Haku Menu

Puukotuksen uhri Lasse: ”Maksan velkaa”

”Muistan puukon iskun ja sen, ettei se sattunut yhtään. Kipu tuli vasta myöhemmin.” Päivää ennen juhannusta parikymmentä vuotta sitten Lasse Vaajanen sai 15-senttisestä veitsestä kylkeen. Ilman kymmenien verenluovuttajien ja taitavien kirurgien apua edessä olisi ollut varma kuolema.

Juhannuksen alla vuonna 1991 parikymppinen Lasse Vaajanen juhli kaverinsa varpajaisia ja omia tupaantuliaisiaan Itä-Helsingissä. Yhteisiin juhliin osallistui iso lauma nuoria miehiä. Loppuillasta mentiin baariin.

Moottoripyöräharrastus yhdisti miehiä. Lassen armeijakaveri oli ottanut ilman lupaa moottoripyörätallista pyörän, ja sen aiheuttamista erimielisyyksistä syntyi tappelu. Sen seurauksena portsarit passittivat Lassen tutun baarista ulos, ja muu seurue jatkoi iltaa.

Kun valomerkki tuli ja Lasse lähti kadulle, tuttu taksikuski ajoi ohi.

– Kuski huikkasi, että hei Lasse, odota siinä, tulen hakemaan sinut kohta. Käännyin ja samassa näin, kuinka baarista aiemmin poistettu kaveri otti parista metristä vauhtia ja iski voimalla 15-senttisen veitsen kylkeeni sisään, Lasse kertoo.

Lasse meni shokkiin. Hän ei tuntenut lainkaan kipua, vaikka veitsi upposi syvälle.

Hän muistaa yrittäneensä takaisin ravintolaan, mutta tuupertuneensa portaille. Kesti kauan, ennen kuin ravintolan työntekijät ymmärsivät hälyttää apua. Onneksi tuntematon ohikulkija kävi korjaamassa tukehtumisvaarassa olleen Lassen asentoa.

 

Hyvä kunto pelasti

Lasse tuli tajuihinsa Meilahden sairaalan teho-osastolla massiivisen leikkausoperaation jälkeen. Veitsenisku oli runnonut sisäelimiä ja osunut lähelle sydämen aorttaa.

– Minulle kerrottiin, että olin ollut niin lähellä kuolemaa kuin ihminen voi olla.

Kuusi tuntia kestäneessä leikkauksessa Lassen nivusten kautta pumpattiin litrakaupalla verta, lääkärin mukaan kolme kertaa niin paljon kuin ihmisen elimistössä on verta normaalisti. Se, että Lasse oli nuori ja hyvässä kunnossa, luultavimmin pelasti hänet.

Sairaalassa Lasse vietti pari viikkoa, mutta kunnollinen toipuminen kesti toista kuukautta. Komplikaatioiltakaan ei vältytty, sillä toipilas joutui uudestaan leikkauspöydälle palleatyrän takia.

Kavereiden tuki auttoi eteenpäin.

– Sairaalassa kävi hirveästi ystäviä ja perhettä. Välillä siellä oli parikymmentä äijää, joiden kanssa selvitettiin tilannetta.

Puukottaja jäi kiinni ja sai kahden ja puolen vuoden vankilatuomion.

Pikkuhiljaa puukotuksen jälkeen Lassen elämä palasi normaaliin uomiinsa. Miehen vatsa ei kuitenkaan koskaan täysin palaudu ennalleen, eikä hän voi enää syödä esimerkiksi toffeeta, appelsiinia tai ruotoista kalaa. Suolen kiinnikkeisiin jäävät ruuanpalaset ovat vuosien varrella vieneet miehen sairaalaan useamman kerran.

– Vatsaa ei avata uudelleen, mutta kipua pyritään lievittämään, kun tällainen tilanne sattuu.

 

Verenluovutus on etuoikeus

Lassen elämään on jäänyt pysyvästi myös tapa käydä luovuttamassa verta.

– Jäin velkaa. Se, että selvisin kymmenien verenluovuttajien ansiosta, on sellainen elämän maksava juttu. Käyn parin kuukauden välein luovuttamassa ja houkuttelen mukaan muitakin. Minulla on ystävä, jolla on melko harvinainen veriryhmä. Hänen kanssaan käymme välillä yhdessä. Ja aina, jos istuu kyydissäni, kun olen menossa luovuttamaan, joutuu mukaan.

Lasse oli luovuttanut verta jo ennen puukotusta ja uskoo, että luovuttaisi ilman traagista tapahtumaakin.

– Molemmat vanhempani ovat tarvinneet verta. Olen nähnyt siltäkin kannalta, miten suuri merkitys veren luovuttamisella on. En koe sitä velvollisuudeksi vaan etuoikeudeksi.

Nyt viisikymppisenä Lassella on 16-vuotias tytär, joka on juuri muuttanut toiselle paikkakunnalle lukioon, puoliso ja oma kuljetusyritys.

Lasse harrastaa monipuolisesti liikuntaa. Hän nauttii yrittäjän vapaudesta – pelaa golfia ja jääkiekkoa. Golf on Lasselle elämäntapa, ja se on myös tuonut hänen elämäänsä aivan uuden yhteisön. Kunto pysyy yllä, kun kenttää kierretään monta kertaa viikossa monta tuntia kerrallaan.

– Golfklubillani on yksi 78-vuotias golffari, joka lyö kaksisataametrisiä avauslyöntejä. Siinä on itse kullekin tavoitetta.

 

TEKSTI: Sini Sarvanne

KUVAT: Laura Oja

 

Julkaistu 9/2018