tarkoitetun automaattisen tietojenkäsittelyjärjestelmän. 

Komponenttiterapia oli tullut jäädäkseen, ja kokoveren käyttö oli käytännössä loppunut. Verihuollon mullistanut terapia tarkoittaa sitä, että potilaalle annetaan vain se osa verestä, jonka hän tarvitsee. Näin veri voidaan käyttää tarkasti hyödyksi. Kiersimme ympäri maata sairaaloissa esitelmöimässä aiheesta, ja sairaalat oppivat paljon myös toisiltaan."

Ripeällä toiminnalla minimoitiin riskit

"Sitten jysähti. Maailmalla alkoi levitä uutisia tappavasta taudista, jota ei aluksi edes tunnistettu virustaudiksi. Seurasimme tilannetta tiiviisti kansainvälisillä areenoilla. Kun hi-viruksen testikitit vihdoin tulivat markkinoille, niitä ei valtavan kysynnän takia ollut saatavilla. Syksyllä 1984 Suomeen saatiin vihdoin 200 kittiä ja riskiryhmien testit aloitettiin heti pikapäätöksin.

Seuraavana syksynä Veripalvelu aloitti luovuttajien hiv-testaukset, ja samalla aloitettiin ilmaiset testit terveyskeskuksissa. Nämäkin testit tehtiin aluksi Veripalvelussa omakustannushintaan. Suomessa hiv ei onneksi ehtinyt levitä niin pahoin kuin joissakin muissa maissa. Hiv-positiivisia verenluovuttajia löytyi kuusi. Sekin oli tietysti liikaa, sillä heistä neljä tartutti kuolemaan johtavan taudin. Ripeällä toiminnalla tartuntatapaukset jäivät kuitenkin kansainvälisesti vertailtuna vähäisiksi.

Urheilun doping oli 80-luvulla otsikoissa, erityisesti kestävyysurheilijoiden verensiirrot suorituskyvyn parantamiseksi. Veripalvelussahan ei tiedetä, mihin veri sairaaloissa käytetään. Julistimme, että Veripalvelun toimittama veri on tarkoitettu vain ja ainoastaan käytettäväksi sairauden hoitoon lääketieteellisin perustein. Kurjinta oli, että jotkut yhdistivät veridopingin Veripalveluun, vaikka sillä ei ollut asian kanssa mitään tekemistä.

Veriturvallisuus on aina ollut Veripalvelussa kaiken ydin. Jo 70-luvulla tutkimme maksutta kaikki sairaaloissa tapahtuneet verensiirtoreaktiot. Tuloksista tiedotettiin sairaaloille aktiivisesti ja niistä opittiin. Menimme aina pitämään esitelmiä pyydettäessä – ja joskus pyytämättäkin."

Tietotaitoa maailmalle

"Veripalvelussa on kautta aikojen tehty paljon tutkimusta, ja tutkimusmyönteisyys oli yksi asia, joka houkutteli minut aikoinaan Veripalveluun. Tutkimus oli hyvin käytännönläheistä ja liittyi useimmiten verialan rutiinitoimintaan. Tuloksia jaettiin aktiivisesti viikkokokouksissa. Niiden avulla on koottu esimerkiksi luovuttajapaneeleita henkilöistä, joilla on harvinaisia veriryhmäominaisuuksia. Oma väitöskirjani vuonna 1975 käsitteli immunoglobuliini A:n puutosta.

Sinänsä päädyin verialalle sattumalta. Opiskeluaikoina hakeuduin kesätöihin Ruotsiin, koska palkat olivat paremmat. Veripalvelun silloinen johtaja Harri Nevanlinna kuuli eräästä pestistäni St. Erikin sairaalan verikeskuksessa, ja pyysi minua Ouluun yhteyslääkäriksi.  Ruotsissa asioita tehtiin hiukan eri tavoin, ja kokemuksia kannatti vaihtaa.

Pohjoismainen yhteistyö kyllä toimi jo ollessani Tukholmassa kesätöissä 60-luvun lopulla, kun koko maasta yhtäkkiä loppuivat O negatiiviset veriyksiköt (kaikille sopiva hätäveri). Soitin Veripalveluun, josta lähetettiin saman tien iltapäiväkoneella 40 pussia O negatiivista verta. Veripalvelu tunnettiin jo silloin ketteryydestään ja pragmaattisuudestaan.

80-luvulla Veripalvelu oli mukana monissa kansainvälisissä kehityshankkeissa muun muassa Somaliassa ja Etiopiassa. Me lääkärit ja kemistit olimme paikan päällä joitakin viikkoja, mutta hoitajat jäivät kohteisiin kolmeksi kuukaudeksi. Veimme osaamista ja opastimme veripalvelutoiminnan pyörittämisessä.  Kohdemaista kävi työntekijöitä hakemassa oppia Kivihaasta.

Varsinkin Somaliassa oltiin hyvin sitoutuneita veripalvelutoiminnan kehittämiseen, ja sieltä minulle jäi elinikäisiä ystäviäkin. Sittemmin Veripalvelu oli mukana lukuisissa muissakin hankkeissa Kaukoitää ja Etelä-Amerikkaa myöten.

Vuosikymmenellä tapahtui paljon, mutta kaiken takana on aina ollut verenluovuttajien aito halu auttaa. Suomessa verenluovutukseen on saatu hieno henki, ja ihmiset kokevat sen arvokkaaksi. Tämän aistii heti, kun juttelee luovuttajien kanssa."

 

Teksti: Minna Kalajoki / Mediafocus

Valokuvat: Matti Rajala
Julkaistu 1/2018

Lue lisää Veripalvelun 70-vuotisesta historiasta täältä.