Haku Menu

Minna Niemi sai kotoa auttamisen mallin

Minna Niemen, 40, sydän hypähti jännityksestä, kun hän kesälomallaan elokuussa 2017 sai Kantasolurekisteristä postia. Hän oli liittynyt rekisteriin noin kymmenen vuotta aiemmin.

Avasin kirjeen uteliaan jännittyneenä; mitä tämä tarkalleen tarkoittaa? Kirjeessä luki, että olisin mahdollisesti sopiva kantasoluluovuttaja jollekin potilaalle. Soitin numeroon, johon minua pyydettiin olemaan yhteydessä, ja jo vajaan viikon kuluttua olin verikokeissa. Niillä tarkistettaisiin, olisinko juuri minä se oikea kantasoluluovuttaja.

Ja minä olin. Muistan edelleen, miten noin kuukausi ensimmäisen kirjeen jälkeen sain soiton töihin, että minut haluttaisiin kantasoluluovuttajaksi tietylle potilaalle. Siinä haukoin hieman henkeäni, mutta samalla suulleni nousi hymy ja silmiini kyyneleet.

En osaa kuvailla tunteitani tuon puhelun aikana; miten tunsin samanaikaisesti onnellisuutta siitä, että pystyisin auttamaan ja sydämessä tuntuvaa surua siitä, millaisessa tilanteessa apua tarvitseva potilas on. Kuitenkin edelleen vahvimpana muistan ystävän kommentin: ”Ajattele, miltä potilaasta ja hänen lähipiiristään tuntuu juuri nyt kun he ovat saaneet tiedon sopivasta luovuttajasta, ja potilas tietää, että hänellä on uusi mahdollisuus elämään!” Läpi koko luovutusprosessin ajattelinkin potilasta ja hänen läheisiään – miltä heistä tuntuu, millaisessa kunnossa potilas on, miten heillä on nyt positiivisuutta tuovaa toivoa.

Tunteet pinnassa

Luovutusprosessi oli käytännön asioiden kannalta tehty minulle hyvin helpoksi. Asiat järjestyivät Kantasolurekisterin puolesta hyvin, ja myös Meilahden sairaalassa tarkastuksissa ja luovutuksessa kaikki meni sujuvasti. Kaikki kohtaamani hoitajat ja lääkärit olivat uskomattoman huomioivia, ystävällisiä ja lämminhenkisiä. He todella tekivät oloni miellyttäväksi ja koin olevani tervetullut. Muutamassakin kohtaamisessa lääkäreiden ja hoitajien kanssa luovutusprosessin herättämät tunteet saivat kyyneleet silmiini, mutta minut kohdattiin sydämellisesti ja ymmärtäväisesti.

Vaikka kasvutekijäpistoksia saadessani koinkin kipuja ja vahvaa heikotusta, ei minulla käynyt mielessäkään, etteikö kaikki olisi ollut sen arvoista. Tuntematon potilas sai toivoa ja uuden mahdollisuuden. Samalla iloitsin omista läheisistäni, jotka auttoivat minua käytännön järjestelyissä, jotta luovutusprosessi ja poissaolo työstä sekä kodin arjesta oli mahdollista. He kaikki olivat hengessä mukana. Vaikka ehkä hassulta kuulostaakin, silmiini nousee edelleen usein kyyneleet, kun kerron tästä prosessista läheisilleni.

Aktiivinen verenluovuttaja 

Liityin rekisteriin jo noin 10 vuotta sitten, en edes muista tarkkaa ajankohtaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun sain mahdollisuuden auttaa kantasoluluovutusta tarvitsevaa. Olen kyllä luovuttanut verta nuoresta lähtien ja kiinnostuin verenluovutuksesta, koska se oli isälleni tärkeää ja kävin hänen kanssaan jo nuorena verenluovutuksessa. Isäni menehtyi syöpään jo yli 10 vuotta sitten. Hän näytti minulle aina esimerkkiä siitä, kuinka kaikkia ihmisiä tulee auttaa; vaikka joskus lapsena harmitti, kun isä antoi apua tarvitseville lapsille minun ja sisarusteni vanhoja pelejä ja muita leluja, niin kasvaessani tämä isäni oppi on kirkastunut ja vahvistunut omassa toiminnassani. Olen todella iloinen siitä, että isäni toimi juuri näin. Uskon, että osittain juuri tällaisten asioiden vuoksi en miettinyt hetkeäkään, haluanko olla osana kantasoluluovutusta ja auttaa apua tarvitsevaa kaikin tavoin miten vain pystyn.

Kantasoluluovutukseen osallistuisin ihan heti uudelleen: jos uusi mahdollisuus tulisi, en miettisi hetkeäkään!

Rohkaisen jokaista liittymään Kantasolurekisteriin. Ehkä juuri sinun apuasi tarvitaan. Minä olin tässä hetkessä tietämättäni se ainoa oikea."

Testaa, voitko sinä liittyä Kantasolurekisteriin tai luovuttaa verta: www.sovinkoluovuttajaksi.fi

Lue lisää Kantasolurekisteristä.


 

Kuvat: Minna Niemen kotialbumi
Julkaistu 1/2018