NAISET AINUTLAATUISESSA ASEMASSA

Luuytimenluovuttaja-rekisterin koordinaattoreita on Suomessa vain kolme. Tiimi pitää lankoja käsissään aina luovuttajan etsimisestä kantasolusiirtoon.

Leppoisa puheensorina ja nauru kantautuvat käytäville. Laura Larsson, Anu Mikkola ja Anu Mourujärvi hengähtävät hetken kahvikuppien ääressä, ennen kuin palaavat intensiiviseen ja tarkkuutta vaativaan työhönsä.
Luuytimenluovuttajarekisterin koordinaattorin työ alkaa, jos potilaalla ei ole sopivaa sisarluovuttajaa. Kantasolusiirron tekevän sairaalan eli siirtokeskuksen lääkärit ottavat yhteyttä koordinaattoreihin ja pyytävät heitä aloittamaan sopivan luovuttajan hakemisen. Koordinaattorit tekevät haun kotimaisesta ja kansainvälisestä luuytimenluovuttajarekisteristä.

– Siirtokeskukset vertailevat potilaan ja luovuttajien HLA-kudostyyppejä. Myös sukupuoli, sytomegalovirus ja veriryhmä otetaan huomioon valitessa sopivaa luovuttajaa, vuodesta 2007 koordinaattorina työskennellyt Larsson selvittää.

– Kudostyyppien pitää sopia yhteen, ettei potilaan luuydin ala hylkiä vieraita kantasoluja. Vääränlainen ydin voi myös aiheuttaa potilaalle erittäin vaikean immunologisen taudin, käänteishyljinnän.

Yleensä löytyy ”match”

Luovuttajan etsiminen voi kestää jopa kuukausia.

– Joskus potilaalle löytyy jopa tuhansia ”ehkä-sopivia” luovuttajaehdokkaita, toisinaan potentiaalisia luovuttajia on vain muutama. On melko harvinaista, ettei sopivaa luovuttajaa löytyisi ollenkaan, Mourujärvi kertoo.

Jos sopivaa kantasoluluovuttajaa ei löydy, voidaan lapsipotilaille antaa istukkaverta. Aikuisillekin harkitaan tapauskohtaisesti istukkaverisiirteitä.

– Me hoidamme asian, olivat kyseessä sitten istukkaverisiirteet tai kävelevät luovuttajat, Larsson hymyilee.

Rekisterin jäsenet ovat sitoutuneita

Tiimin asiakkaita ovat Lastenklinikka, TYKS, Meilahti ja Tartto sekä ulkomaiset siirtokeskukset. Siirtokeskus valitsee näytteisiin kutsuttavat ehdokkaat jatkotutkimuksia varten.

Koordinaattori lähestyy suomalaisia luovuttajaehdokkaita kirjeellä, jossa toivotaan yhteydenottoa mahdollista kantasoluluovutusta varten. Luovuttajaehdokkaat haastatellaan alustavasti puhelimessa. Koordinaattorit kertovat luovutuksen kulusta ja selvittävät samalla mahdolliset luovutusesteet. Usein he tunnistavat jo luovuttajan äänestä, mikäli tämä on epävarma.

– Kysymme aina halukkuutta olla yhä mukana. Jos jäsen on esimerkiksi liittynyt rekisteriin 15 vuotta sitten ja elämäntilanne on oleellisesti muuttunut, annamme mielellämme mahdollisuuden perääntyä, Larsson sanoo.

– On todella harvinaista, ettei rekisterin jäsen haluaisikaan lähteä mukaan. Oikeastaan jo rekisteriin liittyessään ihmiset tietävät, mihin ovat ryhtymässä. He ovat sitoutuneita ja useimmat haluavat olla mukana loppuun asti, Mourujärvi kiittelee.

Perusteellisen keskustelun jälkeen luovuttajaehdokkaalle annetaan aikaa tehdä iso päätös. Jos kaikki on kunnossa ja luovuttaja yhä halukas auttamaan, pyydetään hänet jatkotutkimusnäytteisiin veripalvelutoimistoon tai terveysasemalle.

– Otamme yhteyttä näytteenottopaikkaan, neuvomme näytteiden otossa, lähetämme näyteputket ja huolehdimme, että kaikki pyydetyt näytteet papereineen tulevat Veripalveluun tutkittavaksi, Mikkola selvittää.

– Koordinoidaan siis! Larsson nauraa.

Iloisia uutisia

Verinäytteistä tutkitaan aina tarkennettu kudostyyppi, veriryhmä, hepatiitti B- ja C-virukset, HIV, kuppa ja sytomegalovirus. Veripalvelu lähettää valmiit tulokset siirtokeskukseen, jossa valitaan sopivin luovuttaja.

– Kun otamme yhteyttä luovuttajaan, se on yleensä hänelle tosi mukava uutinen, Mourujärvi iloitsee.

