Haku Menu

Henkan luovuttajaura alkoi epäonnen päivänä

Henkan, 32, tarina muistuttaa, että verenluovuttajasta voi milloin tahansa tulla verivalmisteita tarvitseva potilas. Polvileikkauksen seurauksena Henkan hemoglobiini romahti hetkessä peräti sata yksikköä, eikä olo olisi kohentunut ilman kanssaluovuttajien apua.

 

"Ensimmäinen luovutuskertani oli sattumalta perjantai 13. helmikuuta 2004. Olin miettinyt verenluovuttamista edellisestä syksystä saakka, jolloin täytin 18 vuotta. Luovuttamiseen liittyviä kokemuksia minulla ei entuudestaan ollut, esimerkiksi kukaan lähisukulaiseni ei ollut koskaan luovuttanut verta. Koen silloisen tyttöystäväni äidin olleen minulle luovuttajaesikuva, hän kun oli tuolloin jo kokenut luovuttaja. Asiaa pohtiessa takaraivooni jäi kytemään ajatus 'miksi en minäkin luovuttaisi?' Varsinkin, kun hemoglobiinini on lapsesta saakka ollut hyvä.

Mukaan ensimmäiselle kerralle houkuttelin (ja taivuttelin) äitini, joten meitä oli Oulun veripalvelutoimistossa Isokadulla kaksi ensikertalaista - joista vanhempaa jännitti enemmän. Ensimmäiseltä kerralta muistan ilmoittautumispöydällä olleen pöytäkalenterin päivämäärän ja sen, kuinka psyykkasin äitiäni omalta luovutuspediltäni saakka. Mahdoinkohan syödä edes luovutuspullaa, kun en sitä muista? Luonnollisesti itsekin jännitin pistämistä lapsena, jolloin verikokeita otettiin monesta eri syystä useaan kertaan. Äitini kanssa aina laskettiin putkiloiden määrää ja mieleen on jäänyt eräällä kerralla näytteitä otetun kuusi putkilollista, mikä oli silloinen ennätys. Liekö riittävä määrä pistoja karaistanut ja laskeminen jäänyt päälle ollen syynä vakituiseen verenluovuttamiseen. Kukapa tietää?

Jatkoin luovuttamista säännöllisesti etelään muutettuanikin vaikka jäin vaille säännöllisempää luovutuskaveria. Satunnaisesti mukana on ollut muun muassa kavereitani, osa ensikertalaisia. Terveiset heille kaikille ja seuraan saa tuppautua jatkossakin. Pääosin verenluovuttaminen on kuitenkin ollut oma rakas harrastukseni. Jotkut merkkaavat kalenteriin seuraavan maratonin tai ulkomaanmatkan, minä verenluovutuspäivän. Luovutuskädekseni on muodostunut hyväsuoninen vasen, josta luovutuksia on nyt takana laskujeni mukaan 44. Muutama paikkokeikka on jäänyt oikean taipeen hoidettavaksi. Pisimmät luovutustauot ovat tulleet pakosta, muun muassa polvileikkauksen johdosta.

Lakanaakin valkeampi potilas

Juuri kolmas ja viimeisin polvileikkaukseni vuonna 2009 käänsikin minut luovuttajasta veren vastaanottajaksi. Leikkauskomplikaatioiden johdosta jouduin kotiuduttuani pian uudelleen sairaalaan keskellä yötä, ja jonkin aikaa harkittiin uutta leikkausta. Olennainen vointiin vaikuttava asia jomottavien kipujen ohella oli romahtanut hemoglobiiniarvo. Aiemmin hb oli pyörinyt haarukassa 170-190, mutta oli nyt polvensisäisen verenvuodon takia romahtanut arvoon 77. Pudotusta aiemmasta oli sata pykälää. Minusta onkin sairaalassa otettu kuvia, joissa minun ollaan vitsailtu olevan sairaalan lakanaa valkeampi.

Tällä tositarinalla oli onnellinen jatkumo: polvea ei tarvinnut leikata uudelleen, ja se toipui paremmaksi kuin koskaan ennen tuota syksyä. Veriarvoni korjattiin tiputuksessa antamalla kaksi pussia punasoluja suonensisäisten antibioottien ohella. Punasolujen päästyä verenkiertooni vointini kohosi huomattavasti enkä enää ollut pyörtyä jo sängyssä istumaan noustessani. Tämä antoi omakohtaista kokemusta siitä, kuinka ihmeellinen asia veri ja verenluovutus on. Ja kuinka arkipäiväisen asian myötä voin itse päätyä odottamaan sitä, kun putkipostilla osastolle postitettu veri lämpenee tiputuslämpöön.

Aion tulevaisuudessakin luovuttaa verta tiheään tahtiin, ellei mikään sitä käy estämään. Näillä näkymin luovutuskerta 50 on vuorossa syksyllä, jolloin täysi-ikäistymisestänikin tulee täyteen 15 vuotta. Hyvällä onnella satanen luovutuskerroissa täyttyisi ennen viittäkymppiä ikävuosissa. Olen liittynyt myös Kantasolurekisteriin, ja mikäli se kutsu kantasoluluovutukseen jonain päivänä postiluukusta kolahtaa, niin olen valmis siihenkin. Ei liene muita tapoja auttaa kanssaeläjiä vain makoilemalla ja pullaa syömällä. Kesäisin kylkeen on saanut vielä jäätelönkin. Helpompaa kuin heinänteko."

Eräänlainen luovuttaja, Henkka

 

Teksti ja kuvat: Henri Lehtonen / kotialbumi