på svenska in english
haku sivukartta aineistopankki ota yhteyttä
Sijaintisi : Etusivu

ALLERGIA JA ASTMA

Allergian oireillessa voimakkaasti voivat muodostuneet vasta-aineet siirtyä verituotteiden mukana, ja tämän vuoksi voimakkaiden allergiaoireiden aikana on verenluovutus kielletty.

Ruoka-aineallergian oireillessa voimakkaana on luovutus kielletty. Oireettomana aikana ei estettä verenluovutukselle ole.

Sairaalahoitoa vaatinut vaikea allerginen reaktio (eli anafylaksia) on pysyvä luovutuseste.
 
Lieväoireinen allergia kuten heinänuha ei ole este verenluovutukselle.

Allergian siedätyshoidossa pitää jokaisen pistoksen jälkeen odottaa kolme vuorokautta ennen verenluovutusta.

Allergiatestien (esimerkiksi PRICK-testejä) tulosten tulee olla luettu ennen verenluovutusta.

Astman ollessa oireeton on verenluovutus mahdollista hengitettävän lääkityksenkin aikana. Osa astmaan käytettävistä tablettimuotoisista lääkkeistä estää kuitenkin verenluovutuksen. Vaikea astma voi myös pahentua, kun veren hemoglobiinipitoisuus laskee verenluovutuksen aikana ja sen jälkeen useaksi viikoksi.

Takaisin verenluovutusedellytyksiä -sivulle



Päivitetty 3.7.2007 © Veripalvelu 2012 Oikeudellinen huomautus

Luovutuspaikat ja aukioloajat
>> Etsi lähin luovutuspiste
>> Katso veripalvelutoimistojen omat sivut
>> Tarkista lähiseutusi verenluovutustilaisuudet
>> Tule porukalla verenluovutukseen

Milloin voit luovuttaa verta?
>> Tarkista laskurilla ja tilaa muistutus
>> Varaa aika verenluovutukseen

Kysy verenluovutuksesta
>> Maksuton infopuhelin
0800 0 5801 (arkisin klo 8–17)

>> Usein kysyttyä
>> Ilmoita uudet yhteystietosi

Luuytimenluovutus
>> Lue lisää

Kerro tarinasi tai kiitä verenluovuttajia
>> Lue tarinoita potilaista
>> Lue tarinoita verenluovuttajista

Avoimet työpaikat
>> Kesätyöt 2012
>> Lähetä avoin hakemus

Lisätietoa Punaisesta Rististä

Veripalvelun vuosi 2010
>> Lue lisää vuosikertomuksesta