Luovuttaja on seuraavaksi yhteydessä kantasolusiirtoihin perehtyneeseen erikoislääkäriin. Tämä riippumaton lääkäri tekee tarkan terveystarkastuksen Meilahden sairaalassa. Koordinaattorit huolehtivat luovuttajan matkajärjestelyistä ja kulukorvauksista koko prosessin ajan.

Mutkia matkassa

Toisinaan kantasolusiirtoon ryhdytään suunniteltua myöhemmin potilaan tilanteen takia, vaikka luovuttaja olisikin jo löytynyt. Potilas voi sairastua tai tarvita lisää hoitoja. Silloin koordinaattoreiden pitää toimia nopeasti ja miettiä, mitä kaikkea pitää perua ja keitä on informoitava.

Joskus lykkäys voi johtua luovuttajastakin, joka voi vaikkapa sairastua viime metreillä. Sairaala tekee päätöksen, pystytäänkö siirtoa lykkäämään siihen saakka, kun luovuttaja parantuu. Jos lykkäys ei onnistu, koordinaattorit yrittävät löytää tilalle toisen yhtä sopivan luovuttajan yhdessä siirtokeskuksen kanssa.

– Sikainfluenssaepidemian aikaan oli pari tapausta, jolloin kantasolujen siirto jouduttiin perumaan, koska ei tiedetty, oliko luovuttaja sairastunut sikainfluenssaan, Mikkola muistelee.

– Onneksi peruutusta ei ole tapahtunut siinä vaiheessa, kun potilaan esihoidot ovat alkaneet. Esihoidot kestävät noin viikon, eikä siinä ajassa ehdi järjestää uutta luovuttajaa, Mourujärvi miettii.

Kohtaamisia puhelimessa

Koordinaattoreiden työkieli on pääasiassa englanti, sillä toiminta on kansainvälistä. Jos kantasolusiirre lähtee tai tulee ulkomailta, koordinaattorit huolehtivat, että siirrettä kuljettava kuriiri onnistuu tehtävässään. Välillä luovuus ja ongelmanratkaisukyky ovat koetuksella, sillä kaikkien aikataulujen on sovittava toisiinsa, jotta siirre ehtii ajoissa oikeaan paikkaan.

Koordinaattorien työn osuus loppuu yleensä kantasolujen luovutukseen.
– On kiva kohdata luovuttaja edes puhelimessa. Harmi, ettemme yleensä koskaan pääse näkemään luovuttajia. Kerran sain viedä kakut ja kukat kiitoksena, se oli hienoa. Nainen oli luovuttanut kantasolujaan kaksi kertaa ja hänellä oli syntymäpäiväkin, Larsson muistelee.

Luovuttaja voi kysellä koordinaattoreilta potilaan vointia reilu vuosi kantasolusiirron jälkeen.

– Aika harva kuitenkaan kysyy. Hehän eivät saa tietää, kenelle luovuttavat, vain sen, onko kyseessä aikuinen vai lapsi, nainen vai mies. Rekisteri ei ilmoita muita tietoja, Larsson toteaa.

– Tämä on tuntemattoman lahja tuntemattomalle, aivan kuten verenluovutuskin, Mikkola kiteyttää.

Ainutlaatuinen ja palkitseva työ

Koordinaattoreilla on monta rautaa yhtä aikaa tulessa. Uusia potilaita tulee koko ajan, mutta vanhatkin pitää pystyä hoitamaan yhtä tarkasti. Jos asian jättää kesken, se ei saa unohtua.

Tiimi on jakanut sairaalat keskenään, ja jokaisella on oma vastuualueensa ja omat potilaansa. Yhteisistä viikkoraporteista saa hyvän kuvan siitä, miten kunkin potilaan hoito ja luovuttajan etsintä etenevät.

– Palkitsevaa ja todella monipuolista ja mielenkiintoista. Tunnemme tekevämme ainutlaatuista ja tärkeää työtä kivassa porukassa, koordinaattorit hehkuttavat kuin yhdestä suusta.

– Tämä on myös erittäin kehittyvä tieteenala, joten siksikin on hienoa olla mukana. Verensiirtojen ja kantasolusiirtojen kehitystä on mielenkiintoista seurata, Mikkola summaa muiden nyökkäillessä.

Työ vaatii stressinsietokykyä, mutta kolmikko tekee sitä rennolla meiningillä. Huumori kukkii töiden lomassa. Henkireikänä ovat kahvihetket ja yhteiset lounaat, joissa ”höpötellään, naureskellaan ja puidaan”.

– Perjantaisin jutut alkavat mennä jo aika lentäviksi, kolmikko nauraa.

Lue osoitteesta http://veripalvelu.fi/www/ytimekas, miten koordinaattorit auttoivat kuriirin Saksasta Suomeen, kun tuhkapilvi esti lentoliikenteen huhtikuussa 2010.

Teksti: Anne Lind
Kuva: Jari Härkönen