"AINA VALMIINA" – PARTIOLAISTEN VERILIITTO

Kiire! Terve Yrjö! Voisitko sinä uhrautua antamaan vertasi, sikäli jos löytyy samaa ryhmää, Naisten klinikassa olevalle synnyttävälle äidille. Kyseessä on muutama 100 gr. minä olen valmis lähtemään kanssasi tarkastukselle. Olisi hyvä, jos jompikumpi voisi pelastaa näiden kahden hengen. Soita heti! 
Topi

Tällä viestillä Partiopoikalippukunnan Töölön Sinisten partionjohtajana toiminut kirjapainonjohtaja Toivo Kataja pyysi mukaansa partiotoverinsa Yrjö Kohosen, ja miehet kiirehtivät verenluovutukseen Naistenklinikalle maaliskuussa 1935. Potilas pelastui, ja päivän hyvä työ oli varmasti tehty!

Toivo Kataja oli väsymätön verensiirtotyön puolestapuhuja. Hänen sisarensa oli menehtynyt sairaalassa talvella 1929, kun verensiirtoon ei ollut löytynyt sopivaa henkilöä: Katajan oma veri ei sisarelle sopinut, ei myöskään luovuttajiksi lupautuneiden harvojen sukulaisten ja tuttavien veri.
Toivo Kataja vannoi yrittävänsä tehdä kaikkensa, ettei saman tarvitsisi enää tapahtua muille.

Tämä kaikki oli alkusoittoa sille, että heti onnistuneen luovutuksen jälkeen avuliaat partionjohtajat Kataja ja Kohonen päättivät lähteä perustamaan verenantajajärjestöä, jolle keksittiin komealta kalskahtava nimi – Veriliitto.

Valtakunnalliseksi organisaatioksi

Toiminta aloitettiin ripeästi jo samana vuonna, vaikka Veriliiton ensimmäisen vuoden toiminta olikin vielä täysin epävirallista.

Osallistuessaan kolmannelle partiolaisten jamboreelle Arrowe Parkissa kesällä 1930 Toivo Kataja oli kuullut, että englantilaiset vaeltajat toteuttivat partioaatetta luovuttamalla verta korvauksetta. Ajatus vapaaehtoisuudesta on siis alkujaan ”tuontitavaraa”.

Sairaaloissa suora verensiirto oli jo niin yleinen hoitotoimi, että potilaiden omaiset ja ystävät eivät enää riittäneet luovuttajiksi.  Toivo Kataja ja toinen partionjohtaja Niilo Visapää nousivat avainasemaan tarvittavien lisäluovuttajien hankkimisessa. Heidän työnsä loi pohjan, jolle myöhemmin rakentui koko Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu.

Vuosi 1936 osoittautui käänteentekeväksi: laajentuneen toiminnan myötä yhteistyökumppaniksi saatiin SPR:n sairaala, jonne perustettiin Verensiirtokeskus. Veriliiton kirjelomakkeissa käytetty maininta ”Lääkärivalvonta: Suomen Punainen Risti” herätti luottamusta.

Veriliitto oli alkujaan varsin vahvasti sidoksissa Töölön Siniset -lippukuntaan. Liiton jäsenmäärä oli enimmillään noin neljäsataa. Jäseninä olivat kaikki partiopoikaliitot, ja liitolla oli toistakymmentä alaosastoa.

Organisaatio oli suomalaisessa partiomaailmassa harvinainen siinä mielessä, että se ylitti muutoin varsin korkeat liittorajat.

Talvisotaan asti Veriliitosta luovutettiin verta silloin, kun potilaan omaiset eivät voineet sitä luovuttaa. Sodan puhjettua Veriliiton toimintaa jatkoi Puolustusvoimien Veripalvelu ja edelleen rauhan aikana Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu.

Veriliiton muistona monissa lippukunnissa on edelleenkin perinteenä käydä luovuttamassa verta tiettynä päivänä vuodessa.
 
Teksti: Hanna Myllys / Mediafocus
Kuvassa Grigori Fedorets Ilvesveikot-lippukunnasta luovuttamassa ensimmäistä kertaa verta. Kuvaaja: Putte Huima.
Etusivun kuva: Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n kuva-arkisto
Lähde:
Juhani Leikola: Pieni vaiva – hyvä mieli. Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun ja sen edeltäjien historiikki. Toimittaja Marja Leena Haaparanta. Julkaisija Suomen Punainen Risti, Veripalvelu, Helsinki 2004
(http://www.bts.redcross.fi/asp/system/empty.asp?P=642&VID=default&SID=471937122689126&S=1&C=23492)