KESÄGALLUP – ONKO VERENLUOVUTUS SINULLE TUTTUA?

Veripalvelu selvitti pääkaupunkiseutulaisilta, kuinka tuttua verenluovutus heille on.

Kysymykset:

Oletko koskaan luovuttanut verta?
a) Kyllä
1. Milloin viimeksi?
2. Millainen kokemus verenluovutus mielestäsi oli?                              
3. Onko kukaan läheisistäsi luovuttanut tai saanut verta?
4. Miksi halusit luovuttaa verta?                           

b) En
1. Miksi et?
2. Podetko piikkikammoa?
3. Onko kukaan läheisistäsi luovuttanut tai saanut verta?
4. Missä tilanteessa voisit kuvitella luovuttavasi verta?

Mikko 34 v.
Kyllä

1. Luovutin verta armeija-aikoinani, vuosia sitten. Silloin en muistaakseni ajatellut asiaa sen kummemmin, kunhan kävin luovuttamassa, kun sellaista mahdollisuutta tarjottiin.
2. Veren luovuttaminen oli ihan positiivinen kokemus, ei minulle ainakaan mitään traumoja siitä ole jäänyt, päinvastoin, voisin ihan mielelläni mennä uudelleenkin. Ilmapiiri oli miellyttävä, eikä toimenpide kestänyt kovin kauan. Ei minulle tullut edes yhtään heikko olo.
3. Ei taida olla. Vaimo on muutaman kerran yrittänyt, mutta hänellä on ollut luovuttamisen suhteen aina huono tuuri. Hän ei ole innokkuudesta huolimatta päässyt luovuttamaan verta muun muassa saamansa malariarokotteen ja flunssan vuoksi. Yrittämisestä häntä ei ainakaan voi moittia.
4. Hyvän tarkoituksen takiahan kai kaikki verta luovuttavat, tuskin kukaan ihan muuten vaan siihen ryhtyisi. Verenluovuttaminen on kyllä ollut mielessäni useasti armeijan jälkeenkin, mutta ei vain ole tullut mentyä. Seuraavan kerran kun kävelen vaikkapa Yrjönkadun luovutuspisteen ohi, saatankin poiketa sisään. Saahan siellä sitä paitsi pullakahvit kaupan päälle!

Tomi 17 v.
En

1. Olen toistaiseksi liian nuori luovuttamaan verta, mutta suoraan sanottuna en ole koskaan edes ajatellut koko asiaa. Vaikka täytän pian 18 vuotta, ei verenluovuttaminen ehkä ole sellainen asia, jota huvin vuoksi lähtisin vapaa-ajallani tekemään.
2. En pelkää piikkiä enkä veren näkemistä, mutta ajatus luovuttamisesta on jotenkin vieras. Toisaalta en kyllä voi sanoa tietäväni koko toimenpiteestä kovin paljon.
3. Kukaan kavereistani ei tietääkseni ole luovuttanut verta, mutta luulen, että vanhempani ovat. Muistan isäni joskus puhuneen asiasta.
4. Jos esimerkiksi koululle tai johonkin muuhun yhtä helppoon paikkaan tulisi luovutuspiste, voisin ehkä harkita meneväni, mutta en ole ihan varma menisinkö sittenkään. Tietysti, jos kaverit yllyttäisivät, en voisi olla menemättä, ihan oman maineenkin takia. Tilanne olisi eri, jos tietäisin jonkun perheenjäsenen, tuttavan, kaverin tai vaikka naapurin tarvitsevan akuutisti verta. Silloin menisin ilman muuta. Ja kun nyt tarkemmin ajattelee, niin onhan verenluovuttaminen mielettömän tärkeää, aina on joku joka verta tarvitsee.

Eeva-Liisa 61 v.
Kyllä

1. Kävin luovuttamassa verta viimeksi neljä vuotta sitten. Sitä ennen kävin 15 vuoden ajan säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa.
2. Minulle on tuskin koskaan tullut luovuttamisesta huono olo, ainoastaan hyvä mieli. Kyllä kai sen ihan mukava kokemus on täytynyt olla, kun niin monta vuotta siellä halusin säännöllisesti käydä.
3. Olen käynyt verenluovutuksessa aina yksin. Esimerkiksi työkavereiden kanssa ei koskaan tainnut tulla koko asia puheeksi, olisihan sitä voinut porukallakin mennä!
4. Aikoinaan työpaikkani oli keskustassa, ja kerran satuin kulkemaan kiireettömänä Mannerheimintiellä Bio Rexin ohi, jossa oli verenluovutustilaisuus. Näin siellä ihmisiä ja silloin päätin, että minäkin haluan luovuttaa verta. Halusin vain olla jollekin ihmiselle avuksi. Vaikka olin nähnyt aiemminkin ilmoituksia verenluovutuksesta esimerkiksi lehdissä, vasta paikan päälle sattumien sai minut tarttumaan tilaisuuteen. Tuosta kerrasta lähtien verenluovuttamisesta tuli tapa. Kun myöhemmin kuntoni heikkeni ja paino hieman laski, minulle tuli kerran luovuttamisen jälkeen hiukan huono olo. Silloin ajattelin, että olisi ehkä aika lopettaa – vaikka ehkä ne minut sinne vielä kelpuuttaisivatkin.

Tiia 20 v.
En

1. Olen liian kevyt luovuttamaan verta. Eikös se alaraja ole 50 kiloa? 
2. En pode varsinaisesti piikkikammoa, mutta minua alkaa kyllä pyörryttää verikoettakin otettaessa, en tiedä miksi. Sanotaan niin, että en mielelläni mene piikitettäväksi, mutta verenluovutuksen suhteen voisin harkita tekeväni poikkeuksen.
3. Äitini on varmasti luovuttanut verta. Hän on ollut verenluovutuspisteessä töissäkin. Hän on kertonut minulle, mitä verenluovutuksessa tapahtuu. Tiedän, että siellä otetaan aluksi verinäyte, eikä sinne saa mennä sairaana. Tiedän myös, että luovuttamisen jälkeen tulisi ottaa vähän aikaa ihan rauhallisesti ja että paikan päällä tarjotaan aina jotain pientä syötävää.
4. Voisin luovuttaa verta, jos sille olisi joku tietty tarve. En tarkoita välttämättä yleismaailmallista tarvetta, vaan ihan konkreettista, itseä tai lähipiiriä koskettavaa, esimerkiksi onnettomuuden tai muun vastaavan seurauksena. Voisin myös harkita meneväni luovuttamaan verta muuten vaan, jos luovutuspiste tulisi vaikkapa työpaikalle tai jonnekin muualle, missä luovutus olisi helposti toteutettavissa. Silloin luovuttamaan voisi mennä spontaanisti.

Teksti: Tuuli Daavittila / Mediafocus Oy
Kuvat: Marja Helander