Haku Menu

”Pieni lapsi ei onneksi muista sairautta”

23-vuotias Essi Mustaniemi saa ensi vuonna viettää pyöreää vuosipäivää. Hän on tuolloin ollut terveenä 20 vuotta. Pikkulapsena sairastettu leukemia ei ole jättänyt vakavia myöhäisvaikutuksia, ja aikuisuuden kynnyksellä oleva nuori nainen aloittelee parhaillaan työuraansa hoitoalalla.

 

– Minulla on joitakin hajanaisia muistikuvia sairausajalta, mutta eihän pieni lapsi onneksi tajua mistä on kyse. Elin lapsen maailmassa ja minulla oli kaikenlaista rekvisiittaa ja naamiaisasuja aina sairaalassa mukana. Olin sairaudesta huolimatta hyvin aktiivinen lapsi, Essi kertoo nyt, lähes 20 vuotta myöhemmin Turun jokivarressa sijaitsevassa kahvilassa.

Essi valmistuu piakkoin suuhygienistiksi, ja on jo saanut vakituisen työpaikan synnyinkaupungistaan Porista. Aikanaan sairastettu syöpä muistuttaa itsestään ainoastaan seurantakäynneillä, jotka ovat järjestyneet opiskelijaterveydenhuollon kautta.

- Sädehoidoista minulle jäi kilpirauhasen vajaatoimintaa, ja muutenkin terveydentilaani seurataan edelleen normaalia tarkemmin. Kaikki on kuitenkin ollut niin pitkään hyvin, että nuo käynnit eivät jännitä vaan ovat ihan perusmeininkiä, Essi kertoo.

Tuntematon hengenpelastaja

Essi oli juuri täyttänyt vuoden, kun hänellä todettiin ärhäkkä akuutti myelooinen leukemia (AML). Hänelle aloitettiin heti vahvat sytostaattihoidot, ja pitkään tämän jälkeen näytti siltä, että tauti oli saatu nujerrettua. Tytön ollessa nelivuotias verikokeissa kuitenkin huomattiin, että tauti oli uusinut. Tuolloin oli heti selvää, että ainoa mahdollisuus parantua täysin olisi sisarukselta tai tuntemattomalta luovuttajalta kerättävä kantasolusiirre.
Essin oma isoveli ei ollut kudostyypiltään sopiva, joten luovuttajaa lähdettiin etsimään maailmanlaajuisesta kantasolurekisteristä.

Sopivia ehdokkaita löytyi muutamia, ja yhden heistä solut ovat nyt vieneet Essin läpi lapsuuden ja teinivuosien aina aikuisuuteen saakka.

– En tiedä luovuttajan alkuperästä mitään, en edes sukupuolta. Tavallaan olisi mukava se selvittää, kyllähän sitä joskus on miettinyt, että minkälainen henkilö tämä on. Luovuttajan valinneen lääkärin, joka on myös ollut ratkaisevassa roolissa, olen kyllä tavannut, Essi kertoo.

Vaikka kantasolusiirto onnistui Essin kohdalla hyvin, muita vastoinkäymisiä oli vielä edessä. Sairaalasta kotiin päästyä Essin kaulalle alkoi ilmestyä pahanlaatuisia patteja. Niitä varten hän joutui vielä sädehoitoon, ja viimeinen arpikudospatti piti poistaa vaativassa leikkauksessa, jossa mentiin lähelle kaulavaltimoa.

”En ole jäänyt mistään paitsi”

Leikkaus onneksi onnistui, ja tämän jälkeen Essi on ollut terve. Niille vanhemmille, joilla on syöpää sairastava lapsi, Essi toivoo voimia – sillä he sitä erityisesti tarvitsevat.

– Minulla on jonkin verran muistikuvia tuosta ajasta, mutta suuren osan olen kuullut jälkikäteen. Verrattuna siihen että olisin sairastunut vaikka kouluikäisenä tai opiskeluaikana, en koe myöskään, että olisin jäänyt mistään paitsi. Jos se yhtään lohduttaa vanhempia, niin lapselle sairastaminen ei todennäköisesti ole yhtä rankkaa kuin vanhemmille, jotka joutuvat seuraamaan vierestä ja joilla ymmärrettävästi on lapsensa selviytymisestä iso huoli.

 
 Lelut kulkivat Essin mukana myös sairaalassa. Kuva kotialbumista.

 

Ammatinvalintaa pohtiessa Essistä oli luontevaa hakeutua terveydenhoitoalalle.

– Kyllä se siitä tuli kun itse olen saanut niin paljon hyvää hoitoa, niin haluaa antaa myös hyvää takaisin.

Pian Essi suuntaa opiskelukaupungistaan Turusta muuttokuorman kanssa kohti Poria, missä oman alan työpaikka siis jo kutsuu. Siellä odottaa myös hiljattain hankittu ensimmäinen omistusasunto, perhe ja oma koira.

- Tässä nämä tulevaisuudensuunnitelmat alkavat asettua mukavasti paikoilleen, Essi summaa kiitollisena.