Haku Menu

Tuntematon antoi uuden elämän

Kun Ronja Brenner 11-vuotiaana sairastui akuuttiin leukemiaan, oli selviytymisessä kyse vain minuuteista. Ahvenanmaalla kasvanut nuori nainen on ikuisesti kiitollinen kantasoluluovuttajalleen, joka mahdollisti eläinten täyttämän arjen jatkumisen.


Ronja Brenner, 30, elää ja hengittää eläimiä. Hän pyörittää avomiehensä Andreasin kanssa kotieläintilaa noin puolen tunnin matkan päässä Maarianhaminasta, pääasiallisena karjana ulkopossut. Siis ulkona vuoden ympäri asustavat suloiset maatiaisporsaat. Tiluksilla majailee myös hevosia, lehmiä ja kanoja. Koirakin Ronjalla tietenkin on, kuten on aina ollut.

- Täytyy sanoa että onneksi kantasoluluovuttajallani ei ollut eläinallergiaa. Muuten elämäni näyttäisi kyllä hyvin erilaiselta, Ronja nauraa.

Hän myös työskentelee eläinten parissa, paikallisen eläinlääkärin työparina klinikkaeläinhoitajana.

- Normaalina arkipäivänä herään aikaisin, syötän eläimet, päästän kanat ulos, ulkoilutan koiran, ja lähden sitten töihin eläinlääkäriasemalle kaupunkiin. Työpäivän jälkeen jatkuvat hommat täällä tilalla, joten kyllä tämä on eläimiä aamusta iltaan, Ronja kuvailee arkeaan. 

Päivätöitään hän tekee neljänä päivänä viikossa. Nyt pariskunnan arkeen kuluu myös samassa pihapiirissä sijaitsevan vasta ostetun talon remontointi, jonka piti olla osastoa ”pientä pintaremonttia”. Vaan kuinkas kävikään.

 - Olemme käytännössä repineet irti kaiken muun paitsi olohuoneen lattian. Muuttamaan toivomme pääsevämme talven aikana, apujoukkoja onneksi löytyy perhepiiristä.

Virtaa siis nuorellaparilla riittää. Toisin oli alkuvuodesta 2002, jolloin viidettä luokkaa käyvän Ronjan ja koko hänen perheensä arki muuttui kertarysäyksellä.

Likaa veressä


Tammikuussa 2002 perhe oli ollut Ruotsissa hiihtoreissulla ja palannut juuri kotiin. Matkaseurueessa oli sattumoisin ollut mukana myös paikallinen lastenlääkäri kotikyliltä. Vaan tyttö oli tsempannut niin, ettei se herättänyt ulospäin huolta edes ammattilaisessa. Ronja oli vaikuttanut matkalla vain hieman normaalia väsyneemmältä.

- Myöhemmin kyllä ihmeteltiin, miten kummassa olin pystynyt tekemään niitä asioita siinä kunnossa missä olin, Ronja muistelee.

Matkalta paluuta seuraavina päivinä tyttö ei enää jaksanut olla koulussa loppuun asti vaan palasi kotiin kesken päivän. Hepparakas tyttö kuitenkin tsemppasi edelleen. Diagnoosia edeltäneenä iltanakin Ronja yritti vielä pärjätä ratsastustunnilla – allaan yksi vikuripäisimmistä hevosista.

- Muistan, että se hevonen ei ollut helpoimmasta päästä käsitellä, mutta siitäkin selvittiin.

Seuraavana aamuna äiti sitten vei tytön terveyskeskukseen. Eri puolille kehoa oli alkanut ilmaantua mustelmia. Niinpä otettiin verikokeita, joiden vastaus hämmensi asiantuntijoitakin.

- Meille soitettiin että pitäisi tulla uusintanäytteisiin sairaalaan Maarianhaminaan, sillä tuloksissa oli ”jokin virhe”. No pian tämän jälkeen tulikin jo uusi puhelu, ettei mitään virhettä ole, vaan minut pitää saada pikapikaa seuraavaan lentokoneeseen kohti Turun yliopistollista keskussairaalaa.

Kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei perheen isää meinattu ehtiä löytää ulkohommista. Silloin alkoi iskeä paniikki. Ronja perheineen ehti kuin ehti ensin Maarianhaminaan sairaalaan ja siitä suoraa päätä reittilennolle. Lennolle lähti mukaan sairaanhoitaja.

- Siltä varalta etten olisi pärjännyt. Ja Turun lentoasemalla koneen vieressä odotti ambulanssi, Ronja muistelee.

Diagnoosi TYKS:issä varmistui pian, Ronja kärsi akuutista lymfaattisesta leukemiasta eli lasten yleisimmästä verisyövästä. Pahanlaatuiset solut valtaavat nopeasti tilaa ALL-potilaan luuytimessä, jolloin tavallisten verisolujen muodostuminen häiriintyy. Tauti on aggressiivinen ja nopeasti etenevä, joten hoito on aloitettava välittömästi. Se pohjautuu voimakkaisiin sytostaattien yhdistelmäkuureihin, joilla pyritään parantamaan tauti.

- Yksitoistavuotias ei ehkä järkyttynyt samalla tavalla kuin aikuiset ympärillä, varsinkin kun kaikki tapahtui niin salamannopeasti. Myöhemmin toki tuli ajatuksia että kuolenko minä nyt vai mitä oikein tapahtuu. Mutta kun minulle selitettiin minkälaisesta syövästä oli kyse, niin ajattelin asian yksinkertaisesti näin – vereni on likaantunut, ja se puhdistetaan lääkkeiden avulla.

Uuden elämän alku


Hoidot käynnistyivät saman tien, ja pian oli selvää, että parhaan hoitotuloksen saavuttamiseksi Ronja tarvitsisi kantasolusiirron. Pikkuveli ei ollut sopiva, joten tarvittaisiin tuntematon rekisteriluovuttaja. Hoitojen jatkuttua noin puoli vuotta, Ruotsista löytyi sopiva miesluovuttaja.

- Tämän verran hänestä tiedän. Lisäksi olen päätellyt jotakin hänen makumieltymyksistään ja hiustenväristään siitä, että hiukseni tummuivat siirron jälkeen ja minulle alkoivat maistua herkkusienet, joita olin aiemmin ällönnyt!, Ronja hymyilee.

Ronja oli siis onnekas – sopiva luovuttaja löytyi, ja vointi lähti nopeasti kohenemaan siirron jälkeen. Kotikoulua sekä Ronja että hänen veljensä joutuivat käymään vielä jonkin aikaa hoitojen päättymisen jälkeen infektioiden välttämiseksi, mutta se oli pientä. Pian tuli taas ensimmäisten ratsastusretkien aika.

- Olen säästynyt isommilta jälkiseurauksilta, mutta käyn edelleen kontrolleissa kerran vuodessa. Aina se on vähän jännittävä päivä, mutta kaikki on onneksi ollut hyvin.

Koronapandemia eristyksineen ei ole nostanut mielen vanhoja muistoja.

- Ei, ainoastaan siltä osin, että minun täytyy olla erityisen varovainen etten saa koronatartuntaa. Minulta löydettiin edellisessä vuositarkastuksessa sarkoidoottista tulehdusta keuhkoista, joten kuulun riskiryhmään.

Lähitulevaisuudelta Ronja odottaa oman kodin valmistumista ja sisäänmuuttoa. 

- Siitä tosiaan tuli vähän isompi työmaa, Ronja nauraa.

Elämä on hyvää, kun saa tehdä sitä mistä eniten nauttii – kaikenkarvaisia ystäviä aamusta iltamyöhään, ja pientä vasarointia siinä sivussa.

Juttu on julkaistu Kantasolurekisterin Soluista Elämää 2021 -lehdessä.


Teksti: Iira Hartikainen
Kuvat: Juuso Noronkoski