på svenska in english
haku sivukartta aineistopankki ota yhteyttä
Sijaintisi : EtusivuVeripalveluThaimaa-projekti
 

Mikä on Thaimaan veripalveluprojekti?

Aasian tsunamikatastrofin 2004 jälkeen Suomen Punainen Risti kanavoi apua tuhoalueelle muun muassa terveydenhuollon kehittämiseen. Yhtenä avustuskohteena oli veripalvelutoiminta. Thaimaassa kohdealueena oli tsunamista pahasti kärsinyt Andamaanien meren kuuden maakunnan alue.

Thaimaan Punaisella Ristillä ja Phuketin alueen sairaaloilla ei aiemmin ollut kiinteää yhteistyötä eikä alueen sairaaloiden verihuolto toiminut kunnolla. Alueen veripalvelun kehittämiselle oli ilmiselvä tarve. SPR aloitti Thaimaan Punaisen Ristin kanssa projektin, jonka tarkoituksena oli rakentaa Phuketin lähimaakunnille uusi alueellinen toimintamalli. Sen mukaan Thaimaan Punainen Risti huolehtii veren keräämisestä ja verivalmisteiden tuottamisesta alueen sairaaloiden tarpeisiin.

Projekti toteutettiin osana SPR:n tsunamiapua. Phuketin aluekeskuksen rakentamishanke aloitettiin 2007 ja uusi aluekeskus otettiin käyttöön elokuussa 2009. Rakennushankkeen ohessa SPR Veripalvelun asiantuntijat kehittivät yhdessä thaimaalaisten kanssa veripalvelun toimintamalleja ja kouluttivat veripalvelun sekä sairaaloiden verikeskusten työntekijöitä. Phuketiin perustettiin myös liikkuva veripalvelu.

Osana apupakettia SPR hankki sairaaloiden verikeskuksiin laitteistoa, esimerkiksi verijääkaappeja, pakastimia, verivaakaheilureita ja saumaajia. Lahjoituksilla tuettiin veripalvelutoiminnan kriittisiä perusprosesseja eli verenkeräystä ja kylmäketjua. SPR myös palkkasi kuhunkin kuuteen maakuntaan verenluovuttajien rekrytointia varten koordinaattorin, joka järjestää esimerkiksi liikkuvan veripalvelun toimintaa sekä yhteyksiä työpaikkojen, oppilaitosten ja muiden yhteisöjen kanssa.

Projekti onnistui tavoitteissaan. Elokuussa 2009 toimintansa aloittanut Phuketin aluekeskus on malliesimerkki alueellisen veripalvelutoiminnan järjestämiselle koko Kaakkois-Aasian alueella.  Järjestelmä tuo pitkäaikaista ja pysyvää hyötyä alueen maakunnille.

Katso videot:


Projekti Phuketissa, 2.06 min
WMV (9,2 Mt)


Aluekeskus aloittaa, 4.01 min
WMV (17,4 Mt)


Rakastan sitä mitä teen, 2.19 min
WMV (7,0 Mt)

Club 25 - nuoret luovuttavat, 1,39 min
(WMV 7,0 Mt)

Lue SPR:n tsunamiavusta Aasiassa:
Aasian tsunamiavun erikoissivut (SPR:n verkkopalvelu)



Päivitetty 17.12.2009 © Veripalvelu 2012 Oikeudellinen huomautus