Haku Menu

Pitkä, vaihteleva ura ja into oppia uutta

Laborantti Leila Taalikainen aloitti uransa Veripalvelussa 32 vuotta sitten vuonna 1987. Vuosikymmenien aikana urapolusta on rakentunut hyvin vaihteleva ja opettavainen. Vaikuttimena ovat olleet utelias mieli, jatkuva halu oppia uutta ja toimeen tarttuva tapa tehdä töitä. Myös esimiesten tuki ja luottamus ovat olleet avainasemassa matkan varrella.


Millainen urasi Veripalvelussa on ollut? 

-Aloitin työurani Steriilituotanto- ja fraktiointiosastolta, jossa valmistettiin plasmasta lääkevalmisteita. Työskentelin siellä 18 vuotta. Plasmavalmisteiden tuotanto loppui vuonna 2005, jolloin siirryin uusiin tehtäviin Kudostyypitysosastolle. Tänä aikana toimin myös elinsiirtopäivystäjänä kahdeksan vuotta. Päivystäminen tarkoitti sitä, että aina tarvittaessa, eli mahdollisesti sopivan siirteen löydyttyä, minun oli oltava tunnin päästä työpaikalla valmiina tekemään ristikokeita potilaiden ja luovuttajan välillä.

 

-Vuonna 2013 siirryin Virusosastolle tekemään verenluovuttajien infektiotutkimuksia. Kolmivuorotyö muuttui kuitenkin pidemmän päälle raskaaksi ja vaihdoin tehtävää Hemostaasi- ja trombosyyttiosastolle.

 

-Syksyllä 2018 avautui paikka Solutuotantokeskuksessa. Hain paikkaa ja sain sen. Siellä avautui jälleen aivan uusi maailma, ja sillä tiellä olen. Osastolla valmistetaan soluterapiavalmisteita, joita käytetään esimerkiksi kantasolusiirron jälkeisen käänteishyljinnän hoitoon. Tällä hetkellä teen lisäksi Tuotekehitys-ja tutkimusosastolla verenluovuttajien biopankkinäytteitä.

 

Mikä työskentelyssä Veripalvelussa on parasta? 

-Olen tosi kiitollinen mahdollisuuksista päästä tekemään erilaisia työtehtäviä. Veripalvelussa on ihanat työkaverit, ja todella hyvät työsuhde-edut. Täällä pidetään oikeasti hyvää huolta työntekijöistä. Koen myös suurta ylpeyttä siitä, että olen päässyt osallistumaan esimerkiksi elinsiirtopotilaiden auttamiseen.  

 

Hauskin muistosi työvuosilta? 

-Eräs palohälytys on jäänyt kyllä mieleen. Työhöni kuului kerätä tuhat kiloa kuumaa, steriiliä vettä tyhjään tankkiin. Höyry laukaisi palohälytyksen, ja jonkin ajan kuluttua huomasin, että eteisen sulkutilassa seisoo palomies. Menin sanomaan hänelle, että ”Ette te voi tulla tänne noissa varusteissa!” Labra oli siis puhdastilaa ja olin huolissani tuotannon hygieenisyydestä, en niinkään mahdollisesta tulipalosta. Palomies kyllä palautti minut maanpinnalle ja tuli tarkistamaan tilat. Hälytys oli aiheeton. Ja tuotantokin saatiin siltä päivältä ongelmitta käyntiin.

 

Mitä haluaisit nähdä urallasi?

-Olisi mahtavaa nähdä, että elinsiirtopotilaiden ristikokeet tehdään virtuaalisesti. Ala on kehittynyt viime vuosien aikana valtavasti, eikä voida tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

 

Mikä työssäsi on haastavaa?

-Ainoa miinuspuoli nykyisessä työssä on se, ettei välttämättä pääse muodostumaan niin sanottua rutiiniosaamista. Soluterapiavalmisteita tehdään asiakkaan tarpeiden mukaan, ja tarve vaihtelee suuresti.

 

Ketä kollegaasi ihailet?

-Veripalvelussa on monta hyvää työkaveria. Kun joku pitää valita, niin valitsen Mia Hautalan, joka tällä hetkellä työskentelee hankinta-assistenttina. Olimme kollegoja Hemostaasi-ja trombosyyttiosastolla. Mia on maailman auttavaisin ihminen, joka tietää ja osaa kaiken. Ihan sama mitä kysyt, hän on aina valmis auttamaan. Paras kollega!