Haku Menu

Hoitaja, liity auttamisen ketjuun!

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu on osa suomalaista terveydenhuoltoa. Vastaamme verenluovuttajien sekä -luovutusten riittävyydestä Suomessa. Verenluovutuksessa työskentelee yli 150 hoitajaa ympäri maata. Olemme osa ainutlaatuista auttamisen ketjua luovuttajien ja terveydenhuollon henkilökunnan kanssa.

​Haemme Jyväskylän veripalvelutoimistoon tarvittaessa töihin kutsuttavaa hoitajaa määräaikaiseen tehtävään 30.3.2016 saakka.

Tehtäväsi

Työsi verenluovutustoiminnassa sisältää asiakaspalvelua, luovutuskelpoisuuden arviointia, verenottoa sekä huolehtimista päivittäisen työn sujumisesta. Hoitajana olet tärkeimpiä positiivisen asiakaskokemuksen varmistajia. Ohjaat luovuttajia antamaan lahjansa potilashoidon kannalta hyödyllisimmällä tavalla. Teet työsi asiakaslähtöisesti, luovuttajan yksilöllisyyden huomioiden sekä selkeiden ja johdonmukaisten toimintatapojen mukaisesti.
Olemme paikalla, kun se sopii luovuttajille parhaiten – myös iltaisin. Viikonloput ovat pääsääntöisesti vapaita, mutta pitkien juhlapyhien aikaan työskentelemme tarvittaessa myös viikonloppuina ja arkipyhinä.

Edellytämme

Edellytämme sairaanhoitajan, terveydenhoitajan tai kätilön tutkintoa, ammattitaitoista ja positiivista asiakaspalveluasennetta sekä valmiutta muuttuviin tilanteisiin. Tehtävässä tarvitset sujuvaa suomen kielen taitoa, ruotsin ja englannin kielen osaaminen on tervetullut lisä.

Tarjoamme

Tarjoamme merkityksellisen työn ja mielenkiintoisen työympäristön vapaaehtoisten luovuttajien parissa. Saat meiltä kattavan perehdytyksen asiakaspalveluun ja verenottoon liittyviin tehtäviin. Käytössäsi on lisäksi sähköinen oppimisympäristö ja perehdytysohjelma. Työyhteisön hyvinvointi on meille erityisen tärkeää ja haluamme olla työntekijöidemme mielestä erinomainen työpaikka.


Lisätietoja tehtävästä antaa esimies Liisa Romo, p. 029 300 1779 tai 050 552 5277.

Jätä hakemuksesi viimeistään 3.10.2016 tämän linkin kautta.