på svenska in english
haku sivukartta aineistopankki ota yhteyttä
Sijaintisi : EtusivuVerenluovuttajilleMitä verestä tehdään?

PLASMASTA LÄÄKKEEKSI

Yli puolet verestä on plasmaa, joka sisältää useita tärkeitä valkuaisaineita, esimerkiksi vasta-aineita,  hyytymistekijöitä ja albumiinia. Erilaisten plasmanerottelu- eli fraktiointimenetelmien avulla nämä ainesosat voidaan erottaa toisistaan ja jalostaa lääkkeiksi.

Plasmalääkkeitä tarvitaan esimerkiksi leikkausten ja suurten verenvuotojen yhteydessä, maksasairauksien hoidossa sekä verenvuototaudin ja vasta-ainepuutosten hoidossa. Plasmalääkkeet ovat usein hengenpelastavia.

Veripalvelu toimittaa kokoverestä erotellun ja afereesilaitteilla kerätyn plasmaraaka-aineen yhteistyökumppaneilleen, jotka valmistavat siitä plasmalääkkeitä.

Yhteistyökumppanuuksien avulla Veripalvelu huolehtii plasmalääkkeiden saatavuudesta ja kotimaisen plasman käyttämisestä sitä tarvitsevien potilaiden hoitoon. Lääkkeiden välityksestä ja plasman myynnistä kertyvä tulo on osa Veripalvelun kokonaistuloa, joka palautuu suomalaisen verihuoltojärjestelmän hyväksi.

Vasta-aineita puutostauteihin

Immunoglobuliinit ovat veressä olevia valkuaisaineita, jotka sisältävät vasta-aineita tarttuville taudeille. Fraktiointimenetelmien avulla nämä valkuaisaineet voidaan erotella plasmasta, minkä jälkeen niistä valmistetaan immunoglobuliinivalmistetta. Immunoglobuliinivalmisteita tarvitsevat muun muassa vasta-ainepuutostilasta kärsivät potilaat.

Hyytymistekijävalmisteita verenvuototautiin

Myös hyytymistekijät ovat plasmassa olevia valkuaisaineita. Hyytymistekijät ovat välttämättömiä veren hyytymiselle. Hyytymistekijähäiriötä sairastavalta puuttuu verestä yksi tai useampi hyytymistekijä. Esimerkiksi verenvuototautia sairastavat joutuvat korvaamaan puuttuvan hyytymistekijän laskimoon annettavalla hyytymistekijävalmisteella.

Albumiinia sokin hoitoon

Kolmas tärkeä veriplasmasta eroteltava valkuaisaine on albumiini. Albumiinivalmisteella voidaan hoitaa muun muassa sokki- ja palovammapotilaita. Sitä voidaan antaa myös suurten verenvuotojen yhteydessä leikkauspotilaille ja onnettomuuksien uhreille.

Suomalainen plasma hyödynnetään tarkkaan

Aiemmin plasma voitiin prosessoida lääkkeiksi Suomessa, mutta nykyisin plasmalääkkeiden valmistus on kansainvälistä toimintaa. Muutoksen taustalla ovat muun muassa kiristyneet kansainväliset laatuvaatimukset sekä tuotannon kustannustehokkuusvaatimukset. Plasmalääkkeiden valmistukseen tarvittavat plasmaerät ovat myös suurentuneet eikä Suomen kaltaisten pienten maiden plasma riitä omiin, erillisiin valmistuseriin.

Suomessa nykyisin käytetyistä plasmalääkkeistä vain osassa on käytetty raaka-aineena kotimaista plasmaa. Euroopassa valmistetut plasmalääkkeet valmistetaan pääsääntöisesti Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa kerätystä plasmasta. Suomessa kerätty plasma on mukana tässä kokonaisuudessa. Veripalvelu huolehtii yhteistyösopimustensa kautta, että Suomeen saadaan omia plasmatoimituksiamme sekä terveydenhuollon tarvetta vastaava määrä plasmavalmisteita Suomessa hoidettavia potilaita varten.

Suomessa toimii useita kansainvälisiä plasmalääkkeiden valmistajia, jotka tarjoavat sairaaloille ja avohoitoon apteekkien välityksellä plasmalääkkeitä potilaiden hoitoon. Sairaalat ostavat plasmalääkkeitä kilpailuttamalla lääketoimittajia, minkä vuoksi sairaaloiden käyttämät plasmalääkkeet saattavat vaihtua usein.

Plasmaa saadaan plasmaluovutuksissa ja kokoverestä

Osa Suomessa kerättävästä plasmasta kerätään plasmafereesissa eli erityisessä plasmaluovutuksessa. Tämä plasma jäädytetään nopeasti ja toimitetaan Veripalvelun yhteistyökumppanille, joka valmistaa siitä virusturvallista jääplasmavalmistetta. Jääplasmaa tarvitaan sairaaloissa jatkuvasti esimerkiksi massiiviverenvuotojen hoidoissa.'

Suurin osa Suomessa kerätystä plasmasta saadaan kokoverenluovutuksen yhteydessä, kun veri jaetaan eri komponentteihin: punasoluiksi, verihiutaleiksi ja plasmaksi. Tästä plasmasta valmistetaan erilaisia muita plasmalääkkeitä.

Laatu ja turvallisuus tärkeitä

Luovutetun veren välityksellä tarttuvat infektiotaudit ovat hyvin harvinaisia, sillä verenluovuttajat valitaan huolellisesti ja kerätty veri tai plasma tutkitaan herkillä nykyaikaisilla seulontatutkimuksilla. Luovuttajien valinnan ja testauksen lisäksi plasmalääkkeiden turvallisuutta varmistetaan tuotantoprosessin tehokkailla menetelmillä, jotka poistavat ja tuhoavat viruksia sekä muita taudinaiheuttajia.

Takaisin sivun alkuun
Takaisin edelliselle tasolle



Päivitetty 18.1.2012 © Veripalvelu 2012 Oikeudellinen huomautus