på svenska in english
haku sivukartta aineistopankki ota yhteyttä
Sijaintisi : Etusivu

SEKSI JA SUKUPUOLITAUDIT

E-pillereiden käyttö ei estä verenluovutusta.

Hepatiitti B itsellä tai seksikumppanilla tai samassa taloudessa asuvalla henkilöllä on verenluovutuksen este. Puolison sappikivien aiheuttama hepatiitti ei estä luovutusta.

Herpes: Sukupuolielinten herpeksen ensimmäisestä ilmaantumisesta tulee olla kulunut 4 kk, jonka jälkeen voi oireettomana luovuttaa verta.

HIV-tartunta ja hepatiitti C itsellä tai seksikumppanilla ovat verenluovutuksen esteitä. Jos asuu samassa taloudessa HIV- tai hepatiitti C-tartunnan saaneen kanssa (muun kuin seksikumppanin: esim. ystävän, sisaren tai vanhempien) saa luovuttaa siinä tapauksessa, ettei verialtistusta tartunnan saaneen vereen ole ollut viimeiseen 4 kuukauteen.

Klamydian ja tippurin parantumisesta pitää olla kulunut 4 kk ennen verenluovutusta.

Kondylooma ei ole este verenluovutukselle.

Kuppa eli syfilis on luovutuseste. Luovutus on sallittua kaksi vuotta parantumisesta, mutta luovuttajalääkäri arvioi aina sopivuuden verenluovuttajaksi.

Miesten välinen seksi on pysyvä luovutuseste (hepatiitti- ja HIV-tartunnan mahdollisuus; tuoreiden HIV-tartuntojen määrä on moninkertainen koko väestöön verrattuna).  Lue lisää aiheesta

Uusi seksipartneri: 4 kuukauden tauko verenluovutuksessa (hepatiitti- ja HIV-tartunnan mahdollisuus). Vaikka kondomin käyttö vähentää merkittävästi tartuntariskiä, katsotaan kaikki seksi - myös turvaseksi - tartuntariskiksi ja se pitää ilmoittaa terveydentilakyselyssä.

Takaisin Verenluovutusedellytyksiä -sivulle



Päivitetty 2.1.2009 © Veripalvelu 2010 Oikeudellinen huomautus

Missä voit luovuttaa verta?
>> Veripalvelutoimistot
>> Liikkuvan veripalvelun kalenteri

Milloin voit luovuttaa verta?
>> Tarkista laskurilla ja tilaa muistutus sähköpostiisi
>> Varaa aika verenluovutukseen Helsingissä, Turussa tai Oulussa

Kysy verenluovutuksesta!
>> Maksuton infopuhelin
0800 0 5801 (arkisin klo 8–17)

>> Usein kysyttyä

Onko osoitteesi vaihtunut?
>> Ilmoita uudet yhteystietosi

Porukalla Veripalveluun!
>> Työpaikkaryhmien toiminta

Luuytimenluovutus
>> Lue lisää

Kerro tarinasi tai kiitä!
>> Tarinoita potilaista
>> Tarinoita verenluovuttajista

Avoimet työpaikat
Sairaanhoitaja Turkuun,
täytä avoin hakemus sairaanhoitajaksi
>> Lue lisää

Veripalvelun vuosi 2009
>>Lue lisää vuosikertomuksesta

Lisätietoa Punaisesta Rististä